Liiketoimintalähtöinen tiedon laadun suunnittelu digihankkeissa

Liput

Kirjaudu sisään tai luo käyttäjätunnus rekisteröimällä sähköpostiosoitteesi jatkaaksesi

Liiketoimintalähtöinen tiedon laadun suunnittelu digihankkeissa

Tutkimusten mukaan tietoa tehokkaasti hyödyntävät yhtiöt ovat kilpailijoitaan kannattavampia ja kasvavat nopeammin. Monet menestystä tavoittelevat yhtiöt huomaavat kuitenkin liiketoimintaprosessiensa automatisoinnin tai tekoälyn soveltamisen kaatuvan kaikille tuttuun ilmiöön – heikkoon tiedon laatuun. Sama ongelma aiheuttaa harmia myös päivittäisessä arkityössä, kuten henkilöstöä turhauttavaa manuaalista lisätyötä, lainmukaisuudeltaan kyseenalaisia tietoaineistoja tai johtajia epäilyttäviä tuloksia analytiikkalaskelmissa. Prosesseja ei kyetä automatisoimaan tai päätelmien toimenpiteitä ei uskalleta toteuttaa, koska niiden taustalla oleva tieto on liian epäluotettavaa.

Edellä kuvatuissa tilanteissa aloitetaan usein erilaisia projekteja tietoaineistojen laadun parantamiseksi, tiedon huoltokäytäntöjen kehittämiseksi sekä näihin liittyvien ohjelmistojen hankkimiseksi. Tärkeintä on kuitenkin rakentaa tiedon laatu (hyödyllisyys, oikeellisuus, lainmukaisuus, eettisyys) jo etukäteen organisaatioiden työkäytäntöihin ja teknisiin ohjelmistoihin, jotta tiedon laadulliset ongelmat ehkäistään jo ennen kuin ne ehtivät syntyäkään.

Sisältö

Koulutus esittelee digi-, data- ja ohjelmistoasiantuntijoille tiedon johtamisen parhaita käytäntöjä sekä miten niitä sovelletaan osana digitalisaation kehittämisprojekteja. Erityisesti kurssi havainnollistaa, kuinka tiedon johtamisen näkökulmat ja menetelmät sulautetaan yhteen palvelumuotoilun ja ohjelmistotekniikan suunnittelumenetelmiin, sekä miten tietonäkökulma linkittää eri koulukuntien suunnittelumenetelmät toisiinsa.

  • Johdanto liiketoimintalähtöiseen tiedon laadunhallintaan
    • Tiedon laadun merkitys liiketoiminnan kehittämis- ja ohjelmistohankkeissa.
    • Kokonaiskuva tiedon laadunhallinnan kehittämisestä ja siihen liittyvistä toimintamalleista.
  • Tiedon tuottaminen laadukkaasti
    • Tiedon tuottaminen täsmällisesti, lainmukaisesti ja eettisesti jo tiedon syntyhetkellä.
    • Tiedon arvon parantaminen kehittämällä liiketoiminnan arvoketjuja, halliten tietojen elinkaaria ja rakentaen kontekstuaalisia tiedon tuotantoprosesseja.
  • Käytännön menetelmät tiedon laadun suunnittelussa
    • Katsaus digihankkeissa tarvittaviin suunnittelumenetelmiin liiketoimintakuvauksista käyttöliittymähahmotelmiin ja prosessikuvauksista tietomalleihin asti. Erityishuomiona tiedon laatunäkökulmien tuominen osaksi perinteisiä menetelmiä, jotta tuleva ratkaisu olisi liiketoiminnalle mahdollisimman hyödyllinen ja teknisesti kehityskelpoinen.
    • Käytännön harjoitukset, joissa suunnitellaan yhdessä tiedon tuottamisen käyttötapaus sekä parannetaan sen tuottaman tiedon liiketoiminnallista arvoa tuomalla suunnitteluun mukaan aiemmin opittuja asioita, kuten tiedon täsmällisyyttä, lainmukaisuutta, eettisyyttä, arvoketjuja, elinkaaria ja kontekstia.
  • Tiedon johtamisen erilaiset osaamisalueet ja niiden merkitys digiprojekteissa.
    • Tiivis katsaus tiedon johtamisen eri osaamisalueisiin ja niiden käytännön merkitykseen digiprojekteissa.
    • Kurssin sisältö soveltaa DAMA DMBOKin viitekehystä, täydentäen sitä käytännön esimerkeillä ja kokemuksilla todellisista kehittämisprojekteista.

