TIVIA News: Pelintekijöistä pelastajiksi

Mikä nuorta kiinnostaa? Mitä lisäarvoa TIVIA voisi hänelle tuottaa?

Miten vastaamme jäsenkatoon ja nykyisen jäsenistön ikääntymiseen? Tätä kysymystä on esitetty jo useita vuosia ja aina todettu, että jotain pitäisi tehdä. Mitä se jotain on? Meillä ETKYssä on lähdetty voimallisesti panostamaan oppilaitosyhteistyöhön, nuorisoon ja heidän intresseihin. Mikä nuorta kiinnostaa? Mitä lisäarvoa TIVIA voisi hänelle tuottaa? TIVIAn jäsenyys täytyy olla jotain sellaista, mikä on tavoittelemisen arvoista ja jäsenenä voi tuntea olevansa etuoikeutetussa asemassa. Onko se nyt sitä? 

Lähdimme viime vuonna (2018) toteuttamaan EU:n koodiviikkotapahtumaa Seinäjoella. Saimme paikalle yli 40 osallistujaa, kohderyhmänä nuoret yläaste- ja lukioikäiset. Oli suuri ilo nähdä se osaamisen ja näyttämisen taito, mikä heistä huokui. Pieni kilpailu lisäsi tunnelmaa ja osaamisessa laitettiin kaikki peliin. Meillä on näissä nuorissa suuri voimavara, kunhan se osataan oikein käyttää. Voisiko TIVIA olla heille polku pelaamisesta busineksen tekijöiksi?  

Marras-joulukuun vaihteessa olimme mukana järjestämässä Seinäjoen pelikehittäjien (Sepeli ry) kanssa yhteistä pelitapahtumaa nuorille. Ludum Dare keräsi noin 20 pelaamisesta ja ennen kaikkea pelin kehittämisestä innostunutta osaajaa yhteen. Pyysin yhtä mukana ollutta jäsentämme, Raisa Sjöholmia haastattelemaan osallistujia ja kertomaan tapahtumasta muutamalla lauseella. Raisa ole hyvä! 

Teksti: Antti Lintala, ETKY ry:n puheenjohtaja ja TIVIAn hallituksen jäsen 

Ludum Dare 43 -pelijamit 

Paikallistapahtuma järjestettiin SeAMKn tiloissa, Sepelin, KAOSKin ja ETKYn yhteistyönä. Perjantaina 30.11.2018 tapahtuman avajaisissa Mikko Lahti lämmitteli osallistujia kertomalla tapahtuman sisällöstä ja ohjaamalla työkalujen ja koodausympäristöjen asennukseen. Paikalla oli myös ETKYn hallituksen puheenjohtaja ja TIVIAn hallituksen jäsen Antti Lintala tuoden mukanaan osallistujille TIVIAn sponsoroimia virvokkeita ja pientä purtavaa, joten hyvin eväin tapahtuma potkaistiin käyntiin. 

Ludum Dare on yksi maailman suurimmista ja pisimmistä peli-jamitapahtumista. Lauantaiaamun valjetessa teemaksi äänestettiin “Sacrifices must be made - uhrauksia on tehtävä”. Pelikehitystapahtuman osallistujat olivat innoissaan teemasta, aloittaen ideoinnin ja pelin kehittelyn saman tien. Kehitteillä oli monta erilaista ja toinen toistaan mielenkiintoisempaa peliä. Osallistuakseen ei tarvitse olla pelikehityksen huippuosaaja sillä täällä vasta-alkajat ovat myös päässeet toteuttamaan visioitaan ja oppineet pelikehittelyn alkeita. Tärkeintä on aito innostus, halu oppia ja mielenkiinto pelimaailmaa kohtaan. Tarvitaan vain tiedonhaku ja ongelman ratkaisutaitoja, joiden avulla kehittyy jo huimasti. 

Ludum Darea kuvailisin rentona, yhteisöllisenä jammailu-tapahtumana, jossa yhdessä opitaan ja ratkotaan eteen tulevia haasteita. On ollut aivan ihanaa seurata osallistujien taitoja, innostusta ja aitoa yhdessä tekemisen iloa. Kysymättäkin tiedän, jokaisen osallistujan toivovan juuri tämän kaltaisia kehittäviä tapahtumia järjestettävän lisää. 

Haastattelin osallistujia seuraavin kysymyksin: 

  1. Mitä piditte teemasta “Uhrauksia on tehtävä”? 
  2. Millaista peliä olette koodaamassa? 
  3. Mikä on parasta Ludum Daressa? 
  4. Osallistutko, jos Ludum Dare järjestetään uudelleen? 
  5. Mitä toivoisit TIVIAn jäsenyyden antavan ja minkä takia TIVIAan kannattaa liittyä? 

Eetu Saari 

  1. Pidän kauhusta, joten teema soveltuu siihen hyvin. 
  2. Pelin ideana on taustatarina, josta kehitän pelin, joka kulkee tarinaa seuraten. Mitä vaan pelissä tehdään, niin päädytään samaan lopputulokseen. 
  3. Ludum Daressa parasta on, kun saa hyödyntää olemassa olevaa osaamista ja saa uutta tietoa. 
  4. Totta kai osallistun uudelleen. 
  5. TIVIAn jäsenenä toivon uutuuskirjeeseen tulevat tapahtumat ja muutaman kerran vuodessa jäsenille jokin oma tapahtuma. GameHouse-tyylinen tapahtuma, jossa kaikki pelaisivat joko omaa tai yhteistä peliä. 

Juha Hakola 

  1. Teema on hyvä ja monipuolinen. 
  2. Pelinaihe on vielä kehittelyvaiheessa. 
  3. Ludum Daressa parasta on yhteisö, rento ilmapiiri ja saman henkinen porukka. 
  4. Kyllä osallistun mielellään uudelleen. 
  5. Toivon TIVIAn jäsenyyden antavan tietoa tältä alalta ja tulevista tapahtumista. 

Anssi Ketola 

  1. Aluksi teema tuntui hankalalta, mutta melko nopeasti ideoita lähti syntymään. 
  2. Himohamstraajat-tyylinen peli. 
  3. Ludum Daressa parasta on, kun näkee muita saman henkisiä ja oppii toisilta. 
  4. Kyllä osallistun varmasti uudelleen. 
  5. En osaa sanoa mitä toivoisin TIVIAlta, täytyy tutustua esitteisiin tarkemmin. 

Teksti ja kuva: Raisa Sjöholm, tradenomiopiskelija (tietojenkäsittely), ETKY ry:n jäsen

 

 

tuumaa TIVIA News
Jaa tämä kirjoitus
Tunnisteet
Arkistoi