Spy vs Spy

2. heinäkuuta 2019

5G eli viidennen sukupolven mobiiliteknologiaa hyödyntäviä verkkoja tai laitteita ei ole juuri kuin testikäytössä, mutta käynnissä on jo täysi 5G-sota, jota käydään pitkälti kiinalaisen verkko- ja laitevalmistaja Huawein ympärillä.

5G eli viidennen sukupolven mobiiliteknologiaa hyödyntäviä verkkoja tai laitteita ei ole juuri kuin testikäytössä, mutta käynnissä on jo täysi 5G-sota, jota käydään pitkälti kiinalaisen verkko- ja laitevalmistaja Huawein ympärillä.

Erityisesti yhdysvaltalaiset toimijat ja viranomaiset ovat kysyneet, voiko maailman suurimman televerkkotoimittajan ratkaisuihin luottaa? Yhdysvaltojen lisäksi monet sen liittolaisvaltiot ovat estämässä Huawein 5G-ratkaisujen käyttöönottoa maassaan, minkä lisäksi Trumpin hallinnon asettamat kaupanesteet ovat pakottaneet usean merkittävän yrityksen, esimerkiksi Googlen, lopettamaan yhteistyön Huawein kanssa.

Vakoilusyytökset kuulostaisivat varmasti paljon vakavemmilta, jos tämän vuosituhannen kansalainen ja kuluttaja ei olisi jo tähän ehtinyt turtumaan. Tuntuu nimittäin siltä, että nykyisin kännykkä ja sen sisältämät sovellukset tallentavat ja lähettävät kaiken tiedon henkilökohtaisesta elämästäsi eteenpäin. Käyttääkö tietoja hyväkseen yhdysvaltalainen vai kiinalainen taho, yritys vai valtio, sitä ei kovin moni enää jaksa edes murehtia.

Vaikka joku voi nähdä Huawein tapauksen ajojahtina ja Yhdysvaltojen ja Kiinan kauppasodan yhtenä ulottuvuutena, on taustalla myös aitoja huolia 5G-verkon ja koko yhteiskunnan toimivuuden turvaamisesta. 5G-verkon kautta tulee kulkemaan valtavat määrät dataa, kun yhä useampi laite kotona, toimistolla, kadulla ja tehtaissa tulee olemaan yhteydessä internetiin. Tietosuojan lisäksi on huolehdittava siitä, että ulkopuolinen taho ei voi lamauttaa 5G-verkkoa ja siten esimerkiksi 5G-teknologiaa hyödyntävän sähköverkon tai autonomisten autojen laivaston toimintaa.

Yhteiskunta nojaa yhä enemmän sähkö-, tele- ja tietoverkkoihin sekä näiden varaan rakentuviin palveluihin. Niistä on tullut uusi kriittinen infrastruktuuri, jonka turvallisuudesta tulee pitää huolta. Eurooppa, saati sitten Suomi yksin, tuskin voi tai haluaakaan olla täysin omavarainen uuden teknologian alueella. Niinpä ratkaisujen myyjien itsenäisyys sekä palvelujen ja tuotteiden toiminnan läpinäkyvyys korostuvat. Tärkeintä on kuitenkin ymmärtää ja hallita riskejä, ostaa oikein ja varautua ongelmiin.

Jussi Nissilä

Kirjoittaja on Tieto- ja viestintätekniikan ammattilaiset TIVIA ry:n toiminnanjohtaja

 
Jaa tämä kirjoitus
Arkistoi