Tunnustuksia – näkemyksiä

15. huhtikuuta 2024


TIVIA on 70 vuotta toiminut IT-alan asiantuntijoiden foorumina, jonka perusarvot ovat: avoimuus, toisten kunnioitus, oman osaamisen kasvattaminen sekä tiedon jakaminen. Puheessaan teknologia 2023-tapahtumassa TIVIAn hallituksen puheenjohtaja Ursula Koski korosti arvojen merkitystä sekä palkitsi alan ansioituneita asiantuntijoita. ”Avoimuus, tapa keskustella ja jakaa tietoa on keskiössä. Haluamme muistaa heitä, jotka toistuvasti laittavat yhteisön suuremman edun oman edun edelle. Yksilöt ja ratkaisut, jotka ovat valinneet tehdä hyvää tulee nostaa ja palkita. Hyvän tekeminen muotoja ovat mm. tasavertaisuustyö, rasisminvastainen työ ja ympäristönsuojelu”, kertoi Koski. Esittelemme kaksi palkittua henkilöä, Maaret Pyhäjärven ja Kimmo Rouskun. ”Maaret Pyhäjärvi tulee yhteisömme sisältä ja itse olen saanut tehdä hänen kanssaan töitä myös hallituksessa. Hän on tehnyt työtä alan osaajien kasvatuksessa sekä uusien osaajien tuomisessa alalle. Hän on tuttu näky ulkomaisilla lavoilla, mutta meillä on etuoikeus saada käyttää hänen osaamistaan yhteisöissä. Hän on vankkumaton tasavertaisuuden puolesta puhuja ja tukee muita.” ”Kimmo Rousku on tehnyt valtavan määrän työtä Suomen Kyberturvallisuuden eteen. Hän tekee tyylillä ja viestii asian sovittaen, tehden vaikeistakin aiheista kansantajuisia. Hän on aktiivinen edelläkävijä, vahva uuden oppija ja kokeilija sekä monikanavainen viestijä. Hän on mukana monin tavoin yhdistyksen toiminnassa ja jakaen laajaa osaamistaan ja näkemyksiään verkostoilleen.” Palkittujen haastattelut – esittelyt sekä näkemykset
Kuka olet? M: Olen ohjelmistotestauksen asiantuntija, alan kokemusta 26 vuotta. Tutkiva testaaja, ohjelmoija, verkosto-oppija, tuotekehitystiimin vetäjä ja ohjelmistokehityksen moniottelija. Olin TIVIAn hallituksessa, nyt TIVIAssa Sytykkeen hallituksessa ja KV Selenium-projektin johtoryhmässä, töissä tuotekehityspäällikkönä Vaisalassa. Takana jo 50 KV-Keynote-puheenvuoroa ja 500 puhesessiota. K: Olen Kimmo Rousku, edistän julkisen hallinnon, välillisesti koko yhteiskunnan turvallisuutta ja kansalaisten luottamusta digitaaliseen toimintaympäristöön Digi- ja väestötietovirastossa. Toimin Julkisen hallinnon digitaalisen turvallisuuden johtoryhmän eli VAHTIn pääsihteerinä. Alalla n. 40 vuotta, tuottanut myös alan kirjoja. Toimin Tietoturva ry:n hallituksessa. Miksi kannattaa liittyä TIVIAan? M: Toiminta on toimijoiden näköistä, ja oma tarve ja kiinnostus edellä voi rakentaa omanlaisensa paletin. Yhteisöissä pääsee tekemään asioita, joita ei töissä ehkä voi tai uskalla, jotain millä täydentää omaa jaksamistaan tai osaamistaan. Liittymällä jäsenlistalle saa tietoa tapahtumista. K: Kenenkään ei kannata miettiä ja kehittää asioita yksin. Verkostoissa ja yhteistyössä on voimaa. Vaikka netistä löytyy kaikki, se ei korvaa fyysisiä tapaamisia ja kontakteja. Kannustan nuoria ja opiskelijoita liittymään jäseneksi, sillä digi-, tieto- tai kyberturvallisuuden merkitys tulevaisuudessa kasvaa. Vaikuttavuutesi IT-alalla? Entä kansainvälisesti? M: Kirjoittamalla blogia ja some-postauksia sekä puhumalla kokemuksista aika monelta lavalta on tullut vaikutettua. Työpaikoissa tekemällä yhteistyötä kollegoiden kanssa. Vaikuttaminen: minut on viitenä vuonna nostettu TIVI 100 Vaikuttajaa -listalle. K: Olen pyrkinyt muuttamaan käsitystä siitä, kuinka tärkeää turvallisuuden huomioiminen on kotona ja vapaa-ajalla. Olen kertonut kansalaisille IT-Kimmona digimaailman vaaroista ja siitä, miten verkkorikollisten eri keinoja voi tunnistaa ja välttää tulemasta huijatuksi. Olen vaikuttanut myös KV-seminaareissa. Miten näet IT-alan tulevaisuuden? M: Scifi-kirjallisuutta lainaten: tulevaisuus on jo täällä, se ei vain ole tasaisesti jakautunut. Alan kasvu ihmismäärän osalta on haaste, mutta alalla tarvittavan osaamisen monipuolisuuden kasvua. Isojen ja tärkeiden asioiden äärellä ollaan, kun luodaan maailmaa, jossa ohjelmistoilla on yhä suurempi rooli yhteiskuntien pyörittämisessä. K: Teknologinen kehitys kasvaa seuraavan 10+ vuoden aikana. Kaikki mikä on kiinni internet-verkossa, tulee tekoälykehityksen piiriin tällä vuosikymmenellä. Ensi vuosikymmenellä palvelurobotit muuttavat ne työt, joihin tekoäly ei ole vaikuttanut. Ketterällä digi-Suomella olisi mahdollisuus tehdä sprintti, jolla saisimme kasvatettua eroa muihin valtioihin ja luotua uudenlaista liiketoimintaa. Kirjoittaja Nina From Markkinointi- ja myyntijohtaja TIVIA

Jaa tämä kirjoitus
Arkistoi