TIVIA 70 vuotta – mitä saatiin aikaan? (kopio)

Mitä yhdistyksemme tai verkostomme on vuosikymmenten aikana tehnyt? Miten tähän on tultu? Löytyykö enää tietoja vanhoista tapahtumista? Entä mitä jäsenet muistavat toiminnastamme?

Paula Miinalainen
ja Eija Kalliala ovat yhdessä kirjoittaneet AKVA-verkoston historiikin. Lisäksi Eija Kalliala on kirjoittanut IT-kouluttajat ry:n ja TIVIA Pohjanmaa ry:n historiikit sekä ollut mukana yhteiskirjoittamassa TIVIA-yhteisön Tietie-verkoston verkko-opetuksen 20-vuotishistoriikkia.

Tietie-verkoston 20-vuotishistoriikki

Kuka lie heittänyt idean historiikin laatimisesta, kun Tietie-verkoston 20-vuotisjuhlat lähestyivät? Eija oli vuodesta 1995 koordinoinut verkko-opetusta kehittänyt Tietie-projektia, -yhteistyötä ja -verkostoa, joten pöytäkirjoja, tilastoja, tapahtumien kuvauksia ja valokuvia löytyi runsaasti paitsi netistä myös hänen tietokoneensa syövereistä. Historiikkia kirjoittivat hänen kanssaan Riitta Vatanen, joka Tietien alusta lähtien on ollut mukana Jyväskylän ammattikorkeakoulun edustajana, sekä Sariseelia Sore Lahden ammattikorkeakoulusta. Hän ohjasi myös opiskelija Mari Laaksosta, joka opintosuorituksena laati Tietie-historiikin kauniin ja väljän taiton sekä kansikuvan.

Vasta kun historiikki oli painettu, huomattiin, että Tietien hienot tilastot verkko-opintojen suorituksista olivat jääneet pois historiikista. Ne löytyvät nyt Tietie-historiikin verkkosivustolta.

 Tietie-verkoston 20-vuotishistoriikki

AKVA-verkoston 40-vuotishistoriikki

Keväällä 2019, kun TIVIA Uusimaan Akva-verkoston 40-vuotisjuhlia valmisteltiin, Paula Miinalainen ehdotti, että verkostosta laadittaisiin historiikki, ja Eija Kalliala innostui mukaan.

Päätimme tukeutua AKVAn aktiivisiin toimijoihin ja keräsimme nimiä ja yhteystietoja muistista. Kuvia löytyi verkoston aktiiveilta. AKVAlla oli ollut oma lehti AKVAllinen ja Hetkyllä Helsingin tietojenkäsittely-yhdistyksen Tietosanomat, joista saimme aineistoa. Lehdet löytyivät Kansalliskirjastosta, josta Eija varasi ne erikoislukusaliin.
Kansalliskirjasto on upea sekä ulkopuolelta että sisäpuolelta. Erikoislukusalissa pitää noudattaa tutkijasalietikettiä: ”Tutkijasaliin saat viedä mukanasi ainoastaan muistiinpanovälineet. Kaikki laukut, myös tietokonelaukut jätetään niille varattuun tilaan. Tutkijasaliin ei myöskään saa viedä ruokaa tai juomaa.” Aineiston käsittelystä on myös tarkat ohjeet.

Unioninkadun pääovella jätimme ylimääräiset tavarat lokeroihin ja otimme muovikoriin läppärit, äänettömät kännykät, lyijykynät ja lehtiöt. Erikoislukusaliin kuljimme pitkiä käytäviä ja ylös alas välillä portaita, välillä hissillä. Siniset pallukat lattiassa johtivat perille.
Lehdistä kokosimme tietoja AKVAn tapahtumista ja organisaatiosta. AKVAa johti isännistö, pienryhmät järjestivät toimintaa omalta aihealueeltaan ja AKVA-lehden toimittamisesta vastasi toimituskunta.


Oli riemastuttavaa löytää lehdistä pieniä artikkeleita asioista, jotka myöhemmin ovat vaikuttaneet suuresti maailman menoon.

Selvitimme AKVAn isännistöjen, pienryhmien ja lehden toimituskunnan vastuuhenkilöt ja heidän työpaikkansa. Työpaikka oli tärkeä tieto, koska toiminnan alkuvaiheissa kaikki tehtiin työajalla. ”AKVA nähtiin niin tarpeellisena, että aktiivinen toiminta AKVAssa kuului työtehtäviini ATK-instituutin koulutussuunnittelijana, jossa tehtävässä aloitin 1983”, Paula Miinalainen kertoo. AKVA oli alun perin organisaatioiden koulutusvastaavien ja koulutuksen tuottajien yhteistyöfoorumi. Tietotekniikan koulutustarve 1980- ja 1990-luvuilla oli suuri, koska silloin tietokoneet  tulivat toimistoon ”joka pöydälle”.

Historiikin liitteenä on vastuuhenkilöluettelon lisäksi AKVAn tapahtumaluettelo vuosilta 1990–2019, yli kymmensivuinen kavalkadi toimialan kehityksestä – siitä, mitkä asiat ovat olleet tietotekniikan koulutuksen keskiössä.

