Arkistokuva toi muistoja mieleen (kopio)

November 21, 2023

Pitkät projektit muodostuvat osaksi elämää, ja niistä on vaikea luopua. Projektin päättyminen tuo hetkeksi tyhjyyden tunteen, jonka keinotekoista täyttämistä kannattanee varoa.

TIVIAn arkistoprojekti alkoi osaltani maaliskuussa 2022. Tarkoitus oli siirtää fyysinen arkisto Suomen Elinkeinoelämän keskusarkistoon Mikkeliin ja saada se siten tutkijoiden saavutettavaksi. Myös varastotilaa vapautuisi samalla.

Aluksi ajatus oli, että kävisin materiaalin läpi paikan päällä TIVIA 70 vuotta -kirjaa varten, mutta hyvin nopeasti selvisi, että aikaa siihen oli liian vähän. Toisaalta ELKAn päässä kesätyöntekijät aloittivat jo kesäkuun alussa, toisaalta tiesin, että joutuisin palaamaan jo tutkittuihin asioihin myöhemmin. Se taas olisi vaikeaa, jos asiakirjojen ainoa kappale olisi Mikkelissä.

Niinpä päädyin raskaaseen vaihtoehtoon. Skannasin lähes kaiken skannauskelpoisen arkinsyöttölaitteella varustetulla A3-kokoisella monitoimitulostimella ja samankokoisella CZUR-skannerilla. Skannaustiedostoja syntyi 13 000 vieden tilaa noin 70 gigatavua. Niistä ovat jo saaneet apuja jäsenyhdistysten historioiden kirjoittajat.

Ensimmäinen kuorma Mikkeliin siirtyi toukokuun lopulla ja sen jälkeen muutaman viikon välein. Yhteen kuormaan mahtui 70–100 mappia. Kahdeksas kuorma siirtyi Mikkeliin lokakuun lopulla ja yhdeksäs, jossa oli jo toimistoltakin löytynyttä materiaalia, joulukuun alussa. Kaikki kuormat toimitin farmarimallisella Mondeollani tankattuna jätteistä tehdyllä dieselillä.

Sitten tuli TIVIAn toimiston muutto ja muuton yhteydessä löytyi lisää materiaalia, jonka oikea säilytyspaikka oli ELKA. Nekin skannattiin ja siirrettiin Mikkeliin toukokuussa 2023. Siis kaikkiaan kymmenen reissua Mikkeliin, joten tie sinne tuli tutuksi. Useampaan reissuun yhdistin muita menoja. Yhden reissun puitteissa kävin jopa Kittilässä pystyttämässä infotaulun Jouko Liinamaan ja Paavo Kahlan koneen putoamispaikalle. Ja viimeisellä reissulla vierailin Suomen Tietokonemuseossa Vaajakoskella ja Suomen Ilmavoimamuseossa Tikkakoskella.


TIVIAn toimiston muutto helmikuussa 2023 aiheutti senkin, että toin skannauslaitteet ja kaksi sähköpöytääni arkistolta kotiin. Pöydät täyttyivät nopeasti arkistomateriaalista, joka jäisi TIVIAlle projektin päätyttyä, mutta jota kuvittelin tarvitsevani TIVIA 70 -kirjan kirjoittamisessa. Ne oli tarkoitus siirtää TIVIAn uudelle varastolle elokuussa 2023 lomien jälkeen, mutta jo ensimmäisenä lomanjälkeisenä työpäivänä saimme tietää, että muutto oli edessä. Niinpä sitten toimitin materiaalin vasta muutama viikko sitten tähän jälleen kerran uusiutuneeseen varastoon. Niiden järjestäminen hyllyihin odottaa vielä sopivaa päivää. Perkkaalta Vallilan kautta Itä-Pasilaan vuoden mittaan on myös pienentänyt TIVIAn varaston pinta-alan alle puoleen alkuperäisestä.

Sähköpöydät odottavat nyt tyhjillään uutta käyttötarkoituksia, joita toki riittää. Silti pöytien katsomien tuo lievää haikeutta ilmaan, pitkä projekti on suurelta osin takanapäin ja vain viimeistelyhommia jäljellä.

Syksy sinänsä on ollut hektinen. Lokakuussa painoon meni viisi kirjaa, joista yksi julkistettiin 23.10. ja neljä julkistetaan 18.11. Lisäksi 13.11. sai painoluvan Tuusulan XXXIV Aikakirja, jonka toimituskunnassa olen ollut puheenjohtajana. Tiukka puristus houkuttelee avaamaan uusia projekteja, mutta olen tietoisesti vältellyt sitä ja tehnyt pois pienempiä tekemättömiä hommia. Esimerkiksi keittiön hana on pitänyt jo kohta vuoden vaihtaa…

Kuvat: Reino Myllymäki




Reino Myllymäki
kehityspäällikkö, TIVIA

Mitä meillä oli ennen kännyköitä, maailmanluokan tietoturvaosaamista ja vihaisia lintuja? Joukko mahdottoman haastajia ja TIVIA, joka on jo 70 vuotta yhdistänyt alan visionäärit ja auttanut tekemään utopiasta arkea. TIVIA viettää juhlavuottaan tiukasti työn merkeissä – yhdistäen, kouluttaen, tutkien, tiedottaen, suuntaa näyttäen ja Suomen digitaalista kilpailukykyä kehittäen. Siis pidä kiinni. Vauhti kun ei ole hiljenemään päin.

2023 on TIVIAn 70-vuotisjuhlavuosi
#TIVIA70
in Blog
Jaa tämä kirjoitus
Tags
Arkistoi