TIVIA ry | Finnish Information Processing Association
TIVIA News: Unelmana osaava ja tietävä Suomi!

Tietotekniikan tutkimussäätiö perustettiin vuonna 1980 edistämään suomalaisen yhteiskunnan tietotekniikan tutkimusta korkeakouluissa, tukemaan yhteiskunnallisesti vaikuttavia hankkeita ja palkitsemaan korkeatasoisia tutkimuksia.

Tietotekniikan tutkimussäätiö perustettiin vuonna 1980 edistämään suomalaisen yhteiskunnan tietotekniikan tutkimusta korkeakouluissa, tukemaan yhteiskunnallisesti vaikuttavia hankkeita ja palkitsemaan korkeatasoisia tutkimuksia.

Tietotekniikan tutkimussäätiö tukee tietotekniikan tutkimus-, opetus- ja kehitystyötä sekä tutkimustulosten tunnetuksi tekemistä. Tietotekniikan tutkimussäätiö jakaa vuosittain palkinnot vuoden parhaille tietotekniikan tutkimusalalta tehdyille opinnäytetöille sekä parhaalle väitöskirjalle. Tietotekniikan tutkimussäätiöllä on merkittävä rooli kansallisen osaamisen synnyttämisessä, tutkimuksen kehittämisessä, uusien hankkeiden mahdollistajana ja yhteiskunnallisesti vaikuttavien hankkeiden käynnistämisen mahdollistajana. Tietotekniikan tutkimussäätiön toiminta on laajentunut merkittävien lahjoitusten ja säännöllisen varainhankinnan avulla.  TIVIAn 65. juhlavuoden kunniaksi olemme yhteisenä tavoitteena päättäneet kaksinkertaista säätiön pääoman. 

Lahjoitukset

Yksityishenkilöiden, yhdistysten, järjestöjen ja elinkeinoelämän tekemät lahjoitukset ovat keskeinen säätiön varojen lähde. Vastaanotamme testamentti-, merkkipäivä- ja muita lahjoituksia käytettäväksi suomalaisen tietotekniikan monialaisen tutkimuksen hyväksi.

Tietotekniikan tutkimussäätiö tehdyt 850–50 000 euron suuruiset lahjoitukset ovat vähennyskelpoisia toisen yhteisön verotuksessa. Suuremmista lahjoituksista voidaan lahjoittajan niin halutessa muodostaa nimikkorahasto tai muu erityisrahasto rajattuun tarkoitukseen. Nimikkorahasto on itsenäiseen säätiöön verrattuna kustannustehokas tapa ohjata varoja haluttuun tarkoitukseen.

Harkitessanne lahjoituksen tekemistä saatte lisätietoja ottamalla yhteyttä säätiön asiamieheen Mika Heleniukseen: mika.helenius(at)tivia.fi tai tivia(at)tivia.fi.

Testamentit

Yksityishenkilöt voivat tehdä testamentin Tietotekniikan tutkimussäätiön hyväksi. Testamentin voi laatia itse, mutta ollakseen pätevä sen tulee täyttää tietyt muotomääräykset. Siksi testamentti kannattaa tarkistuttaa asiantuntijalla ennen allekirjoitusta. Tietotekniikan tutkimussäätiön sopimuslakimies avustaa tarvittaessa maksutta testamentin laadinnassa.

Merkkipäivälahjoitus

Tyylikäs tapa tukea tutkimusta on ohjata syntymä- ja muun merkkipäivän muistamiset lahjoituksina Tietotekniikan tutkimussäätiölle. Merkkipäivän viettäjälle toimitetaan jälkikäteen lahjoittajien nimet sisältävä adressi.

Haastekampanja 

Tietotekniikan tutkimussäätiö haastaa kaikki tietotekniikan alan tulevaisuudesta kiinnostuneet mukaan haastekampanjaan TIVIAn 65. juhlavuonna. Tule mukaan mahdollistamaan Suomen seuraavat 100 vuotta teknologista edistystä ja kehitystä! Tietotekniikan tutkimussäätiö mahdollistaa uusien ennakkoluulottomien hankkeiden toteuttamisen, tukee yhteiskunnallisesti merkittävien tutkimusaloja kehittymistä ja osallistuu aktiivisesti digitaalisen sivistyksen levittämiseen yhteiskunnassa. TIVIAn 65. juhlavuoden tavoitteena on synnyttää edellytykset, joiden avulla Suomi palautetaan tietotekniikan kehittämisen kärkimaaksi globaalisti.

Teksti: Mika Helenius

Hyvä lukija,

TIVIAn 65. juhlavuoden kunniaksi sinulla on mahdollisuus osallistua kehittämään suomalaisten nuorten tutkijoiden ja tietotekniikka-alan tulevaisuutta. Liity onnittelijoidemme ja muutoksen tekijöiden joukkoon lahjoittamalla vuonna 1980 perustetulle Tietotekniikan tutkimussäätiölle.

Tutkimussäätiö on palkinnut vuosikymmenten aikana tietojenkäsittelyn, tietotekniikan, tietoliikenteen, ohjelmistosuunnittelun, systeemityön, käytettävyyden, tietojärjestelmätutkimusta ja tietoturvan tutkimusta sekä näiden opetukseen liittyvää kehittämistä. TIVIAn rahoituksella on mahdollistettu ohjelmoinnin opetuksen käynnistäminen suomalaisissa peruskouluissa. Apurahojen avulla on mahdollistettu uusia näkökulmia, oppialoja, kilpailukykyä edistäviä avoimia luentosarjoja ja yhteiskunnalle tärkeiden ulkomaisten tutkijoiden vierailuja Suomessa.

Nimi: Tietotekniikan tutkimussäätiö
Asiamies: Mika Helenius
Rekisterinro: 1496039-5
Perustettu: 9.10.1980
Tilinro: FI0757211520065546
Viesti: TIVIAn 65. juhlavuosi

2010-luvulla jaetut väitöskirjapalkinnot

2017   Miika Aittala   Aalto-yliopisto

Computational Methods for Capture and Reproduction of Photorealistic Surface Appearance

2016   Teppo Niinimäki   Helsingin yliopisto

Approximation Strategies for Structure Learning in Bayesian Networks

2015   Ville Salo   Turun yliopisto

Subshifts with Simple Cellular Automata

2014   Markus Salo   Jyväskylän yliopisto

Explaining Users’ Critical Incidents of Physical Mobile Interactions

2013   Jouni Siren   Helsingin yliopisto

Compressed Full-Text Indexes for Highly Repetitive Collections

2012   Satu Jumisko-Pyykkö   Tampereen teknillinen yliopisto

User-Centered Quality of Experience and Its Evaluation Methods for Mobile Television

2011   Wilhelmiina Hämäläinen   Helsingin yliopisto

Efficient Search for Statistically Significant Dependency Rules in Binary Data

2010   Päivi Majaranta   Tampereen yliopisto

Text Entry by Eye Gaze

 

Kuvitus: Ilmari Hakala

 

kategoriassa TIVIA News
Jaa tämä kirjoitus
Tunnisteet
Arkistoi