Julkishallinto menossa pilveen

June 13, 2021

Yksityisellä sektorilla nopeasti läpi lyönyt kulttuurin muutos kohti pilvipalveluita etenee vähitellen myös julkishallinnon ICT:ssä.

”Esimerkiksi sote-alalla on paljon sääntelyä ja regulaatiota, mikä on osaltaan hidastanut pilvisiirtymää”, toimitusjohtaja Jari Nevalainen julkisen sote-alan ICT-palveluita tuottavasta 2M-IT:stä muistuttaa.

Julkisen sote-alan siirtymistä uusimpiin teknologioihin on viivyttänyt myös toiminnan palveluvaltaisuus ja ratkaisujen vajavainen käyttö. Toiminnanohjausjärjestelmien hyödyntäminen tällä sektorilla on keskittynyt pitkälti talouteen ja hallintoon.

”Sote-alan toiminta on myös vaihtelevaa, joten sen ohjaamiseen eivät perinteiset toistuviin ja samankaltaisiin prosesseihin suunnitellut toiminnanohjausjärjestelmät kovin hyvin istu”, Nevalainen lisää. Vaikka sote-alalle kohdistuu paljon uudistamistarpeita myös ICT:n näkökulmasta, monessa organisaatiossa palveluiden tuottaminen on löytänyt tapansa toimia myös nykyisessä ympäristössä: ”Toimialalla on opittu pärjäämään vanhemmilla ratkaisuilla eikä akuuttia tarvetta vaihtaa pilvipalveluihin ole ollut. ICT-uudistusten tuottama hyöty sote-ammattilaisille on läpivalaistava ja todennettava ennen kuin investointipäätöksiä ollaan valmiita tekemään”, Nevalainen painottaa.

Vahvat ajurit ICT:n kulttuurinmuutoksessa ovat asiakkaitaan kohti pilveä tuuppaavat järjestelmätoimittajat: ”Voi olla, että kohta premises-palveluita ei edes ole tarjolla tai niistä muodostuu liian kalliita tai vaikeita ylläpitää. Uskonkin monen palvelun siirtyvän pilveen viiden vuoden sisällä”, Nevalainen arvioi.

Suomen suurin julkisomisteinen, omistaja-asiakkailleen sosiaali- ja terveydenhuollon ICT-palveluita tarjoava 2M-IT haluaa TIVIAn kumppanuudella kasvattaa yhteistyöverkostojaan: ”Löydämme tätä kautta ratkaisuja omistajiemme tarpeisiin, jotka ajan mittaan muuntuvat hankinnoiksi, projekteiksi ja toimituksiksi”, Nevalainen summaa kumppanuuden tavoitteita.

Teksti: Kai Lintinen



2M-IT on TIVIA-kumppani.
Lue lisää TIVIA-kumppanuudesta


TIVIA News on TIVIAn jäsenlehti, jonka ensimmäinen numero ilmestyi kesäkuussa 2016. Lehti ilmestyy myös osana painettua Tivi-lehteä. TIVIA Newsin artikkelit julkaistaan myös digitaalisina versioina TIVIAn verkkosivustolla, jossa ne ovat myös vapaasti luettavissa.


Lisäksi TIVIA Newsin digitaalinen näköislehti on vapaasti luettavissa TIVIAn verkkosivustolla.

Jaa tämä kirjoitus
Arkistoi