 AKVA-verkoston 40-vuotishistoriikki

Liikkuva toimisto syntyi vuonna 1994 Suomessa

Oli riemastuttavaa löytää lehdistä pieniä artikkeleita asioista, jotka myöhemmin ovat vaikuttaneet suuresti maailman menoon. Tällainen on esimerkiksi AKVA-lehdessä 2/1994 ollut pikku artikkeli ”Langaton tiedonsiirto – työ tehdään siellä, missä parhaiten parhaalta maistuu”. Siinä kerrotaan ERP-järjestelmästä, jota voi GSM-yhteydellä käsitellä mistä tahansa verkon alueelta. Liikkuva toimisto oli syntynyt vuonna 1994 Suomessa. Nyt, kun 30 vuotta on kulunut, voimme nähdä, kuinka merkittävä kehitys siitä alkoi. AKVA oli ajan hermolla, vaikka ei voitu edes aavistaa, kuinka paljon GSM-puhelimet tulevat muuttamaan maailmaa kaikkialla – ja erityisen merkittävästi kehittyvissä maissa.

AKVA-verkoston 40-vuotisjuhliin marraskuussa 2019 laadimme osallistujille jaetun kaksipuoleisen A4:n verkoston tapahtumista. Lisäksi koostimme huikean kuvashown verkoston tapahtumista kautta aikojen, joka pyöri 40-vuotisjuhlissa osallistujien ihailtavana.

Ehdimme haastatella toistakymmentä AKVAn aktiivia ennen kuin koronapandemia iski. Historiikin viimeistely jäi pandemian varjoon. AKVA-verkoston vetäjä Jari Petersen-Jessen taittoi historiikin ja Tatu Petersen-Jessen loihti siihen upean kannen. Historiikki valmistui loppuvuodesta 2020 ja julkistettiin kevään 2021 etäseminaarissa.

IT-kouluttajien 20-vuotishistoriikki

IT-kouluttajien yhdistyksellä 20 vuotta tuli täyteen koronan varjossa kesällä 2021, jolloin juhlia ei voitu järjestää. Niinpä aikaa riitti yhdistyksen 20-vuotishistoriikin työstämiseen, jota varten Eija Kalliala haastatteli toistakymmentä aktiivia etänä. Yhdistyksen kaikki tapahtumat ja hallitusten jäsenet löytyvät verkkosivustolta, jota on sitkeästi ylläpidetty – TIVIAn julkaisujärjestelmien vaihtumisista huolimatta. Tästä aarreaitasta löytyvät paitsi tiedot tapahtumien alustajista aiheineen myös linkit esitysdioihin, valokuviin, bloggauksiin ja tallenteisiin, mikä helpotti historiikin laatimista. Historiikin taitosta vastasi AM Digipaino / AM Print Oy. Monista oikolukukierroksista huolimatta painetun historiikin etusivulla näkyy Tietie-historiikista kopioitunut vuosiluku 2016, vaikka IT-kouluttajien historiikki julkistettiin yhdistyksen 20-vuotisjuhlissa kesäkuussa 2023. Historiikin verkkoversioon korjattiin oikea vuosiluku.

 IT-kouluttajat ry:n 20-vuotishistoriikki

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
  • Eija Kalliala: TIVIA Pohjanmaa 50 vuotta (tulossa)

  • Eija Kalliala (2023): Edelläkävijöinä 20 vuotta – IT-kouluttajien historiikki. IT-kouluttajat ry.

  • Eija Kalliala, Paula Miinalainen, Jari Petersen-Jessen (2020): AKVA 40 vuotta – Aktiivista vaikuttamista tietotekniikan koulutukseen. TIVIA Uusimaa ry.

  • Eija Kalliala, Riitta Vatanen, Sariseelia Sore (2016): Tietie – verkko-opetusta 20 vuotta: Tietojenkäsittelyä tietotekniikan avulla 1995–2015. IT-kouluttajat ry.


TIVIA Pohjanmaan 50-vuotishistoriikki

TIVIA Pohjanmaa sai Suomen Kulttuurirahastolta avustuksen yhdistyksen 50-vuotishistoriikin laatimiseen. Yhdistyksen arkisto ETKYn sanomineen ja toimintakertomuksineen matkusti Seinäjoelta Tapio Hellmanin luota Helsinkiin Eija Kallialan olohuoneen lattialle. Yhdistyksen lehdistä osa löytyi arkistosta, osa Kansalliskirjastosta ja osa aktiiveilta, mutta ihan kaikkia lehtiä ei löydetty. Historiikin tekstin valmistuttua Kansalliskirjasto otti vastaan lehtiä yhdistyksen arkistosta.