Kurssi toteutetaan luokkakoulutuksena suomen kielellä, mutta aineisto on englanninkielistä. Englanninkielisiä ja virtuaalisia koulutuksia voi tiedustella TIVIAlta.

Kurssin suoritettuaan osallistujat osaavat

  • Tunnistaa tiedon laadulliset erityispiirteet, pienet yksityiskohdat ja monimutkaiset riippuvuussuhteet, joiden huomioiminen on kriittistä liiketoiminnan tehokkuuden ja tiedolla johtamisen tuloksellisuuden kehittämiseksi.
  • Tunnistaa laajasti liiketoiminnan ja ohjelmistokehityksen suunnittelumenetelmiä, miten tietonäkökulma tulee huomioida näitä menetelmiä sovellettaessa sekä miten tieto linkittää kyseiset menetelmät toisiinsa.
  • Tunnistaa erilaisia tiedon johtamisen osaamisalueita, joiden osaajia ja menetelmiä tarvitaan digitalisaation kehittämisprojekteissa, sekä ymmärtää miksi kyseinen osaaminen tulisi varmistaa kaikkiin projekteihin.
  • Ohjata kehittämishankkeita suunnittelemaan liiketoiminnalle hyödyllisiä, lainmukaisia, ja eettisiä tietoaineistoja, parantamalla liiketoiminnan arvoketjuja, hallitsemalla tietojen elinkaaria sekä rakentaen kontekstuaalisia tiedon tuotantoprosesseja.

Kohderyhmä

Digitalisaatio- ja projektipäälliköt, palvelu- ja tuoteomistajat, palvelumuotoilijat, ohjelmistoarkkitehdit, data-arkkitehdit ja -insinöörit, sekä vastaavat digi-, data- ja ohjelmistohankkeissa toimivat työntekijät.

Kouluttaja

Sami Laine on työskennellyt tiedonhallinnan ammattilaisena, konsulttina, tutkijana ja opettajana 20 vuoden ajan useilla eri toimialoilla. Näiden vuosien aikana hän on johtanut projekteja, kehittänyt strategioita ja toimintaprosesseja, perustanut uusia tiimejä ja palveluja, neuvonut tietoaineistojen lainmukaisuudesta sekä toteuttanut tiedonkäsittelyratkaisuja. Hänen erityisosaamistaan on laaja-alainen ja moniammatillinen näkökulma tiedonkäsittelyyn, sillä hän on itsekin soveltanut käytännön työssään kurssilla läpikäytäviä liiketoiminnan, käyttökokemuksen, tiedonhallinnan ja ohjelmistotekniikan suunnittelumenetelmiä.


Osallistumismaksu

Jäsenhinta koskee TIVIA-yhteisön henkilöjäseniä ja kumppanien sekä yhteisöjäsenten henkilökuntaa.

  • Jäsenhinta: 500 €
  • Normaalihinta: 565 €

Kaikkiin hintoihin lisätään kulloinkin voimassaoleva arvonlisävero (alv)

Jos et vielä ole TIVIA-yhteisön jäsen, liity nyt ja osallistu koulutukseen jäsenetuhintaan (jäsenmaksut 20–65 €)! Tutustu myös yritysjäsenyyteen!

Kysyttävää koulutuksesta? Lähetä viesti osoitteeseen ilmoittaudu(at)tivia.fi
Tutustu myös muihin TIVIAn järjestämiin koulutuksiin.


Peruutusehdot: Jos peruutus tapahtuu myöhemmin kuin 14 vrk ennen koulutuksen alkua, perimme 50 % osallistumismaksusta. Peruuttamatta jätetyistä ilmoittautumisista perimme koko osallistumismaksun.

Yhteydenotot: ilmoittaudu(at)tivia.fi 

Pidätämme oikeuden päivittää koulutuksen sisältöä.

Liput

Kirjaudu sisään tai luo käyttäjätunnus rekisteröimällä sähköpostiosoitteesi jatkaaksesi
Päivämäärä ja aika
keskiviikko 20. marraskuuta 2024
9.00 16.15 (Europe/Helsinki) Lisää kalenteriin
Sijainti

Luokkahuonekoulutus Helsinki

Suomi
--Luokkahuonekoulutus Helsinki--
Hae osoite
Järjestäjä

TIVIA Infuture Oy

jasenasiat@tivia.fi