ICT-alan kasvututkimus 2022 on julkaistu

8. joulukuuta 2022

ICT-alan kasvututkimus 2022 kartoittaa ja tutkii alan parhaita keinoja yrityksen tavoitteleman kasvun varmistamiseksi.

Järjestyksessään viides Pro Growth Consultingin, TIVIA ry:n ja Ohjelmisto- ja e-business ry:n toteuttama valtakunnallinen ICT-alan myyntiä ja kasvua käsittelevä tutkimus on toteutettu kevään 2022 aikana. Aiempina vuosina tutkimuksen pääkohteena ovat olleet myynnin esteet ja parhaat keinot. Tänä vuonna on tutkittu parhaita keinoja varmistaa yrityksen kasvu ICT-toimialan kentällä.


”78 % ohjelmistoalan yrityksistä odottaa 

liikevaihdon kasvua seuraavana vuonna.”

Tutkimuksen tulokset tarjoavat arvokasta tietoa. Tulokset kertovat, millaiset keinot ja millaiset valinnat ICT-alan toiminnassa johtavat yrityksen kasvuun. Ne kertovat hienosti sen mitkä kasvukeinot toimivat tällä hetkellä parhaiten. Tutkimukseen vastanneet henkilöt ovat yrittäjiä, toimitusjohtajia ja muita yritysten avainhenkilöitä.

Yrityksen liiketoimintamallista, tilanteesta, tavoitteista ja kehitysvaiheesta riippuen eri asioiden merkitys korostuu, kun tarkastellaan yrityksen kasvumahdollisuuksia.

Tutkimuksen suunnittelusta ja toteutuksesta vastasivat KTM Erkki Tuomi ja YTM Timo Aittoniemi Pro Growth Consulting Oy:stä.

Lue lisää ja lataa tutkimusraportti

Tutustu aiempien vuosien tutkimuksiin


Jaa tämä kirjoitus
Arkistoi