Data on kaikkien asia (kopio)

ERP-ohjelmistot, eli suomalaisittain toiminnanohjausohjausjärjestelmät, osoittautui aiheeksi, joka keräsi TIVIA Uusimaan järjestämään tilaisuuteen maan johtavat toimittajat, konsulttiyritykset ja kolminumeroisen määrän kiinnostuneita. TIVIA Uusimaa oli kopioinut – ihan luvan kanssa – syyskuun alun tilaisuuteensa konseptin Norjan tietojenkäsittely-yhdistykseltä ja kysyntä oli kaikkien aikojen ensimmäisellä ERP Days -tilaisuudella käsin kosketeltava.

Norjassa Den norske dataforeningenin järjestämä ERP Days on koonnut toiminnanohjauksesta kiinnostuneita yhteen jo neljännesvuosisadan ajan. Tästä innostuneina TIVIA Uudenmaan aktiivit päättivät järjestää samankaltaisen tilaisuuden myös Helsingissä.

Helsingin tilaisuus järjestettiin syyskuun alussa VALO Hotel & Workin konferenssikeskuksessa. Mukaan lähti innokkaana yhdeksän yrityssponsoria (SAP, Digia, Odoo, Lemonsoft, CGI, Infor, Unit 4, Aveso ja IFS) ja palaute heiltä oli voittopuolisen positiivista. TIVIA Uudenmaan ensisijaisena tavoitteena oli saada aikaan hyvä tilaisuus ja tässä onnistuttiin vallan hyvin.

Itse tilaisuus koostui neljästä ydinalueesta: kahdesta keynote-puheenvuorosta ja näitä seuranneista paneelikeskusteluista. Näissä näytteilleasettajat pääsivät kertomaan omista ratkaisuistaan ja olemaan esillä.

Keynote-puheenvuoroista ensimmäinen käsitteli BearingPoint-konsulttitalon tuottamaa suomalaisten ERP-järjestelmien tilaa. Se toki oli tiedossa, että kenttä on hyvin sirpaloitunut – Suomessa ei ole yhtä de facto -standarditoimijaa, jonka ratkaisuun kaikki luottaisivat. Yllättävämpää kuitenkin oli se, että käytössä olevat ERP:t ovat liki yhtä vanhoja kuin kotimainen autokanta – keski-iältään jo lähes 13 vuotta.

Tilaisuuden keynote-puheenvuoroista jälkimmäisessä Petteri Järvinen tervehti ERP-väkeä ja neuvoi, miten tekoälyn aikana kukin pystyy parhaiten säilyttämään työpaikkansa.
– Älä uraannu! opasti Järvinen yleisöään, – Ihminen on parhaimmillaan, kun pitää reagoida uuteen ja yllättävään. Siihen ei kone kykene.

Ensi vuonna uudestaan

Vuoden 2023 ERP Days oli TIVIA Uusimaan tilaisuuksista kuluvan vuoden suurin. Tilaisuus keräsi laajan osanottajajoukon ja yrityskumppanit lähtivät innolla mukaan. TIVIA Uusimaan varapuheenjohtaja Ossi Mäntylahti pitää seuraavan vuoden tilaisuuden järjestämistä selvänä.

– Olen itse parinkymmen vuoden IT-alalla olemisen jälkeen vieläkin pikkupoikamaisen innostunut, kun vastaan tulee oikeasti uutta ja mielenkiintoista tekniikkaa, Mäntylahti intoilee ja jatkaa – joka väittää ERP:ejä vain yritysten tylsiksi taustajärjestelmiksi, ei tiedä mistä puhuu.

Nykyaikainen ERP on yrityksen kuin yrityksen toimintakyvyn kannalta ensiarvoisen tärkeä. On äärimmäisen tärkeää, että liiketoiminnan kannalta kaikki oleellinen data on kerättynä yhteen paikkaan, josta sitä pystytään jatkohyödyntämään ilman ylimääräisiä integraatioita ja samojen tietojen syöttöä uudestaan ja uudestaan.

Kaikki ERP Daysillä esillä olleet ERP:t totetuttavat tämän tavoitteen erinomaisen hyvin. Olikin siis harvinaisen hienoa havaita, että asia kiinnostaa niin toimijoita kuin asiakkaitakin näin paljon.

TIVIA Uusimaalla on parhaillaan menossa suunnittelu vuoden 2024 ERP Days -tilaisuudesta. Nyt järjestetyn tilaisuuden palautteen perusteella voidaan jo kuitenkin vetää muutamia johtopäätöksiä.

Tilaisuuden muoto, pitkän iltapäivän mittainen seminaari oli oikea. Tällaisenaan tilaisuuteen oli helppoa tulla mukaan ja se ei vaatinut suuria messutyyppisiä panostuksia osanottajilta tai näytteilleasettajilta.

Tilaisuuden ehdottomasti suosituinta antia olivat Keynote-puheenvuorot ja paneelikeskustelut. Nyt näitä saatiin järjestettyä neljä. Jatkossa määrä todennäköisesti kasvaa. Tämä tarkoittanee osanottajien jakamista eri kokoustiloihin.

Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä, asiana on miettiä tilaisuuden kohdentamista. Siinä missä nyt fokus oli PK-sektorissa, tilaisuuden osanottajat pitäisivät hyvänä laajentamista myös suurempiin yrityksiin ja organisaatioihin. Mahdollisesti jopa julkiseen sektoriin.
Vuoden 2024 ERP Days konseptoidaan talven aikana. TIVIA Uusimaa kertoo alkukeväästä minkälainen tilaisuus on tulossa seuraavan kerran.


Teksti: Ossi Mäntylahti
Kansikuva: TIVIA ry

Mitä meillä oli ennen kännyköitä, maailmanluokan tietoturvaosaamista ja vihaisia lintuja? Joukko mahdottoman haastajia ja TIVIA, joka on jo 70 vuotta yhdistänyt alan visionäärit ja auttanut tekemään utopiasta arkea. TIVIA viettää juhlavuottaan tiukasti työn merkeissä – yhdistäen, kouluttaen, tutkien, tiedottaen, suuntaa näyttäen ja Suomen digitaalista kilpailukykyä kehittäen. Siis pidä kiinni. Vauhti kun ei ole hiljenemään päin.

2023 on TIVIAn 70-vuotisjuhlavuosi
#TIVIA70


TIVIA News on TIVIAn jäsenlehti, jonka ensimmäinen numero ilmestyi kesäkuussa 2016. Lehti ilmestyy myös osana painettua Tivi-lehteä.

TIVIA Newsin artikkelit julkaistaan myös digitaalisina versioina TIVIAn verkkosivustolla, jossa ne ovat myös vapaasti luettavissa. Lisäksi TIVIA Newsin digitaalinen näköislehti on vapaasti luettavissa TIVIAn verkkosivustolla

Jaa tämä kirjoitus
Arkistoi