Tieto, turva ja Pohjanmaa Seuraavassa artikkelissa pohdin tietoturvan merkitystä sekä arjen ihmisen näkökulmasta että yrityskulttuurin vinkkelistä. Suosittu lause ”Ihminen on tietoturvan vahvin lenkki” pitänee paikkansa. tietoturva TIVIA Pohjanmaa huhtik. 11, 2023
Tietoturva on luottamuksen ja menestyksen perusta Olemme matkalla kohti digitaalista tulevaisuutta, jossa monipilviympäristö ja tietoturva näyttelevät isoa roolia ja vaativat uudenlaista näkökulmaa. On myös muistettava pitää ihminen kaiken keskellä, jotta uudesta saa kaiken hyödyn irti. tietoturva TIVIA-kumppani helmik. 27, 2023
Digitaalinen henkilöllisyystodistus parantaa omien tietojen hallintaa Digitaalisen henkilöllisyyden ja hetun uudistukset keskeytyivät, koska eduskunta ei ehdi käsitellä asioita tällä istuntokaudella. Digitaalinen henkilöllisyystodistus oli tarkoitus ottaa käyttöön syyskuussa 2023. digitalisaatio tietoturva helmik. 14, 2023
Reilu kahden vuoden työ saatiin onnistuneesti maaliin – 2M-IT sai arvostetun ISO/IEC 27001:2013-sertifikaatin 2M-IT:n toimistolla nähtiin marraskuun alussa tyytyväisyyttään myhäileviä työntekijöitä. Kahden vuoden urakka saatiin onnistuneesti päätökseen, kun yritys sai hartaasti odottamansa tiedon ISO/IEC 27001:2013 tietoturvallisuuden hallintajärjestelmäsertifikaatin myöntämisestä. tietoturva TIVIA-kumppani jouluk. 12, 2022
Miljoonien tietomurrot Tietomurtojen kustannukset lasketaan miljoonissa ja niiden määrä kasvaa vuosittain, mutta kenellä on vastuu? kyberrikollisuus tietoturva TIVIA-kumppani maalisk. 21, 2022
CISOn muuttuva rooli Verohallinnossa on CISOn rooli onnistuneesti siirretty jarrumiehestä luotsiksi, eli tukemaan digitalisaatiota, aidosti samalle puolelle kehittäjien kanssa. CISOn roolin muuttui vanhasta ”vastustaj... tietoturva marrask. 15, 2021
Pilvipalveluja tietoturva edellä Ulkoministeriössä pilvipalvelun käyttöönotto edellyttää aina tietoturvan tarkkaa analysointia. Miten palvelut sopivat turvaluokitellun tiedon käsittelyyn? Digidiplomatia on laaja käsite, joka kietou... pilvipalvelut tietoturva syysk. 12, 2021
Digiloikka edellyttää digiturvaa! ”Tämä uusi kausiflunssa on taputeltu kesään mennessä” – näin minulle vuosi sitten alkuvuodesta eri kanavista toitotettiin. Innoissani suunnittelin kesän lomamatkoja. Muutenkin uusi vuosikymmen näytti ... digitalisaatio tietoturva maalisk. 28, 2021
Turvallisuus on kilpailuetu Joskus uudistuminen tapahtuu vain pakon edessä. Jo pidempään teknisesti mahdollinen digiloikka otettiin koronan pakottamana, kun suuressa osassa työpaikkoja jouduttiin etätöihin ja samassa palveluja k... digitalisaatio tietoturva helmik. 8, 2021
Valkohattuhakkeri Iiro Uusitalo Pirkanmaan tietojenkäsittely-yhdistyksen (Pitky) syyskokouksessa valkohattuhakkeri *Iiro Uusitalo* pureutuu tietoturvaan hyökkääjään silmin. Tässä haastattelussa Iiro avaa valkohattuhakkerin maailmaa,... tietoturva valkohattuhakkeri marrask. 22, 2020
RSA:n kryptoanalyysi RSA on jo neljän vuosikymmenen ajan säilyttänyt asemansa vahvana kryptografisena menetelmänä. Pitkä käytännön kokemus siis puoltaa ajatusta RSA:n turvallisuudesta, mutta periaatteellisella tasolla RSA... kryptoanalyysi opinnäytetyö tietoturva kesäk. 14, 2020
Uhkien mallinnus kannattaa *Uhkamallinnus on pätevä työkalu, jota voidaan käyttää riskienhallinnan apuna erilaisten uhkien tunnistamiseen. Tämä käy ilmi Jyväskylän ammattikorkeakoulun kyberturvallisuuden koulutusohjelman opinnä... opinnäytetyö riskienhallinta tietoturva uhkamallinnus toukok. 17, 2020