Kumppanijäsenet
Yrityksesi tai yhteisösi voi ryhtyä TIVIAn valtakunnalliseksi kumppaniksi. TIVIA-kumppanina pääset suoraan ICT-alan aitiopaikalle ja voit hyötyä monin tavoin valtakunnallisesta TIVIA-yhteisöstä. Lisätietoa TIVIA-kumppanuudesta.
Tämän hetkiset TIVIA-kumppanit ovat:
2M-IT
2M-IT on Suomen suurin sosiaali- ja terveydenhuollon ict-palveluja tuottava julkisomisteinen yhtiö. Teemme jatkuvaa kehitystyötä ja tarjoamme palveluita sote-alan haasteiden ratkaisemiseksi ja kehittämiseksi ict:n keinoin.
Rakennamme huomisen hyvinvoinnin turvaavia ratkaisuja, joilla saadaan aikaan mittavia tuloksia. Asiakkaamme tehostavat avullamme toimintaansa ja resurssiensa käyttöä sekä tuottavat hyvinvointia ylläpitäviä ja edistäviä palveluita entistäkin vaikuttavammin.
2M-IT Oy on syntynyt vuonna 2018 kahden kokeneen julkisomisteisen sote-ict-yrityksen fuusion myötä. Kaikkiaan meillä on kokemusta suomalaisen sote-ict:n kehittämisestä kahdenkymmenen vuoden ajalta. Työllistämme noin 550 terveydenhuollon ja ict-alan ammattilaista. Meillä on 19 toimipistettä ympäri Suomen.
Arrow ECS
Arrow ECS on teknologiayritys, joka tuo markkinoille innovatiivisia IT-ratkaisuja selkeyttämään monimutkaisia liiketoimintahaasteita. Toimitamme lisäarvoa tuottavaa jakelu-, konsultointi- ja kanavapalvelua johtaville teknologiavalmistajille ja kanavakumppaneille. Autamme yrityksiä kasvamaan nopeammin, toimimaan tehokkaasti ja muuttumaan dynaamisilla markkinoilla.
CSC
CSC on valtion ja korkeakoulujen omistama, voittoa tavoittelematon erityistehtäväyhtiö. Tarjoamme ja kehitämme korkeatasoisia ICT-palveluja tutkimukselle, opetukselle, kulttuurille, julkishallinnolle ja yrityksille, niin että ne voivat menestyä ja tuottaa etua koko yhteiskunnalle.
Esko Systems
Esko Systems Oy on asiakkaidensa omistama, voittoa tavoittelematon inhouse-yhtiö. Kauttamme julkisen sektorin sote-toimijat pääsevät mukaan luomaan ketteriä ja edullisia arjen potilastyötä tukevia tietojärjestelmäratkaisuja.
Esko-potilastietojärjestelmä saa helppokäyttöisyydestä ja toimintavarmuudesta jatkuvasti positiivista palautetta. Lääkäriliiton tutkimuksissa Esko on arvioitu toistuvasti Suomen parhaaksi potilastietojärjestelmäksi.
Eskoa laajennetaan kattamaan perusterveydenhuollon ja potilashallinnon toiminnallisuudet hyvinvointialueilla. Jatkossa asiakas- ja potilastietojärjestelmäkokonaisuus (APTJ) muodostuu Esko-potilastietojärjestelmästä ja siihen integroitavista sosiaalihuollon ja suun terveydenhuollon asiakastietojärjestelmistä.
Istekki
Istekki Oy on kasvava ja kehittyvä yli 780 asiantuntijan organisaatio, joka tunnetaan myös Suomen suurimpana julkisesti omistettuna ICMT-yhtiönä. Toimimme valtakunnallisesti vahvana sote-organisaatioiden ja kuntien palveluintegraattorina. Suunnittelemme, toteutamme, kehitämme ja ylläpidämme digitaalisia toimintaympäristöjä yhteiskunnallisille toimijoille, kuten sairaaloille, sairaanhoitopiireille ja kunnille, kansalaisten hyvinvoinnin turvaamiseksi. Visionamme on olla tärkeimmän työn arvostettu mahdollistaja Suomessa. Yritys on perustettu vuonna 2009, jonka jälkeen kasvumme on ollut vahvaa. Meidät tunnetaan luotettavana kumppanina ja asiakasomistajia meillä on jo yli 55 ympäri Suomen.
