Tieto- ja viestintätekniikan ammattilaisille uusi hallitus

31. lokakuuta 2021

Tieto- ja viestintätekniikan ammattilaiset TIVIA ry:n liittokokous valitsi lokakuun viimeisenä viikonloppuna pidetyssä liittokokouksessa uuden hallituksen, joka edustaa laajasti tieto- ja viestintätekniikan tuottajia ja hyödyntäjiä. Samalla hyväksyttiin myös tulevan vuoden toimintasuunnitelma, jossa painottuvat kuluneen vuoden investointien hyödyntäminen ja edelleen kehittäminen. Tulevana vuonna keskitytään jäsenhankintaan, liiton ja järjestökentän digitaalisten palveluiden ja sisältöjen kehittämiseen, koulutustarjontaan ja  yritysyhteistyön edelleen kehittämiseen TIVIA Kumppani -jäsenyyksillä. Myös yhteisömedia IT Insiderin jatkokehitykseen panostetaan.

Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin neljännelle kaudelle liikkeenjohdon konsultti Juha Lappi. Lappi on tyytyväinen toteutuneeseen investointiohjelmaan ja esimerkiksi siihen, että pystymme luomaan uusia skaalautuvimpia palveluita ja sisältöjä osaamisen kehittämiseen perinteisen toiminnan rinnalle. Syksyllä aloittanut IT Insider -yhteisömedia on saanut erinomaisen vastaanoton myös liiton sisältä. Hallituksen jäseniksi valittiin Principal Test Engineer Maaret Pyhäjärvi Vaisalalta, CIO Satu Koskinen Arekista, Software Architecht Mikko Valjakka Eduhouselta ja Tribe Lead & Senior UI Developer Joona Haavisto Siili Solutionsilta. Edellisten lisäksi hallituksessa jatkavat Traficomin johtava asiantuntija Juhani Juselius, TIVIA Pohjanmaan puheenjohtaja, yrittäjä Antti Lintala, Tietotekniikan opiskelijoiden liiton hallituksen jäsen Sami Spets, sekä Fujitsun tiedonhallintaratkaisujen johtaja Ilona Ylinampa.

Tieto- ja viestintätekniikan ammattilaiset TIVIA ry on Suomen johtava tieto- ja viestintätekniikan alan liitto, joka tarjoaa osaamista ja verkostoja digitaalisemman Suomen parhaaksi. TIVIA-yhteisöön kuuluu yli 30 alueellista yhdistystä, valtakunnallista teemayhdistystä ja muuta yhdistystä. TIVIA-yhteisö toimii jäsentensä osaamisen kehittämisen ja verkostojen alustana sekä yhteiskunnallisena vaikuttajana.

Lisätietoja:
toimitusjohtaja Janne Mustonen,  045 675 2929, janne.mustonen(at)tivia.fi

Jaa tämä kirjoitus
Tunnisteet
Arkistoi