Tieto- ja viestintätekniikan ammattilaiset TIVIA ry | Finnish Information Processing Association

TIVIA-kumppanit

Yrityksesi tai yhteisösi voi ryhtyä TIVIAn valtakunnalliseksi kumppaniksi. TIVIA-kumppanina pääset suoraan ICT-alan aitiopaikalle ja voit hyötyä monin tavoin valtakunnallisesta TIVIA-yhteisöstä. Lisätietoa TIVIA-kumppanuudesta.

Tämän hetkiset TIVIA-kumppanit ovat:

Katso lisätiedot kumppaneista alapuolelta.

2M-IT


2M-IT on Suomen suurin sosiaali- ja terveydenhuollon ict-palveluja tuottava julkisomisteinen yhtiö. Teemme jatkuvaa kehitystyötä ja tarjoamme palveluita sote-alan haasteiden ratkaisemiseksi ja kehittämiseksi ict:n keinoin.

Rakennamme huomisen hyvinvoinnin turvaavia ratkaisuja, joilla saadaan aikaan mittavia tuloksia. Asiakkaamme tehostavat avullamme toimintaansa ja resurssiensa käyttöä sekä tuottavat hyvinvointia ylläpitäviä ja edistäviä palveluita entistäkin vaikuttavammin.

2M-IT Oy on syntynyt vuonna 2018 kahden kokeneen julkisomisteisen sote-ict-yrityksen fuusion myötä. Kaikkiaan meillä on kokemusta suomalaisen sote-ict:n kehittämisestä kahdenkymmenen vuoden ajalta. Työllistämme noin 550 terveydenhuollon ja ict-alan ammattilaista. Meillä on 19 toimipistettä ympäri Suomen.

CSC – Tieteen tietotekniikan keskus

CSC on valtion ja korkeakoulujen omistama, voittoa tavoittelematon erityistehtäväyhtiö. Tarjoamme ja kehitämme korkeatasoisia ICT-palveluja tutkimukselle, opetukselle, kulttuurille, julkishallinnolle ja yrityksille, niin että ne voivat menestyä ja tuottaa etua koko yhteiskunnalle.

Dell Technologies


Dell Technologies on johtava teknologiavalmistaja, joka tarjoaa organisaatioiden tarvitsemat tietotekniset ratkaisut päätelaitteista konesaleihin ja pilvipalveluihin. Autamme organisaatioita ja yksilöitä rakentamaan digitaalista tulevaisuutta ja muuttamaan tapaansa työskennellä ja elää. Suomessa palvelemme paikallisia asiakkaitamme noin 150 henkilön voimin ja tarjoamme teknologian lisäksi kattavat esiasennus-, käyttöönotto-, ylläpito- ja tukipalvelut. 

Twitter | LinkedIn 

Esko Systems


Esko Systems Oy on asiakkaidensa omistama, voittoa tavoittelematon inhouse-yhtiö. Kauttamme julkisen sektorin sote-toimijat pääsevät mukaan luomaan ketteriä ja edullisia arjen potilastyötä tukevia tietojärjestelmäratkaisuja.

Esko-potilastietojärjestelmä saa helppokäyttöisyydestä ja toimintavarmuudesta jatkuvasti positiivista palautetta. Lääkäriliiton tutkimuksissa Esko on arvioitu toistuvasti Suomen parhaaksi potilastietojärjestelmäksi.

Eskoa laajennetaan kattamaan perusterveydenhuollon ja potilashallinnon toiminnallisuudet hyvinvointialueilla. Jatkossa asiakas- ja potilastietojärjestelmäkokonaisuus (APTJ) muodostuu Esko-potilastietojärjestelmästä ja siihen integroitavista sosiaalihuollon ja suun terveydenhuollon asiakastietojärjestelmistä.

Twitter  |  LinkedIn

Istekki

Istekki Oy on kasvava ja kehittyvä yli 780 asiantuntijan organisaatio, joka tunnetaan myös Suomen suurimpana julkisesti omistettuna ICMT-yhtiönä. Toimimme valtakunnallisesti vahvana sote-organisaatioiden ja kuntien palveluintegraattorina. Suunnittelemme, toteutamme, kehitämme ja ylläpidämme digitaalisia toimintaympäristöjä yhteiskunnallisille toimijoille, kuten sairaaloille, sairaanhoitopiireille ja kunnille, kansalaisten hyvinvoinnin turvaamiseksi. Visionamme on olla tärkeimmän työn arvostettu mahdollistaja Suomessa. Yritys on perustettu vuonna 2009, jonka jälkeen kasvumme on ollut vahvaa. Meidät tunnetaan luotettavana kumppanina ja asiakasomistajia meillä on jo yli 55 ympäri Suomen.

Vuonna 2020 yhtiön liikevaihto oli noin 150 miljoonaa euroa. Pääkonttorimme sijaitsee Kuopiossa, jonka lisäksi meillä on toimipisteet Tampereella, Jyväskylässä ja Oulussa. Olemme ICMT-toimialan parhaiden osaajien innostava työyhteisö, jossa on mahdollista oppia ja uudistua jatkuvasti. Istekille on myönnetty Yhteiskunnallinen yritys ja Avainlippu-merkkien käyttöoikeudet.

Inspecta Sertifiointi kiwa logo

Kiwa on yksi maailman suurimmista tarkastus-, testaus- ja sertifiointiyrityksistä.  Palveluillamme luomme luottamusta asiakkaidemme tuotteisiin, palveluihin ja liiketoiminnan prosesseihin ja johtamiseen. Kiwa-konserniin kuuluva Inspecta Sertifiointi Oy on Suomessa pitkään toiminut sertifiointiorganisaatio, jolla on useita palvelutuotteita mm. yritysturvallisuuden eri osa-alueille kuten kyberturvallisuuteen.

