Tekoälytuoteseloste

11. maaliskuuta 2024

Onko sillä väliä, miten tuote on tehty? Pitääkö karjalanpiirakoiden olla käsin rypytettyjä? Onko sillä merkitystä, onko oja käsin vai koneella kaivettu, jos se tekee tehtävänsä?

Toimittaja Jouni K. Kemppainen Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä 3/24 paljasti, että 98-99 % tallenteilta tai radiosta kuulemastamme pop-musiikista on virekorjattua Auto-Tunen kaltaisilla ohjelmilla. Toimittajan mukaan enää ei studiolla kysytä, että "menikö hyvin?" vaan "saako tästä?" Klassisessa musiikissa ei vireenkorjausta tehdä. Niinpä pop-musiikki saatetaan tulkita lauluäänen osalta laadukkaammaksi kuin klassinen.

Prosenttiluvun suuruus oli ainakin minulle yllätys. Vielä suurempi yllätys oli se, että vireenkorjausta harrastetaan myös live-keikoilla. Emme siis edes siellä välttämättä kuule luomuesitystä, vaan tietokoneella monin tavoin parannettua ääntä.

Pop-musiikin vireenkorjauksesta eli "autotunettamisesta" ajatukseni siirtyivät muuhunkin sisältöön. Valokuvamaailmassa on puhuttu pitkään mainoskuvien "photoshoppaamisesta", jolla saatetaan luoda ihmisille pahimmillaan kohtuuttomia ulkonäköhaasteita. Ihan uudesta asiasta ei siis ole kysymys.

Reilun puolen vuoden aikana erilaisissa seminaareissa vastaan on tullut monenlaisia esityksiä. Joku esiintyjä on kertonut, että hänen kalvosettinsä on kokonaan tekoälyn avulla tehty. Toinen saattaa kertoa, että muutama kuva, joiden tarkoitus on kertoa tekoälyn käytöstä kuvien luomisessa, on tekoälyn tuotoksia, muuten kalvosetti on puhdasta luomua.

Tulee mieleen, että pitäisikö kaikkeen sisältöön lisätä jonkinlainen tuoteseloste, joka kertoisi, mistä sisältö on peräisin. Ja vaikka se tieto, paljonko tekoälyä sisällön tuottamisessa on käytetty? Vai onko asialla loppujen lopuksi mitään väliä? Ei se, että oja on käsin kaivettu, ehkä kiinnosta lopulta muita kuin kaivamisessa kätensä rakoille saanutta.

Kuva: Shutterstock.




Reino Myllymäki
kehityspäällikkö, TIVIA

tuumaa Blogi
Jaa tämä kirjoitus
Tunnisteet
Arkistoi