Vuonna 2020 yhtiön liikevaihto oli noin 150 miljoonaa euroa. Pääkonttorimme sijaitsee Kuopiossa, jonka lisäksi meillä on toimipisteet Tampereella, Jyväskylässä ja Oulussa. Olemme ICMT-toimialan parhaiden osaajien innostava työyhteisö, jossa on mahdollista oppia ja uudistua jatkuvasti. Istekille on myönnetty Yhteiskunnallinen yritys ja Avainlippu-merkkien käyttöoikeudet.
Kajaanin ammattikorkeakoulu
Kajaanin ammattikorkeakoulu
palvelee toiminnallaan alueen kehitystarpeita hyvinvoinnin, teknologian ja viestinnän sekä matkailun alueilla. Ammattikorkeakoulu edistää toiminnallaan alueen mahdollisuuksia kehittyä huippuammattilaiseksi valitsemillaan saroilla: aktiviteettimatkailussa, sairaan- ja terveydenhoidossa, liiketoimintaosaamisessa ja yrittäjyydessä sekä ICT-teollisuudessa ja kone-ja kaivostekniikassa.
Netox
Netox on IT-palveluiden kokonaistuottaja erikoistuen kyberturvallisuuden ratkaisuihin. Netox toimii yrityksen luotettuna kumppanina ja on aktiivisesti mukana tietoturva- ja tietosuojatyöskentelyssä yrityksen oman henkilöstön kanssa.
Netox omaa tärkeimmät kansainväliset sertifikaatit, jotka kertovat ihmisten, prosessien ja ratkaisujen laadusta. Sertifikaattien säännölliset ja riippumattomat auditoinnit varmistavat sen, että toiminta pysyy niiden mukaisena.
- perustettu 2004
- toimistot Oulussa ja Helsingissä
- työllistää 100 henkilöä vuonna 2021
- liikevaihto 8,5 mij. vuonna 2020
- ISO 27001 -tietoturva
- ISO 9001, ISO 20 000-1 ja ITIL 4 Laadun- ja palvelunhallinta
- Vuoden Service Desk 2019 -kilpailun voittaja
Oulun ammattikorkeakoulu
Oamk on yksi Suomen arvostetuimmista ja vetovoimaisimmista ammattikorkeakouluista. Koulutamme asiantuntijoita ja kehitämme Suomen kilpailukykyä yhdessä työelämän kanssa. Tarjoamme AMK-tutkintoon ja ylempään AMK-tutkintoon (YAMK) johtavaa koulutusta, avointa ammattikorkeakouluopetusta sekä erikoistumis- ja täydennyskoulutusta.
Opetuksen lisäksi toinen perustehtävämme on tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotyö. Tki-työllä tuemme Oulun seudun ja koko Pohjois-Suomen kehitystä. Oamkissa kansainvälisyys on osa koulutuksen laatua ja mahdollisuuksien tarjoamista opiskelijoillemme. Noudatamme suunnitelmallisesti kestävän kehityksen periaatteita kaikessa toiminnassamme. Toimintamme kokonaistavoitteena on lisätä ekologista, taloudellista ja sosiaaliskulttuurista hyvinvointia.
Qvantel
Qvantel on teleoperaattorialan ohjelmistopioneeri, meillä on yli kahdenkymmenen vuoden kokemus pilvipohjaisten digitaalisten liiketoimintajärjestelmien toimituksista. Asiakkaamme toimivat Euroopassa, Pohjois-Afrikassa, Aasiassa ja Tyynenmeren alueella sekä Amerikassa.
Teleoperaattoriasiakkaamme hyödyntävät jatkuvasti kehittyviä digitaalisia liiketoimintamahdollisuuksia Qvantel Flex BSS -alustan (Business Support Systems) avulla. Pilvipohjainen järjestelmämme hyödyntää mikropalveluarkkitehtuuria, avoimia ohjelmistorajapintoja ja virtualisoitua infraa.