Esimerkkejä tuotealueistamme ovat tietoturvallisuuden hallinta (erit. ISO/IEC 27001), liiketoiminnan jatkuvuudenhallinta (ISO 22301) ja IT-palveluiden hallinta (ISO/IEC 20000-1). Olemme myös Kyberturvallisuuskeskuksen hyväksymä valtionhallinnon tietoturvallisuuden arviointilaitos viranomaisten tietojärjestelmien ja tietoliikennejärjestelyjen tietoturvallisuuden arviointiin

Kajaanin ammattikorkeakoulu

Kajaanin ammattikorkeakoulu palvelee toiminnallaan alueen kehitystarpeita hyvinvoinnin, teknologian ja viestinnän sekä matkailun alueilla. Ammattikorkeakoulu edistää toiminnallaan alueen mahdollisuuksia kehittyä huippuammattilaiseksi valitsemillaan saroilla: aktiviteettimatkailussa, sairaan- ja terveydenhoidossa, liiketoimintaosaamisessa ja yrittäjyydessä sekä ICT-teollisuudessa ja kone-ja kaivostekniikassa. 

Netox Netox logo

Netox on IT-palveluiden kokonaistuottaja erikoistuen kyberturvallisuuden ratkaisuihin. Netox toimii yrityksen luotettuna kumppanina ja on aktiivisesti mukana tietoturva- ja tietosuojatyöskentelyssä yrityksen oman henkilöstön kanssa.

Netox omaa tärkeimmät kansainväliset sertifikaatit, jotka kertovat ihmisten, prosessien ja ratkaisujen laadusta. Sertifikaattien säännölliset ja riippumattomat auditoinnit varmistavat sen, että toiminta pysyy niiden mukaisena.

  • perustettu 2004

  • toimistot Oulussa ja Helsingissä

  • työllistää 100 henkilöä vuonna 2021

  • liikevaihto 8,5 mij. vuonna 2020

  • ISO 27001 -tietoturva

  • ISO 9001, ISO 20 000-1 ja ITIL 4 Laadun- ja palvelunhallinta

  • Vuoden Service Desk 2019 -kilpailun voittaja

Oulun ammattikorkeakoulu

Oamk on yksi Suomen arvostetuimmista ja vetovoimaisimmista ammattikorkeakouluista. Koulutamme asiantuntijoita ja kehitämme Suomen kilpailukykyä yhdessä työelämän kanssa. Tarjoamme AMK-tutkintoon ja ylempään AMK-tutkintoon (YAMK) johtavaa koulutusta, avointa ammattikorkeakouluopetusta sekä erikoistumis- ja täydennyskoulutusta.

Opetuksen lisäksi toinen perustehtävämme on tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotyö. Tki-työllä tuemme Oulun seudun ja koko Pohjois-Suomen kehitystä. Oamkissa kansainvälisyys on osa koulutuksen laatua ja mahdollisuuksien tarjoamista opiskelijoillemme. Noudatamme suunnitelmallisesti kestävän kehityksen periaatteita kaikessa toiminnassamme. Toimintamme kokonaistavoitteena on lisätä ekologista, taloudellista ja sosiaaliskulttuurista hyvinvointia.

Qvantel Qvantel logo

Qvantel on teleoperaattorialan ohjelmistopioneeri, meillä on yli kahdenkymmenen vuoden kokemus pilvipohjaisten digitaalisten liiketoimintajärjestelmien toimituksista. Asiakkaamme toimivat Euroopassa, Pohjois-Afrikassa, Aasiassa ja Tyynenmeren alueella sekä Amerikassa.

Teleoperaattoriasiakkaamme hyödyntävät jatkuvasti kehittyviä digitaalisia liiketoimintamahdollisuuksia Qvantel Flex BSS -alustan (Business Support Systems) avulla. Pilvipohjainen järjestelmämme hyödyntää mikropalveluarkkitehtuuria, avoimia ohjelmistorajapintoja ja virtualisoitua infraa.

Työllistämme globaalisti noin 850 henkilöä ja meillä on etä-/hybridityökaytäntö kaikissa 12 maassa, joissa toimimme. Suomessa Qvantelilla on toimistot Helsingissä, Tampereella ja Jyväskylässä.

SwanIT

IT:tä voidaan toteuttaa vastuullisesti kunnioittaen ja edistäen ympäristön ja ihmisten hyvinvointia sekä ihmisoikeuksien toteutumista laadusta tinkimättä. Tämän mission ohjaamana perustettiin SwanIT vuonna 2017. SwanIT on vakiinnuttanut viidessä vuodessa asemaansa markkinoilla vastuullisimpana toimijana ja on kasvanut yli 20 hengen asiantuntijataloksi.

Tarjoamme perinteisiä IT-palveluita loppukäyttäjätuesta verkko- ja laiteratkaisuihin moderneilla ja vastuullisilla malleilla. Haastamme rohkeasti vanhoja toimintamalleja ja markkinaa, jotka eivät enää vastaa nykypäivän tarpeita ja vaatimuksia.

Palvelemme pääasiassa suuria ja keskisuuria yrityksiä Suomessa, Baltiassa sekä Pohjoismaissa. Tulevaisuudessa haemme kasvua Suomesta ja kansainvälisiltä markkinoilta laajemmin.