Riskit, resilienssi ja toivo paremmasta ovat Internet-foorumin teemat

5. kesäkuuta 2023

Kesäkuussa kokoontuu European Dialogue on Internet Governance (EuroDIG) tämän vuoden kokoukseensa Tampereella, nyt ensi kertaa Suomessa.

EuroDIG juontaa juurensa YK:n tietoyhteiskuntahuippukokouksesta (WSIS), joka torjui ajatuksen internetin alistamisesta valtioidenväliseen hallintaan. Kaikkien tahojen – yksityisen sektorin, valtioiden, kansalaisyhteiskunnan, teknisen ja akateemisen yhteisön – tulee voida vaikuttaa. Syntyi Internet Governance Forum, ja sen mallin mukaan toistasataa alueellista ja kansallista aloitetta. Tampereen yliopisto isännöi 19.–21.6.2023 paitsi Euroopan, myös Suomen internet-foorumin.

Vuonna 2008 perustettu EuroDIG keskittyi aluksi internetin mahdollisuuksiin, vuosien myötä painopiste siirtyi haasteisiin ja uhkiin. Tämän vuoden teema on ”Internet in troubled times – risks, resilience, hope”, ja kysymyksinä mm.:

  • Ukrainan internetin resilienssi on hämmästyttänyt maailman, mutta selviääkö maailmanlaajuinen internet tähän mennessä kovimmasta geopoliittisesta stressitestistään?
  • Internet pirstaloituu ilman sotaakin, mutta mitä sen fragmentaatiolla tänään oikeastaan tarkoitetaan?
  • Teknojättien alustojen sääntely on pantu alulle, mutta jääkö se teknisen kehityksen jalkoihin?  Ja mitä merkitsee demokraattisen keskustelun kasvava tukeutuminen sosiaaliseen mediaan?
  • EuroDIG katsoo myös omaa manterettaan laajemmalle. Panafrikkalaisen parlamentin jäsenten Euroopan vierailu tarjoaa mahdollisuuden keskusteluun MEP-kollegojen kanssa ICT-yhteistyöstä.

Finnish Internet Forum on EuroDIG:n esitapahtuma 19.6. aamupäivällä. Aiheina ovat mm. tekoälyn etiikka, mahdolliset Twitterin korvaajat ja edellisen hallituksen liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakan haastattelu kirjastaan ”Datakapitalismi kriisien maailmassa”.

Ilmoittautuminen sekä EuroDIGiin että Finnish Internet Forumiin

Molemmat tapahtumat ovat osallistujalle maksuttomia.


Tilaisuudet isännöi Tampereen yliopisto yhteistyöpartnereinaan mm. UM, LVM, Traficom, Tampereen kaupunki, Yleisradio ja TIVIAn jäsenyhdistys Suomen Internet-yhdistys (Internet Society Finland Chapter).

Teksti: Yrjö Länsipuro
Kuva: Urmas Kamdron


Suomen Internet-yhdistys ry (SIY) perustettiin 1994 “levittämään tietoutta internetistä ja sen käytöstä”, minkä tehtävän ajankohtaisuus on vain lisääntynyt internetin ja sen merkityksen kasvun myötä, sekä Suomessa että maailmalla.

SIY:n toimintaan kuuluu pienimuotoisten seminaarien ja koulutustapahtumien järjestäminen jäsenilleen sekä lausuntojen antaminen toimialan lainsäädäntöhankkeisiin. SIY on myös yksi vuosittain järjestettävän Suomen suurimman internetin hallintoa käsittelevän Finnish Internet Forum -tapahtuman pääjärjestäjistä.

Suomen Internet-yhdistys on TIVIAn jäsenyhdistys.

SIY.FI

 

Mitä meillä oli ennen kännyköitä, maailmanluokan tietoturvaosaamista ja vihaisia lintuja? Joukko mahdottoman haastajia ja TIVIA, joka on jo 70 vuotta yhdistänyt alan visionäärit ja auttanut tekemään utopiasta arkea. TIVIA viettää juhlavuottaan tiukasti työn merkeissä – yhdistäen, kouluttaen, tutkien, tiedottaen, suuntaa näyttäen ja Suomen digitaalista kilpailukykyä kehittäen. Siis pidä kiinni. Vauhti kun ei ole hiljenemään päin.

2023 on TIVIAn 70-vuotisjuhlavuosi
#TIVIA70

TIVIA News on TIVIAn jäsenlehti, jonka ensimmäinen numero ilmestyi kesäkuussa 2016. Lehti ilmestyy myös osana painettua Tivi-lehteä.

TIVIA Newsin artikkelit julkaistaan myös digitaalisina versioina TIVIAn verkkosivustolla, jossa ne ovat myös vapaasti luettavissa. Lisäksi TIVIA Newsin digitaalinen näköislehti on vapaasti luettavissa TIVIAn verkkosivustolla.
Jaa tämä kirjoitus
Arkistoi