Suomi ilman TIVIAa?

20. marraskuuta 2023

Kuten tunnettua, TIVIAn edeltäjä Reikäkorttiyhdistys ry perustettiin 26.11.1953. Mitä jos niin ei olisikaan tapahtunut?

Suomessa oli 1950-luvun alussa IBM:n reikäkorttikonemonopoli. Toimitusten puutteiden ja huollon vaikeuksien vuoksi ala oli sekaisin. Ilman Reikäkorttiyhdistystä sekaannuksen tila olisi todennäköisesti jatkunut pitempään.

1960-luvun alussa yhdistys otti toimintaansa mukaan myös tietokoneet, ja Tietokoneyhdistyksestä tuli tietokonepioneerien vertaistukiryhmä, joka ylläpiti alan kirjastoa ja tuotti tutkimusta, koulutusta ja tapahtumia. Ilman muutosta Reikäkorttiyhdistys olisi reikäkorttiteknologian poistumisen myötä hiipunut pois. Toisaalta alan pioneerit olisivat joutuneet etsimään yhteistyöverkostonsa muualta kuin reikäkorttiajalta tutusta Tietokoneyhdistyksestä.

1970-luvun alussa Tietokoneyhdistys oli perustamassa ATK-instituutin kannatusyhdistystä ja oli aktiivinen opistotasoisen tietotekniikkaopetuksen puolestapuhuja. Ilman Tietokoneyhdistystä olisi alan osaajapulasta tullut syvempi.

Vuonna 1972 Tietokoneyhdistys muuttui Tietojenkäsittelyliitoksi, jossa jäseniä olivat alueyhdistykset. Ilman tätä toimenpidettä olisi yhdistys todennäköisesti jäänyt nykyistä pääkaupunkipainotteisemmaksi.

Henkilörekisterilaki tuli voimaan 1.1.1988 pitkän taistelun jälkeen. Onneksi yrityksillä oli ollut käytössään Tietojenkäsittelyliiton vuonna 1976 julkaisemat henkilörekisterien pitoa koskevat ohjeet. Ilman niitä tilanne olisi ennen lain voimaantuloa ollut huonompi ja toimenpiteet vaatimusten mukaiseen toimintaan siirtymiseen ajoittuneet lyhyemmälle ajalle.

Tähän kohtaan on hyvä pysähtyä ja todeta, että Suomi ilman TIVIAa ja sen edeltäjiä olisi varmasti ollut huonompi. Kyllä tilallemme olisi syntynyt jotain muuta, mutta mitä?

Saavutuksia on kiva hehkuttaa, mutta olemassaolomme oikeutus on edelleen hyödyllisyytemme Suomen, alan sekä jäsenyhdistysten ja jäsenten näkökulmasta.

1960-luku

Automaattisen tietojenkäsittelyn pioneerien yhteistyöverkosto

1970

Opistotasoisen tietotekniikan koulutuksen luominen: ATK-instituutti

1976–86

Liiton ohjeet henkilörekisterin pidosta yrityksille

1980-luku

Tiedonsiirron yhteistyöelimen ja TIEKEn perustaminen

1984–86

Rahoituksen hankkiminen Helsingin yliopiston 3. tietojenkäsittelyn professuuriin

1990–2000-luku

Tietokoneen ajokortin kehittäminen ja kansainvälistäminen


Teksti: Reino Myllymäki
Kuva: TIVIA ry

Mitä meillä oli ennen kännyköitä, maailmanluokan tietoturvaosaamista ja vihaisia lintuja? Joukko mahdottoman haastajia ja TIVIA, joka on jo 70 vuotta yhdistänyt alan visionäärit ja auttanut tekemään utopiasta arkea. TIVIA viettää juhlavuottaan tiukasti työn merkeissä – yhdistäen, kouluttaen, tutkien, tiedottaen, suuntaa näyttäen ja Suomen digitaalista kilpailukykyä kehittäen. Siis pidä kiinni. Vauhti kun ei ole hiljenemään päin.

2023 on TIVIAn 70-vuotisjuhlavuosi
#TIVIA70


TIVIA News on TIVIAn jäsenlehti, jonka ensimmäinen numero ilmestyi kesäkuussa 2016. Lehti ilmestyy myös osana painettua Tivi-lehteä.

TIVIA Newsin artikkelit julkaistaan myös digitaalisina versioina TIVIAn verkkosivustolla, jossa ne ovat myös vapaasti luettavissa. Lisäksi TIVIA Newsin digitaalinen näköislehti on vapaasti luettavissa TIVIAn verkkosivustolla

Jaa tämä kirjoitus
Tunnisteet
Arkistoi