Tieto- ja viestintätekniikan ammattilaiset TIVIA ry | Finnish Information Processing Association

                                   

TIVIA News: SeniorIT tutustuivat 6000 anturin älytoimistoon

SeniorIT-verkoston excursiota Tiedon uudella älypääkonttorilla isännöi Intelligent Building -konseptin kehittäjä Tomi Teikko.

MiitIT ry:n verkostoista nuorin eli SeniorIT-verkosto sai 9.3. kuulla tuoreita kokemuksia entisen Nokian ja Microsoftin toimistotalon muuntumisesta mm. 6000 anturilla aistivaksi todelliseksi älytoimistoksi.

Tiedon uuden pääkonttorin älytoimistoa esitellyt Tomi Teikko on Tiedon Intelligent Building -konseptin takana. Hän työskentelee yrityksen Industrial Internet -yksikössä.

Viime vuoden lopulta alkaen taloon on muuttanut tai muuttamassa noin 1200 tietolaista. Vaikka ensimmäiset “ei omaa työhuonetta” ja jopa “ei omaa työpöytää” -toimistot starttailivat Suomessa jo viime vuosituhannella, piti Tiedon tietotyöntekijöitäkin Teikon mukaan pehmittää uuteen älytoimistoon “vuoden ajan noin 150 workshopilla”. Onhan Suomen yleisin lintukin muutosvastarinta.

Mielenkiintoinen nyanssi esityksessä ja keskusteluissa oli työntekijöiden itsensä toimiminen eri tekniikoiden avulla antureina. Silloin älykonttorin “dashboardilta” on mahdollista esimerkiksi nähdä, missä päin toimistokompleksia stressitasot ovat korkealla.

Teksti ja kuva: Jarmo Lahti

 

 

 

kategoriassa TIVIA News
Jaa tämä kirjoitus
Tunnisteet
Arkistoi