Pirullisista ongelmista on tullut politiikan ja muutoksen uusi ”peitepuuteri”, jolla teknologistuvan yhteiskunnan johtamista ymmärtämättömät siirtävät ja ulkoistavat ongelmien ratkaisua. Uuden talouskasvun luonti pirunpellossa vaatii ennen kaikkea kovaa osaamista, kehityspanostuksia ja resilienssiä pirullisten ongelmien ratkaisemiseksi. Pirullisista ongelmista on tullut politiikan ja muutoksen uusi ”peitepuuteri”, jolla teknologistuvan yhteiskunnan johtamista ymmärtämättömät siirtävät ja ulkoistavat ongelmien ratkaisua. Osaamattoman on kehittämisessä vaikea panostaa tuottavasti vaikuttavuutta ja tuloksia tuoviin ratkaisuihin. Osaamattomuudesta onkin tullut yhteiskuntaa kalvava ja rapauttava yleinen ilmiö. Siinä missä ennen osattiin hyödyntää uuden liiketoiminnan rakentamisessa tietojärjestelmätekniikan huippuosaamista, on tilalle tullut arjen hyödyntäjien pinnallinen muka-osaaminen valtavine riskeineen. Yhteiskunnan päättäjille, omistajille ja johdolle myydään kuvaa helppoudesta ja nopeista hyödyistä. Helppouden keskellä pohjoismaisissa epäonnistuneissa tietojärjestelmäkehitys-ohjelmissa ja -hankinnoissa on haaskattu viimeisen 10 vuoden aikana yli 5 miljardia euroa. Suurimmat epäonnistumiset ovat tapahtuneet yksityisellä sektorilla koskettaen kaikkia Pohjoismaita. ICT-alan viennin surkastuminen ja tuonnin kasvu on tullut pelkästään Suomelle maksamaan noin 100 miljardia euroa. Pohjolassa on siis ollut kohtalaiset katovuodet tai vuosikymmenet, mutta se ei kiinnosta pankkiireiksi pyrkiviä päättäjiä. Osaamisvajeen pirullisen ongelman kustannuksista ja ratkaisemisesta kantaa EU-maissa vastuun kunkin maan eduskunta, parlamentti ja kansankäräjät. Osaamisvajeen pirullisen ongelman korjaus on eurooppalaisessa kilpailukykypolitiikassa sataprosenttisesti kansallisen politiikan ja opetuksesta vastaavan ministeriön ja vastuuministerin ohjauksessa – jos ymmärtää, mistä on kysymys. Suomessa valmistavan yleissivistys- ja korkeakoulupolitiikan tavoitteena on ollut valintojen kautta keskittää varat ja resurssit yhteen tai kahteen huippuyksikköön. Samalla todellista uutta liiketoimintaa luovat tekniikan alat ja tietotekniikka (erityisesti ohjelmistosuunnittelu) on ollut todellinen kärsijä tässä kehityksessä. Yhteiskunta-, hallinto- ja taloustieteen opetuksen henkilökuntaresursseissa ei ole tapahtunut vastaavia leikkauksia tai muutoksia.  Osaamisvajeen pirullisen ongelman ratkaiseminen tulee yhä vaikeammaksi tuoreen selvityksen mukaan osaamisen hiipuessa yhä kiihtyvällä vauhdilla. Korkeakoulujen on yhä vaikeampi saada kokenutta ja pätevää opetushenkilökuntaa tietotekniikan koulutusohjelmiin. Opettajankoulutuksesta puuttuu ohjelmistojen kehittämisen (koodauksen) opintopolut opettajille. Onko maamme oma digitaalinen uusteollistaminen ja vienti todellakin peräkamarin harrastuneisuuden ja nörttien varassa, kuten peliteollisuuden kehittyminen viimeisen 20 vuoden aikana? Teksti: Mika Helenius