Tekoäly voi nousta avainasemaan Yhdysvaltojen ja Taiwanin presidentinvaaleissa

26. lokakuuta 2023

Tekoälyn käyttö voi olla tapa kohdentaa vaalimainontaa tai luoda valheellista sisältöä vastustajista. Kehittyneet tekoälybotit ovat myös halpaa työvoimaa.

Tekoälyn luomasta sisällöstä voi tulla merkittävä tekijä Yhdysvaltojen ja Taiwanin vuoden 2024 presidentinvaaleissa chatbottien kehityksen mahdollistaessa aiempaa monipuolisempia tapoja vedota äänestäjiin.

Ei ole yllättävää, että noin puolet yhdysvaltalaisista uskoo tekoälyn vaikuttavan maan tuleviin presidentinvaaleihin.  

Generatiivisella tekoälyllä voi luoda esimerkiksi vastustajia halventavia pilakuvia, vakuuttavia kampanjapuheita ja lukijan persoonallisuuden perusteella mukautettuja mainoksia.


Tämä artikkeli on julkaistu alun perin IT Insider -digimedissa.

IT Insiderista on sinulle selvää hyötyä, kun haluat nousta seuraavalle tasolle ammattilaisena, tarvitset tietoa, tukea, rohkeutta ja oivalluksia.

IT Insiderin kustantaja on TIVIA ry:n omistama TIVIA Infuture Oy. TIVIAn laaja jäsenverkosto tukee IT Insiderin toimitusta sisällön taustoittamisessa, ideoinnissa ja merkityksien löytämisessä.

itinsider.fi


Hieman erilaisen teknologian merkittävä käyttö on tullut Yhdysvalloissa tutuksi jo vuoden 2016 presidentinvaaleissa, joissa republikaaniehdokas Donald Trumpin kampanjamainonta perustui analytiikkayritys Cambridge Analytican internetissä keräämään käyttäjädataan.

Trumpin kampanjassa hyödynnettiin lopulta miljoonien amerikkalaisten Facebook-käyttäjien henkilötietoja ja sosiaalisia verkostoja vaalimainosten kohdentamiseen.

Generatiivista tekoälyä voidaan käyttää vastaavanlaisiin kohdentamistarkoituksiin mutta myös laajemmin esimerkiksi kampanjan ideointiin ja laajojen massojen tavoittamiseen. Tekoälyn käyttö on myös hyvin kustannustehokas tapa luoda sisältöä.

Chatbottien ja DALL-E:n kaltaisten kuvageneraattoreiden potentiaalin tajuavat mitä luultavammin myös yhdysvaltalaisten vaalikampanjoiden suunnittelijat.

Tähän uskoo ainakin Yhdysvaltojen kongressin alahuoneen demokraattiedustaja Ted Lieu. Hän kertoi lokakuun puolivälissä Bloombergille, että molemmat puolueet käyttävät luultavasti tekoälyä apunaan sekä tulevissa presidentinvaaleissa että jokaisissa vaaleissa niiden jälkeen.

Republikaanit ovatkin käyttäneet generatiivista tekoälyä jo useaan otteeseen.

Huhtikuussa republikaanipuolueen virallinen YouTube-tili julkaisi dystooppisen vaalivideon, joka on luotu tekoälyllä. Siinä Yhdysvaltojen nykyinen presidentti Joe Biden maalataan heikoksi ja epäluotettavaksi johtajaksi Yhdysvaltojen tulevaisuuden kannalta.

Eräässä X:ssä jaetussa väärennetyssä videossa taas republikaanipuolueen verivihollinen Hillary Clinton myöntää pitävänsä presidentin pestiä tavoittelevaa republikaani Ron DeSantisia mainiona ehdokkaana maan johtajaksi. Video ei ole uskottavuudeltaan täydellinen, mutta nopealla vilkaisulla sitä voisi luulla myös aidoksi.

Ennen Yhdysvaltojen lokakuun 2024 vaaleja on kuitenkin edessä tammikuussa järjestettävät Taiwanin presidentinvaalit, joihin Kiina ja sen valtava hakkeri- sekä bottikanta aikoo varmasti sekaantua parhaansa mukaan.

Valtaosa taiwanilaisista, noin 90 %, käyttää aktiivisesti internetiä. Statistan mukaan keskimääräinen taiwanilainen viettää netissä jopa 8 tuntia päivässä, mikä voi tehdä maasta erityisen haavoittuvaisen ulkopuoliselle vaikuttamiselle. Vaalituloksella on valtava merkitys Taiwanin Yhdysvaltojen-suhteille ja Kiinan suunnitelmille pitää Taiwan jatkuvan sotilaallisen uhan ja poliittisen puristuksen alaisena.

EU:ssa ja Yhdysvalloissa tekoälyn vaikutusta pyritään minimoimaan lakialoitteilla, joiden on tarkoitus lisätä tekoälyllä luodun vaalisisällön läpinäkyvyyttä merkkaamalla ne selkeästi leimoilla, kuten esimerkiksi Google on sanonut jo tekevänsä omilla alustoillaan.

Monilla muilla teknologiajäteillä ei ole vastaavia sisäisiä sääntöjä vaaleihin vaikuttavan tekoälysisällön suhteen.

EU rahoittaa kuitenkin tällä hetkellä useita projekteja, joiden tarkoituksena on lisätä internetsisällön luotettavuutta etenkin vaaleihin liittyen. Eräässä projektissa koulutetaan tekoälymalleja tarkistamaan internetissä jaettuja faktoja käyttämällä ajantasaisia ja luotettavia lähteitä.

Yhdysvalloilla ja Taiwanilla ei ole tiettävästi samankaltaisia projekteja käynnissä, ja jääkin nähtäväksi, minkälaisia toimia maat keksivät kitkeäkseen tekoälyn aiheuttamia vaaroja.

Teksti: Max Lehtinen
Kuva: Clay Banks
Jaa tämä kirjoitus
Arkistoi