Työllistämme globaalisti noin 850 henkilöä ja meillä on etä-/hybridityökaytäntö kaikissa 12 maassa, joissa toimimme. Suomessa Qvantelilla on toimistot Helsingissä, Tampereella ja Jyväskylässä.
SwanIT
IT:tä voidaan toteuttaa vastuullisesti kunnioittaen ja edistäen ympäristön ja ihmisten hyvinvointia sekä ihmisoikeuksien toteutumista laadusta tinkimättä. Tämän mission ohjaamana perustettiin SwanIT vuonna 2017. SwanIT on vakiinnuttanut viidessä vuodessa asemaansa markkinoilla vastuullisimpana toimijana ja on kasvanut yli 20 hengen asiantuntijataloksi.
Tarjoamme perinteisiä IT-palveluita loppukäyttäjätuesta verkko- ja laiteratkaisuihin moderneilla ja vastuullisilla malleilla. Haastamme rohkeasti vanhoja toimintamalleja ja markkinaa, jotka eivät enää vastaa nykypäivän tarpeita ja vaatimuksia.
Palvelemme pääasiassa suuria ja keskisuuria yrityksiä Suomessa, Baltiassa sekä Pohjoismaissa. Tulevaisuudessa haemme kasvua Suomesta ja kansainvälisiltä markkinoilta laajemmin.
Tuudo
Tuudo on opiskelijoiden hyötysovellusta tuottava oululainen startup-yritys, jonka tärkein tehtävä on helpottaa opiskelijoiden opintoarkea. Tuudo sai alkunsa vuonna 2015 Oulun yliopiston sisäisenä projektina, mistä kasvoimme auttamaan oppilaitoksia valtakunnallisesti. Missiomme on tarjota aitoa hyötyä opiskelijalle koko opintojen ajan ja keventää samalla oppilaitosten hallinnollista taakkaa. Tuudon noin 25 hengen tiimi työskentelee Oulun ja Espoon toimipisteissä.
Tällä hetkellä Tuudoa käyttää kuukausittain 145 000 opiskelijaa yli 30 oppilaitoksessa ympäri Suomen. Joukkoon kuuluu ammattikorkeakouluja, yliopistoja sekä viimeisimpänä lisäyksenä toisen asteen oppilaitoksia. Tuudon palvelut ovat monipuolinen kokonaisuus opiskelijoita, oppilaitosta sekä opiskelijajärjestöjä hyödyttäviä palveluita. Tyypillisin Tuudo koostuu opiskelijoiden arkea tukevista peruspalveluista, kuten lukujärjestyksestä, opintosuorituksista, kurssi- ja tentti-ilmoittautumisesta, uutiskanavista, kampuskartoista, opiskelijoille sopivista työ- ja harjoittelupaikoista, kampusravintoloiden ruokalistoista sekä oppilaitoksen palveluhakemistosta.
Yhteisöjäsenet
Yritykset ja yhteisöt voivat liittyä yhteisöjäseneksi TIVIAn alueelliseen jäsenyhdistykseen, valtakunnalliseen teemayhdistykseen tai opiskelijayhdistykseen. TIVIA-yhteisössä yhteisöjäseninä on noin 300 tietotekniikkaa tuottavaa tai sitä käyttävää yritystä ja muuta organisaatiota. Nykyiset yhteisöjäsenet ovat listattuna alla aakkosjärjestyksessä.
