TIVIA ry | Finnish Information Processing Association
TIVIA News: Ladyt aalloilla kesäkuussa

Kesäkuun alussa MiitITin ICT Ladies -verkosto risteili Tallinnaan.

Kesäkuun alussa MiitITin ICT Ladies -verkosto risteili Tallinnaan. Puheenvuoroissa käsiteltiin menomatkalla digitalisaatiota sekä johtamisen teorian että käytännön näkökulmasta. Paluumatkalla keskityttiin digitalisaation tuotosten ja toimintatapojen viemiseen organisaatioon sekä kuultiin käytännön sovelluksista, joita on jo tuotu asiakkaiden hyödynnettäviksi.

Anne Koskinen-Kannisto keskittyi omassa osuudessaan digitalisaation teoriaan. Anne kiteytti seminaarin sisällön myös blogissaan, oman, upean alustuksensa ohella.

Goforen, Euroopan toiseksi parhaan työpaikan v.2017, liiketoimintajohtaja Kristiina Härkönen kertoi yrityskulttuurin tärkeästä merkityksestä. Sillä on vaikutusta jo rekrytointivaiheessa, kun arvioidaan henkilön kulttuurillinen sopivuus työyhteisöön. Tärkeää on yhteisöllisyyden rakentaminen. Goforessa on lukuisia mitä mielikuvituksellisempia verkostoja ja kaikki osallistuvat myös tekemisen kehittämiseen.

UPM:n maailmanlaajuisessa organisaatiossa on ollut haasteena toimintatapojen levittäminen. Työtä on tehty ja omaa toimintakulttuuria levitetty menestyksekkäästi, mutta paljon on vielä tehtävää. Organisaatio kuitenkin oppii vähitellen.

Katriina Valli Zyfrasta varmisti, että kuulijat olivat ymmärtäneet eron ”vahvan ja heikon” AI:n välillä. Kaikki mitä nykyisin pystytään tuottamaan, on vielä heikkoa AI:tä. Datan laatu on avainasia.

Risteily oli myös juhlaa

Asian lisäksi Ladien matkat ovat myös juhlaa. Tällä kertaa yksi luennoitsijoistamme täytti vuosia ja sitä juhlistettiin risteilyn sivussa. Koko porukalle oli myös tarjolla laivayhtiön opastus ehostuksen saloihin. Tuote-esittelijä, miespuolinen, oli niin ammattitaitoinen ja hauska, että moni nainen taisi jäädä koukkuun. Tosin tiukka risteilyaikataulu rajoitti shoppailua.

ICT Ladies kiittää kaikkia risteilyllä mukana olleita hyvästä tunnelmasta ja erinomaisesta palautteesta järjestäjille. Saimme siitä lisää positiivista energiaa tulevien koitosten järjestämiseen. 

Kesällä on kerätty lisää voimia syksyä varten ja tulossa onkin monen tyyppisiä tapahtumia ICT Ladies -verkoston syyskaudelle. Seuraa tapahtumatietoja Facebookissa tai verkkosivustollamme ja TIVIA-yhteisön viestintäuutisissa.

Blogit

Seminaari innosti bloggaajia. Blogeista saat hyvän käsityksen, mistä kaikesta puhuttiin.

Anne Koskinen-Kanniston blogi syntyi risteilyn aikana livenä. Sen osoite on: ajatuksenaalloilla.blogspot.com

Eija Kallialan blogi ilmestyi vähän myöhemmin: eijakalliala.fi/2018/06/leidit-digilaineilla/

Teksti: Lea Virtanen

Kuva: Eija Kalliala

Katriina Vallin aiheena oli AI.

 

kategoriassa TIVIA News
Jaa tämä kirjoitus
Tunnisteet
Arkistoi