Digi pintaan -ryhmäliikunta avasi hienosti IT-kouluttajien syyskauden. Opettajankouluttajan vankalla kokemuksella Irmeli Pietilä antoi meille vinkkejä vuorovaikutuksen lisäämisestä etäopetuksessa ja osallistujien aktivoimiseen virtuaalitilassa. Jokainen osallistuja latasi Flingaan kuvan itselleen mieluisasta liikuntamuodosta. Kun fasilitaattori poimi niistä yhden kerrallaan, kuvan lataaja esitteli itsensä, sanoi muutaman sanan liikunnastaan ja kertoi, mitä odottaa työpajalta. Edellinen esittäytyjä kirjasi chattiin olennaisen siitä, mitä seuraava sanoi. Vastaavassa virtuaaliesittelyssä kuva voisi liikuntalajin sijaan esittää vaikka harrastusta, mieliruokaa tai eksoottisinta matkakohdetta.
Saimme runsaasti teknisiä ja pedagogisia vinkkejä. Esimerkiksi Zoomin toiminto ”Hide non-video participants” oli itselleni uutta. Kun kaikki sulkivat videonsa, Gallery View -näytöllä näkyi vain fasilitaattori. Sitten eri opetusasteiden edustajat vuoron perään avasivat kameransa ja sulkivat ne taas. Näytölle tulivat ensin toisen asteen ja sitten korkea-asteen opettajat, yrityskouluttajat ja freelancerit ja lopuksi muut. Netin maksuttomista palveluista meille esiteltiin Flingan lisäksi Slido ja Jamboard, joita käytimme Hullun hatuntekijän teekutsuilla ja ryhmätöissä. Tankkaustauolla vedimme Cuckoo Workoutin taukojumpan.
Hullun hatuntekijän teekutsuilla jatkoimme annettuja lauseita chatissa niin, että ne lähetettiin näkyviin vasta kun fasilitaattori antoi luvan. Emme siis voineet poimia jatkolauseiden ideoita toinen toisiltamme, oman loppulauseenhan piti olla valmiina ennen kuin muiden lauseet tulivat näkyviin.
Teknisiä kysymyksiä ja ihmettelyä oli paljon, milloin oma kuva oli hukassa, milloin koko Zoom, joten työpajan aikataulu meni uusiksi. Akseli Huhtasen avoimesti jaettu Verkko-oppimisen muotoilukirja jäi vain nopealle maininnalle, kun jo suunnistimme ryhmätöihin.
Lisätietoja työpajasta: https://itko.tivia.fi/2020/08/26/digi-pintaan-ryhmaliikunta
Teksti: Eija Kalliala
IT-kouluttajat ry on TIVIAn jäsenyhdistys.