Vuosituhannen alussa syntyi vahva myytti diginatiiveista, sukupolvesta, joka syntyi internetin ja mobiililaitteiden aikakaudella. Termin isänä voidaan pitää amerikkalaista kirjailijaa Mark Prenskyä, joka rinnasti diginatiivit ja ”digimamut” eli sukupolven, joiden on pitänyt erikseen opetella erilaisten laitteiden käyttö varttuneemmalla iällä. Nuorten onkin odotettu osaavan luonnostaan kaikenlaisia digiajan taitoja aina koodauksesta somemarkkinointiin.

MYYTTI DIGINATIIVEISTA on yritetty kumota moneen kertaan vääränä tai jopa haitallisena väitteenä. Tutkimuksesta tai nuorilta itseltään ei juurikaan löydy tukea väitteelle, että kaikki nuoret olisivat luonnostaan digimaailman velhoja. Oletus, että nuori sukupolvi osaa valmiiksi kaiken voi johtaa paitsi ylisuuriin odotuksiin, myös siihen, että diginatiiveiksi oletettuja ei kouluteta riittävästi ja asiaankuuluvasti. Älypuhelimen, somen ja suoratoistopalvelujen käyttötaidot vielä tee IT-ammattilaista, vaikka hyvä alku ovatkin.

SILTI PITÄÄ TUNNUSTAA ero sukupolvien välillä. Vakuutin yhden ensimmäisistä työnantajistani sillä, että työhaastattelutilanteessa istuin tietokoneen ääreen ja aloin käyttämään sitä. Hiukan vanhempaa rekrytoijaa tietokone vielä ilmeisesti pelotti ja minua ei. Olen ollut salaa ylpeä siitä, että osaan käyttää komentoriviä, muokata koodia ja tarvittaessa vaikka rakentaa toimivan koneen osista. Eipä näistä arkaaisista taidoista tosin ole juurikaan ollut hyötyä työurallani ja myönnän oman konservatiivisuuteni somekanavien kanssa.

EHKÄ JOSKUS vielä koittaa se kaunis päivä, jolloin fokus tulee olemaan siinä, mihin uuteen ja luovaan osaa tieto- ja viestintätekniikkaa hyödyntää, eikä siinä, miten sitä pitää käyttää, että tekniikan saa ylipäätään toimimaan. IT:n käyttäminen tulee onneksi vuosi vuodelta helpommaksi, kun käyttöliittymät parantuvat ja järjestelmät tulevat älykkäämmiksi. Voin olla unelmoija, mutta en ole ainoa.

Jussi Nissilä
toimitusjohtaja, TIVIA