Nimi- ja osoitetietojen päivitykset: jasenasiat@tivia.fi
2NS – Second Nature Security Oy www.2ns.fi
3 Step Group IT Oy www.3stepit.com
Aalto-yliopisto www.aalto.fi
Abloy Oy Joensuun tehdas www.abloy.fi
Advance IT Solutions Oy www.advance.fi
agile42 Consulting Oy www.agile42.fi
Agillon Oy www.agillon.fi
Aikawa Fiber Technologies Oy www.aikawagroup.com
A-Katsastus Oy www.a-katsastus.fi
Alavuden Kaupunki www.alavus.fi
Alma Talent Oy almatalent.fi
Amadeus Finland Oy www.amadeus.fi
Ammattikorkeakoulu Arcada Oy arcada.fi
Arbor Vitae-Finland Oy Ltd arborvitae.fi
Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy www.castren.fi
Asianajotoimisto DLA Piper Finland Oy www.dlapiper.com/fi/finland
Asianajotoimisto HH Partners Oy www.hhpartners.fi
Asianajotoimisto Trust Oy www.thetrust.fi
Atea Finland oy atea.fi
ATK-instituutti säätiö
Atkolon Oy
Atria Oy www.atria.fi
Berner Oy www.berner.fi
Bittium Safemove Oy www.bittium.com
Brainflight oy brainflight.fi
Business Finland Oy businessfinland.fi
Centria-ammattikorkeakoulu oy web.centria.fi
Certia oy certia.fi
Cloud City Oy cloudcity.fi
Compacer Finland Oy compacer.com/fi
Coronion Oy coronion.fi
Deloitte Consulting Oy www.deloitte.fi
D-Fence Oy www.d-fence.fi
Digia Oyj www.digia.com/fi
DigiprofIT Oy digiprofit.fi
E2 Software www.e2-software.com
e21 Solutions Oy www.e21.fi
ECDL Finland Oy www.ecdl.fi
Eckes-Granini Finland Oy Ab www.eckes-granini.fi
Edimaster Oy www.edimaster.fi
Efecte Finland Oy www.efecte.com
eFennia Oy www.fennia.fi
Eiran Isännöitsijätoimisto Oy www.2727350.fi
e-IT Oy https://www.e-it.fi/
Elinar Oy Ltd www.elinar.fi
Elinkeinoelämän Keskusliitto ry www.ek.fi
Eläketurvakeskus www.etk.fi
Emulari Oy
Enable Banking Oy enablebanking.com
Enfo Oyj enfo.fi
Ensto Oy www.ensto.com/fi
Ernst & Young Oy www.ey.com/fi
Espina Oy www.espina.fi
Euroclear Finland Oy www.euroclear.com/fi.html
FCG Finnish Consulting Group Oy fcg.fi
Fellowmind Finland oy ab fellowmindcompany.com/fi-fi
Fennia www.fennia.fi
Finanssialan Keskusliitto www.finanssiala.fi
Flow Creator Oy flowcreator.fi
FläktGroup Finland Oy flaktgroup.com/fi
Foreca Oy www.corporate.foreca.com/fi/tuotteet
Fortum Oyj www.fortum.com/fi
FREE-Laskutus Oy freekevytyrittaja.fi
Gateway Digital oy thegatewaydigital.com/fi
GDPR Tech gdprtech.com
GoZenit Oy
Granlund Oy granlund.fi
Gredi Oy gredi.fi
HAAGA-HELIA Oy Ab haaga-helia.fi
Halki Poikki Pinoon Oy
Hanken Svenska handelshögskolan hanken.fi
Hartela-yhtiöt Oy hartela.fi
Hartwall Oy Ab hartwall.fi
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri hus.fi
Helsingin kaupunki hel.fi
Helsingin seurakuntayhtymä helsinginseurakunnat.fi
Helsinki Business College Oy businesscollege.fi
Helvar Oy Ab helvar.fi
Hewlett Packard Enterprise hpe.com
Hilla IT oy hillait.fi
HL Group oy hlgroup.fi
Hovi Competence Development Oy arihovi.com
Huoltovarmuuskeskus huoltovarmuuskeskus.fi
Hämeen rykmentti puolustusvoimat.fi
Ictus Consulting Oy
IFS Finland Oy Ab ifs.com
Increase AI Oy
Insta Advance Oy insta.fi
Instru optiikka Oy instruoptiikka.fi
Interim Impact Oy
