Osaamisen turvaaminen tulevaisuuden työyhteisöissä

19. syyskuuta 2021

Puolenkymmentä vuotta olemme jo puhuneet digitalisaatiosta. Ja tänään voimmekin sanoa, että kaikki mikä voi digitalisoitua, digitalisoituu.

KUN JOKIN AIKA SITTEN meillä oli vain ICT-yrityksiä, jotka tuottivat teknologioita, kokonaisratkaisuja ja -palveluja niin tänä päivänä kaikkien toimialojen yrityksiin on syntynyt omia digiyksikköjä. Ja useimmiten suoraan liiketoimintajohdon rinnalle. YRITYKSISSÄ liiketoimintajohto hakee kiivaan ja kallellaan uusia liiketoimintamalleja, joita digitalisaatio mahdollistaa. Vai onko tälle kaikelle sittenkään oikea termi digitalisaatio, vai pitäisikö puhua rehellisesti uusista liiketoimintamalleista, joita teknologioiden kaunis yhdistäminen mahdollistaa?

NIIN TAI NÄIN, ICT-alan yritykset, kuin myös digitalisoituvat yritykset, ovat nostaneet yhden asian aivan toimintansa ytimeen, nimittäin henkilökunnan koulutuksen. Keskustellessani yritysten kanssa koulutustarjoamastamme, nousee säännöllisesti esille yritysten painotukset ja strategiat koulutuksen nostamisesta keskiöön osaamisen ja kasvun takeeksi. Teknologioiden kiihtyvä kehitys ja digitalisaation kiihdyttämä kilpailu markkinoista on herättänyt yritykset panostamaan tärkeimpään voimavaraansa, henkilöstön osaamiseen. Koulutuksia tullaan kasvavissa määrin toteuttamaan paitsi sisäisesti myös ulkopuolisten kumppaneiden kanssa strategisesti järkevästi. Kun tähän lisätään vielä uudet työkulttuurit ja johtamisen uudet haasteet, nousee koulutus ja kehittyminen vieläkin tärkeämmäksi.

ME TIVIASSA selkeytämme koulutustemme tarjontaa tulevaisuudessa uuden markkinointinimen alle. Tarjoamme laaja-alaista koulutusta yritysten ja yhteisöjen sekä jäseniemme tarpeisiin. Tulevan uuden järjestelmämme sisältämä uusi oppimisalusta mahdollistaa vieläkin laadukkaamman oppimiskokemuksen ja koulutusten monimuotoisuuden. Alustalla tarjoamme koulutuksia niin kumppaneidemme kuin myös TIVIA-yhteisön toteuttamana ja tarvittaessa yritykselle räätälöitynä.

TERVETULOA KEHITTÄMÄÄN itseäsi ja henkilöstäsi TIVIA-yhteisöön ja myös kertomaan mitä sisältöjä haluaisit meidän tarjoavan jatkossa TIVIAssa.  



Janne Mustonen
toimitusjohtaja, TIVIA
LinkedIn



TIVIA News on TIVIAn jäsenlehti, jonka ensimmäinen numero ilmestyi kesäkuussa 2016. Lehti ilmestyy myös osana painettua   Tivi-lehteä.

TIVIA Newsin artikkelit julkaistaan myös   digitaalisina versioina TIVIAn verkkosivustolla, jossa ne ovat myös vapaasti luettavissa. Lisäksi TIVIA Newsin   digitaalinen näköislehti  on vapaasti luettavissa TIVIAn verkkosivustolla.

Jaa tämä kirjoitus
Arkistoi