TIVIA ry | Finnish Information Processing Association
Osallistu kansainväliseen IT-alan ammattilaisten työkulttuurien tutkimukseen!

Osallistumalla tähän laajaan tutkimukseen saamme aineistoa suomalaisesta IT-alan työkulttuureista  ja -arvoista. Kyselyyn vastaaminen vie noin 20 minuuttia ja sen tuloksia tullaan julkaisemaan 2016–2017 aikana sekä kansallisesti TIVIAn tilaisuuksissa ja kansainvälisillä foorumeilla. Tutkimukseen vastanneiden kesken arvotaan kaksi 150 euron lahjakorttia Verkkokauppa.comiin.

IT-alan työ kansainvälistyy ja yhä useamman ammattilaisen työssä kohdataan eri maista ja kulttuureista tulevia työntekijöitä. Tekijätiimit rakentuvat monen eri maan ammattilaisista ja tehtävät myös muuttuvat työn ja hankkeiden kehittyessä kohti globaalia työtä.
 
World IT Research -tutkimus (www.worlditproject.com) on kansainvälinen, yli 40 maan IT-alan työkulttuureita tutkiva hanke. Suomessa tutkimuksen toteuttavat TIVIA ja kolmesta suomalaisesta yliopistosta (Tampere, Turku ja Jyväskylä) muodostettu tutkijakonsortio. Kansainvälistä konsortiota johtaa professori Prashant Palvia Yhdysvaltain Pohjois-Carolinan yliopistosta ja suomalaista konsortiota professori Mikko Ruohonen Tampereen yliopistosta.
 
Osallistumalla tähän laajaan tutkimukseen saamme aineistoa suomalaisesta IT-alan työkulttuureista  ja -arvoista. Kyselyyn vastaaminen vie noin 20 minuuttia ja sen tuloksia tullaan julkaisemaan 2016–2017 aikana sekä kansallisesti TIVIAn tilaisuuksissa ja kansainvälisillä foorumeilla. Tutkimukseen vastanneiden kesken arvotaan kaksi 150 euron lahjakorttia Verkkokauppa.comiin. Vastaa kyselyyn viimeistään 20.6.2016 mennessä.

Osallistu kyselyyn: https://www.webropolsurveys.com/S/56A7E7F424F88349.par

 

kategoriassa Uutiset
Jaa tämä kirjoitus
Tunnisteet
Arkistoi