Tietotekniikan vihreyttä monesta näkökulmasta, osa 2 (kopio)

Olen aikaisemmissa kirjoituksissani pohtinut tietotekniikan vihreysasioita kokonaiskustannusten (TCO, Total Cost of Ownership) kautta. Tässä kolmannessa kirjoituksessani keskityn laatuun.



Tietotekniikan vihreyttä monesta näkökulmasta, osa 1

Tietotekniikan vihreyttä monesta näkökulmasta, osa 2

Kokemukseni ovat 2000-luvun alusta, jolloin olin vastuussa YIT-konsernin IT-palveluista Suomen osalta. Yrityksellä oli 250 kiinteää ja saman verran muuttuvia toimipisteitä, käytännössä rakennustyömaita. Työasemista 60 % oli kannettavia työasemia, kun kustannusrakennevertailussa vertailuorganisaatioilla luku oli vain 18 %. Ero selitti kokonaan työasemien laitekustannusten eron YIT:n ja vertailuyritysten välillä. Kannettavien suuri osuus ei ollut IT-palvelujen päättämä asia, vaan johtui toimialasta.

Niinpä kannettavat tietokoneet olivat tärkeässä roolissa. Tärkeä toimittajamme vaihtoi kannettavien tietokoneiden emolevyjen liitostekniikan liimaukseksi uuden mallisarjan myötä. Työasemien vikaantumisten määrä alkoi saman tien kasvaa.

Tiedustelin jälleenmyyjiltä, mikä on heidän mielestään normaali vikaantumisprosentti takuuaikana. Kuulemma se oli 5 %. Sen jälkeen pyysin laitehuoltoa tekevältä työntekijältäni tilastot. Laskin ostetut koneet, vikaantumiset ja otin huomioon laitteiden käyttöajan. Ekstrapolointi osoitti laitemallin ennustetun keskimääräisen vikaantumisprosentin olevan takuuaikana 33 %. Laitemallin hankinnat päättyivät siihen.

Kuulen vieläkin laiteasennuksista vastaavan päällikköni sanat puhelinpalaverissa, jossa oli meidän väen lisäksi jälleenmyyjän, valmistajan maayhtiön ja valmistajan edustus: ”Your quality is terrible”. Valmistaja yritti väittää, että vikaantuminen johtuisi meidän rankoista työmaaolosuhteistamme. Kuulemma millään muulla asiakkaalla ei ongelmaa ole. Kysyin kommenttia näkemykseen meitä vieläkin suuremman suomalaisen asiakkaan tietohallintojohtajalta ja sain yksisanaisen vastauksen: ”Valehtelevat”.

Siirryimme vähitellen käyttämään toisten valmistajien tuotteita. Laatu on tärkeä tekijä, sillä laitteiden korjaaminen takuuaikana on kallista ja ympäristöä kuluttavaa. Laadukkaan laitteen elinkaari on todennäköisesti pidempi, millä on myös vaikutusta kokonaisvihreyteen. Nykyään kannattaa lisäksi ottaa huomioon laitteiden kierrätettävyyden ja sen, kuinka paljon laitteen osista on valmistettu kierrätetyistä materiaaleista. Se, että uusissa laitteissa olisi kierrätettyjä osia, on mahdollista, mutta vielä suurelta osin tulevaisuutta.

Kuva: Shutterstock



Reino Myllymäki
kehityspäällikkö, TIVIA



Mitä meillä oli ennen kännyköitä, maailmanluokan tietoturvaosaamista ja vihaisia lintuja? Joukko mahdottoman haastajia ja TIVIA, joka on jo 70 vuotta yhdistänyt alan visionäärit ja auttanut tekemään utopiasta arkea. TIVIA viettää juhlavuottaan tiukasti työn merkeissä – yhdistäen, kouluttaen, tutkien, tiedottaen, suuntaa näyttäen ja Suomen digitaalista kilpailukykyä kehittäen. Siis pidä kiinni. Vauhti kun ei ole hiljenemään päin.

2023 on TIVIAn 70-vuotisjuhlavuosi

#TIVIA70

Jaa tämä kirjoitus
Tags
Arkistoi