Vielä on kesää jäljellä (kopio)

Toivottavasti pääsit ansaitsemallesi kesälomalle. Ja sait kaivattua vaihtelua arkiseen puurtamiseen. Jos töihin palatessasi olit unohtanut työasioita, se oli merkki siitä, että loma toimi. Mutta oli kesäloma pitkä tai lyhyt, joskus se kumminkin loppuu. Tai kesä ainakin.

Jotkut asiat säilyivät puheenaiheena kesänkin yli. Tekoäly on edelleen kärjessä keskustelunaiheena, eikä kyberturvallisuuskaan niiden joukosta ole poistunut. Ukrainassa soditaan yhä, 1,5 vuotta Venäjän hyökkäyksen jälkeen. Korona näyttää poistuneen päivittäisistä puheenaiheista, joskin syksyn tehosterokotuksista iäkkäille ja riskiryhmäläisille tuli tietoa. Koronan tilalle tuntuu nousseen lintuja tappanut ja turkistarhoja saastuttanut lintuinfluenssa, jonka pelätään muuntautuvan ihmiseenkin tarttuvaan muotoon. Toivottavasti näin ei tapahdu missään, eikä varsinkaan Suomessa eikä Kaustisella, josta molemmat vanhempani olivat kotoisin.


Maamme sai pitkien neuvottelujen jälkeen uuden hallituksen, jonka alkutaivalta ovat rasittaneet ministerien vanhat ja vähän tuoreemmatkin rasistiset puheet ja viestittelyt. Tästä kannattanee ottaa opiksi ainakin se, että kannattaa harkita, mitä sanoo tai kirjoittaa, sillä sosiaalisella medialla tuntuu olevan pitkä muisti. Toivoa sopii myös, että hallitus saa rivinsä kuntoon ja osoittautuu toimintakykyiseksi.

Tärkeää on muistaa, että rasismi ja maahanmuuttopolitiikka ovat eri asia. Tieto- ja viestintätekniikan alalla työskentelevien joukossa on paljon sellaisia, joiden äidinkieli on jokin muu kuin suomi ja syntymämaa jokin muu kuin Suomi. Jos tämä tosiasia harmittaa, kannattaa vähintään muistaa, että moni Suomessa syntynyt ja suomea äidinkielenään puhuva työskentelee ulkomailla ja varmasti toivoo asiallista kohtelua muilta. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan, sanotaan.

Useimmilla meistä tulevan vuoden suunnittelu sävyttää syksyä. TIVIAn syksyä värittää myös valmistautuminen liittokokoukseen, jossa valitaan muun muassa hallitukseen uudet jäsenet erovuoroisten ja eronneiden tilalle. Jos sinulla on näkemystä suomalaisen tieto- ja viestintätekniikan tarpeista ja mahdollisuuksista nyt ja tulevaisuudessa sekä haluat kehittää yhteisömme toimintaedellytyksiä, saatat olla etsimämme henkilö!




Reino Myllymäki
kehityspäällikkö, TIVIA

Mitä meillä oli ennen kännyköitä, maailmanluokan tietoturvaosaamista ja vihaisia lintuja? Joukko mahdottoman haastajia ja TIVIA, joka on jo 70 vuotta yhdistänyt alan visionäärit ja auttanut tekemään utopiasta arkea. TIVIA viettää juhlavuottaan tiukasti työn merkeissä – yhdistäen, kouluttaen, tutkien, tiedottaen, suuntaa näyttäen ja Suomen digitaalista kilpailukykyä kehittäen. Siis pidä kiinni. Vauhti kun ei ole hiljenemään päin.

2023 on TIVIAn 70-vuotisjuhlavuosi
#TIVIA70


TIVIA News on TIVIAn jäsenlehti, jonka ensimmäinen numero ilmestyi kesäkuussa 2016. Lehti ilmestyy myös osana painettua Tivi-lehteä.

TIVIA Newsin artikkelit julkaistaan myös digitaalisina versioina TIVIAn verkkosivustolla, jossa ne ovat myös vapaasti luettavissa. Lisäksi TIVIA Newsin digitaalinen näköislehti on vapaasti luettavissa TIVIAn verkkosivustolla


Jaa tämä kirjoitus
Arkistoi