Into Seinäjoki oy intoseinajoki.fi
Intragen Oy intragen.com/fi
Isonkyrön kunta isokyro.fi
itSMF Finland ry itsmf.fi
IT-Velho Oy itvelho.fi
Itä-Suomen yliopisto / Joensuun kampus uef.fi/joensuun-kampus
Itä-Suomen yliopisto / Kuopion kampus uef.fi/kuopion-kampus
Jussi Järvinen Consulting Oy jussijarvinen.net
Justeeraus Oy justeeraus.fi
Juutuan Consulting Oy juutuan.fi
Jyväskylän ammattikorkeakoulu jamk.fi
Jyväskylän kaupunki, tietohallinto jkl.fi/tietohallinto
Jyväskylän yliopisto, Informaatioteknologian tiedekunta www.itjkl.fi
Kaakkois-Suomen Tieto Oy kstieto.fi
Kanava Tools Oy www.kanavagroup.fi
Keskinäinen Työeläkeyhtiö Elo www.elo.fi
Keskuslaboratorio oy, KCL www.kcl.fi
Ketterät Kirjat oy ketteratkirjat.fi
Kielikone oy www.kielikone.fi
Kiipulasäätiö www.kiipula.fi
Kirkkohallitus http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/sp?Open&cid=ContentB0A32
KM Future kmfuture.fi
Knowit Oy www.knowit.fi
Koivunen Security Consulting Oy
Kopiosto ry www.kopiosto.fi
Koulutuskeskus Salpaus www.salpaus.fi
KPMG Oy AB www.kpmg.com/fi
Kuopion Energia Oy www.kuopionenergia.fi
Kuopion kaupunki www.kuopio.fi
Kyberturvallisuuskeskus kyberturvallisuuskeskus.fi/fi
Lakiasiaintoimisto Neuvonen Oy www.nlex.fi
Lapin ammattikorkeakoulu Oy www.lapinamk.fi
Lapin koulutuskeskus REDU redu.fi
Lapin yliopisto / ATK-palvelut www.ulapland.fi
LapIT Oy www.lapit.fi
Leafhill Solutions Oy https://leafhill.fi
LEKAB Communication Systems Oy www.lekab.com/fi
Lenovo Technologies B.V sivuliike Suomessa www.lenovo.com/contact/fi/en
Lexia Asianajotoimisto Oy www.lexia.fi
Liikennevakuutuskeskus www.lvk.fi
Liikenne- ja viestintävirasto Traficom www.traficom.fi
Lingsoft Oy www.lingsoft.fi
Locotech Oy www.locotech.fi
Logiservice Oy www.logiservice.fi
Louhi Networks Oy www.louhi.fi
Lujatalo Oy lujatalo.fi
LUT-yliopisto lut.fi
Luvata Oy www.luvata.com/suomi
LähiTapiola Keskinäinen Vakuutusyhtiö www.lahitapiola.fi
Maanpuolustuskorkeakoulu www.maanpuolustuskorkeakoulu.fi
Maatalouden Laskentakeskus www.mloy.fi
Matkahuolto Oy Ab www.matkahuolto.fi
Mercuria kauppaoppilaitos oy mercuria.fi
Metsys Oy www.metsys.fi
Metsähallitus www.metsa.fi
Microsoft Oy www.microsoft.com/fi-fi
Mideye Oy titansoft.fi
Mindop Ky mindop.fi
Mintly Oy www.mintly.fi
Mint Security Oy mintsecurity.fi
Monti Oy monti.fi
Moonsoft Oy www.moonsoft.fi
Multicom Software Oy www.multicom.fi
Murata Electronics Oy www.muratamems.fi
Nets Oy www.nets.fi
Netum Group Oyj netum.fi
Nexer Asset Management Oy nexergroup.com
Nitor Oy www.nitor.fi
Nixu Oy www.nixu.com
Noedu Oy
Nordea Bank Oyj www.nordea.fi
Nordiska Investeringsbanken www.nib.int
Normet Oy www.normet.com
Okmetic Oyj www.okmetic.fi
Olvi Oyj www.olvi.fi
Opetushallitus www.oph.fi
Opsec oy opsec.fi
Otaverkko Oy www.otaverkko.fi
Oulun yliopisto www.oulu.fi/yliopisto
Ovako Imatra Oy Ab www.ovako.com/fi
Oveco Oy
Palvelualojen ammattiliitto PAM ry www.pam.fi
Paronin Konsultointi Oy paronin.fi
Peltonen Holding Oy
Priimaa Pukkaa Oy priimaapukkaa.fi
Profit Software Oy www.profitsoftware.fi
Projektiammattilaiset ry www.pry.fi