TIVIA Pohjanmaan hallitus keräsi yhteystiedot yhdistyksen aktiiveista, joista kolmeakymmentä Eija Kalliala haastatteli etänä kesällä ja syksyllä 2022. Yhdistyksen 50-vuotisjuhliin marraskuussa 2022 ehti kooste yhdistyksen tapahtumista kautta vuosikymmenten. ETKYn sanomien ja Facebook-tapahtumien kahlaamisen jälkeen varsinainen historiikkiteksti valmistui kesällä 2023. Historiikin julkistaminen odottaa vielä taittoa ja painoa.

Historiikissa on tiukkaa asiaa raudasta, softasta ja tietoliikenteestä, kokemuksia tietotekniikka-alalta sekä hersyvän hauskoja anekdootteja. Vuonna 1975 COBOL-projektin lisäksi yritettiin juoda Hartwallia kuivaksi ja Stundarsin käsityöläismuseossa syötiin klimppisoppaa. Vuonna 1980 järjestettiin jäsenille viihdytystilaisuus, josta loma-anomuksen mukaan “palattiin kotiin varmasti, todennäköisesti, epävarmasti, horjuen tai kontaten”. NordDatan jälkeen todettiin: "Liiton rahatilanne oli huonolla tolalla ennestäänkin: liikaa tuloja."

Arkirealismi tunki hallitustyöskentelyyn. Vuonna 1980 Nuijanlisäyspalstalla kerrottiin: "Tänä vuonna oli hankaluuksia kokousten pidossa, kun sattui olemaan niin kiireisiä miehiä, ettei kaikille sopivia kokouspäiviä löytynyt yhtään koko vuonna. Uusi puheenjohtajakin tarvitaan, on nimittäin käynyt niin että Nuijan perheeseen on syntynyt pieni Mäntti, uusi käyttöpäällikkö, joka on varannut kaikki illat INPUT- ja OUTPUT-operointiin vuodeksi eteenpäin."

Tässä on muutamia herkkupaloja yhdistyksen aktiivien muisteluista.

  • ETKYn johtokunnan ensimmäinen nainen: "Lupauduin sillä ehdolla, ettei minun tarvitse toimia sihteerinä eikä kahvinkeittäjänä."

  • Johtokunnan opiskelijajäsen: “Tällaisessa piirissä oli hyvä olla mukana, se auttoi mielestäni jopa työllistymisessäkin, kun CV:ssä näkyi toimiminen ETKYn johtokunnassa. Siitä kysyttiin työnhaussa usein, ainahan sellainen on meriittiä silloin vielä nuorella atk-alan untuvikolla.”

  • Yhdistyksen somepalveluiden kehittäjä: “Facebook vaatisi aktiivista tekemistä, jotta päivitykset tulisivat seuraajien uutisvirtaan, algoritmit kun eivät suosi hiljaisempia sivuja.”

  • Yhdistyksen sidosryhmäsuhteiden kehittäjä: “Olisi tärkeää pitää huolta siitä, että osaajat pysyvät alueella.”



Teksti: Eija Kalliala, Paula Miinalainen
Kansikuva: Eija Kalliala

 

Eija Kalliala

Artikkelin toinen kirjoittaja Eija Kalliala liittyi TIVIA-yhteisöön 1980-luvun alkupuolella, silloin Hetkyyn. Sen jälkeen Eija liittyi myös Sytykkeeseen ja IT-kouluttajiin. Nykyisin Eija toimii IT-kouluttajat ry:n ja TIVIA Uusimaa ry:n hallituksissa.

 

Paula Miinalainen

Artikkelin toinen kirjoittaja Paula Miinalainen liittyi TIVIA-yhteisöön 1970-luvun loppupuolella, silloin Hetkyyn. Paula on ollut tiiviisti mukana Hetkyn kerhojen ja verkostojen toiminnassa sekä liittokokousedustajana. Paula on ollut myös Sytykkeen ja IT-kouluttajien hallituksessa. Nyt Paula toimii TIVIA Uusimaa ry:n hallituksessa.

TIVIA-yhteisön tulevia tapahtumia

Mitä meillä oli ennen kännyköitä, maailmanluokan tietoturvaosaamista ja vihaisia lintuja? Joukko mahdottoman haastajia ja TIVIA, joka on jo 70 vuotta yhdistänyt alan visionäärit ja auttanut tekemään utopiasta arkea. TIVIA viettää juhlavuottaan tiukasti työn merkeissä – yhdistäen, kouluttaen, tutkien, tiedottaen, suuntaa näyttäen ja Suomen digitaalista kilpailukykyä kehittäen. Siis pidä kiinni. Vauhti kun ei ole hiljenemään päin.

2023 on TIVIAn 70-vuotisjuhlavuosi
#TIVIA70


TIVIA News on TIVIAn jäsenlehti, jonka ensimmäinen numero ilmestyi kesäkuussa 2016. Lehti ilmestyy myös osana Tivi-lehteä.

TIVIA Newsin artikkelit julkaistaan myös digitaalisina versioina TIVIAn verkkosivustolla, jossa ne ovat myös vapaasti luettavissa. Lisäksi TIVIA Newsin digitaalinen näköislehti on vapaasti luettavissa TIVIAn verkkosivustolla

Jaa tämä kirjoitus
Arkistoi