Pro PK-Pilvipalvelut Oy propilvipalvelut.fi
PTX Development Oy ptx.fi
Pumedia Oy
QFIX – Suomen Q3 Group Oy www.qfix.fi
Radiant Bytes Oy www.radiant.fi
Ratus Oy www.ratus.net
RaumaConnect Oy Ltd www.raumaconnect.fi
Rautaruukki Oyj www.ruukki.fi
Reformo Networks Oy reformo.fi
Rikosseuraamuslaitos rikosseuraamus.fi
Roschier Asianajotoimisto Oy www.roschier.com
Rovaniemen kaupunki, tietohallinto www.rovaniemi.fi
Rovaniemen koulutuskuntayhtymä www.redu.fi
Rubic HR Finland Oy rubic.fi
Samlink Oy Ab www.samlink.fi
Sandvik Mining and Construction Oy www.miningandconstruction.sandvik.com/fi
SAP Finland Oy www.sap.com/finland
SC Software Oy scsoftware.fi
Search & Selection-S&S Consulting Oy Ab www.ssconsulting.fi
Seinäjoen ammattikorkeakoulu seamk.fi
SF-Data www.sf-data.fi
Sofigate Oy www.sofigate.com
Solable Oy solable.fi
Sorware ay www.sorware.fi
Sovellustieto Oy www.sovellustieto.fi
Sovelto Oyj www.sovelto.fi
S-Pankki Oy www.s-pankki.fi
Sparta Consulting Oy spartaconsulting.fi
Startecon Oy startecon.fi
Steveco Oy www.steveco.fi
Stora Enso Oyj www.storaenso.com
Stora Enso Packaging Oy www.storaensopack.fi
Sulava Oy sulava.com
Suojelupoliisi www.poliisi.fi/supo
Suomen Asiakastieto Oy www.asiakastieto.fi
Suomen Kuntaliitto ry www.kuntaliitto.fi
Suomen Mallinnusmittaus Oy suomenmallinnusmittaus.fi
Suomen Pankki www.suomenpankki.fi
Systaylor Oy
Tahto Group Oy www.tahtogroup.fi
Taion Oy
Tampereen Aikuiskoulutussäätiö www.takk.fi
Tampereen yliopisto www.uta.fi
Tamro Oyj www.tamro.fi
Taskmill Oy taskmill.fi
Teneo Oy
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) www.thl.fi
Thinking Portfolio Oy https://thinkingportfolio.com/fi
TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry www.tieke.fi
TI Engineering Systems Oy www.ti-es.com
Tietotuotanto Sepponen Oy
Tietoverkko FI Oy
Tieturi Oy www.tieturi.fi
Tikkurila Oyj www.tikkurila.fi
Tilastokeskus www.tilastokeskus.fi
Tornator Oyj tornator.fi
Toward Oy toward.fi
Toyota Auto Finland Oy www.toyota.fi
Trevea Oy trevea.fi
Triplan Oy triplan.fi
Tuki.Guru tuki.guru
Turun kauppakorkeakoulu / Atk-keskus www.tse.fi
Turun kaupunki www.turku.fi
Turun yliopisto utu.fi
Työterveyslaitos www.ttl.fi
Ubit Oy ubit.fi
Ulkoministeriö um.fi
Unicus Finland Oy unicus.com/fi
Upsi Oy www.upsioy.fi
Oy Vaasan ammattikorkeakoulu – Vasa yrkeshögskola Ab vamk.fi/fi
Vaasan kaupunki www.vaasa.fi
Vaasan yliopisto www.uva.fi
Vakka-Suomen Puhelin Oy www.vsp.fi
Vakuutusosakeyhtiö Henki-Fennia www.fennia.fi
Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus, TUVE-yksikkö www.valtori.fi
Valtiovarainministeriö www.vm.fi
Vantaan Energia Oy www.vantaanenergia.fi
Varma www.varma.fi
Veikkaus Oy Ab www.veikkaus.fi
Veritas www.veritas.fi
Verizon Business www.verizonenterprise.com/fi
Verohallinto www.vero.fi
VG Tietotuki Oy
Visma Software Oy www.visma.fi
VR-Yhtymä www.vrgroup.fi
Wakaru Partners Oy www.wakaru.fi
Wallenius Consulting Oy niklaswallenius.fi
Wisetime Oy www.wisetime.fi
Works4U Oy
XCure Solutions Oy www.xcure.fi
Ympäristöministeriö www.ymparistoministerio.fi