Miten saamme TIVIAlle parhaan mahdollisen hallituksen?

June 14, 2023

TIVIA on kaikkien sen jäsenyhdistysten jäsenten yhteinen tehtävä, jolla edistetään koko Suomen ICT:n tarjoamia mahdollisuuksia kaikilla sen osa-alueilla. Esimerkiksi tekoälyn merkitys on merkittävässä nousussa, miten me saadaan se osaksi meidän kaikkien toimintaa tarkoituksenmukaisella tavalla?

Kun halutaan kehittää esimerkiksi edellä kuvattua tekoälyn hyödyntämistä yhteiskunnassa, yhteistyötä, uudistumiskykyä ja verkottumista, se ei synny itsestään. Kokonaisuuden johtaminen tarvitsee erityisesti hyvän hallituksen – aktiivisen toimijan, jolla on monenlaisia toisiaan täydentäviä kyvykkyyksiä. Hallituksen, joka on tiimi eikä edunvalvontaelin.

Mutta jos hallitus on tärkeä, miten hyvä sellainen löydetään? Päätetäänkö sen kokoonpano kabineteissa ja kassakaappisopimuksilla? Kuuluuko maakuntien ääni oikeasti?

Avainasemassa on jäsenyhdistysten ihmisistä koostuva tiimi, vaalivaliokunta. Se pyörittää hallitukseen halukkaiden rekrytointiprosessia ja laatii TIVIAn syysliittokokoukselle perustellun ehdotuksen uudesta hallituksesta. Valiokunta todella käyttää aikaa ja aivojaan hyvän kokoonpanoehdotuksen muotoiluun.

Vaalivaliokunta ei ole TIVIAn johtamisjärjestelmän byrokraattinen pakkopulla tai puolisalainen kabinettielin, vaan älykäs TIVIAn tulevaisuuden ohjaamisen väline, vähän kuin joukkueurheilun valmennustiimi, joka pohtii parasta ykkösketjun kokoonpanoa.

Vaalivaliokunta miettii mm. tällaisia asioita kokoonpanoa pohtiessaan:

  • Uusien näkökulmien ja osaamisen tuominen hallitustyöhön

  • Ehdokkaiden kontaktiverkostot

  • Nuoriso-/opiskelijanäkökulma

  • Yhdistysten mahdolliset esitykset

  • Jatkuvuus hallitustyössä - dynamiikka uudistumisen kanssa

  • Sukupuolijakauma

  • Isot ja pienet yhdistykset

  • Maantieteellinen edustus – ”koko Suomi”


Mikään yksittäinen tekijä ei siis ratkaise, eikä listan asioilla ole tärkeysjärjestystä. Palapeliin tarvitaan monenlaisia paloja... Vaalivaliokunta on viime vuosina todella panostanut toimintansa kehittämiseen. Se on miettinyt hallituksen menestystekijöitä, tärkeäksi koetun monimuotoisuuden elementtejä, hallitustyön arjen avaamista ja hallitustyön houkuttelevuuden markkinointia.

Valiokunnalla on mietitty prosessinsa, joka käynnistyy tiedottamisella nyt ennen kesälomakautta, jotta hallitukseen haluaville, ei tule turhaan kiire asian miettimisessä. Näin saadaan varsinainen hakukin kivasti liikkeelle hyvissä ajoin. Sen jälkeen vaalivaliokunta ehtii rauhassa pohtia hallituksen erilaisia mahdollisia kokoonpanoja.

Prosessi on nyt siinä vaiheessa, että haluamme aktivoida TIVIAn jäsenyhdistyksiä. Voitte vaikuttaa yhteiseen tulevaisuuteemme etsimällä ja löytämällä hyviä henkilöitä johtamaan TIVIAa sen hallituksessa.

Hakuaika käynnistyy 15.8.2023 ja on auki ainakin 3–4 viikkoa. Ja ei huolta, asiasta kyllä muistutetaan vielä lomien jälkeen. Varsinainen hakuilmoitus julkaistaan, kun haku avataan. Siinä kuvataan hallitustyön vaatimuksia, elementtejä ja hakudokumenttien sisältöjä detaljitasolla.

Tämä juttu on siis vasta teaseri, joka muistuttaa mistä tässä kaikessa on kysymys: yhteistyöstä niin hallituksen kokoamisessa kuin sitten hallitustyössäkin. Siinä on meillä kaikilla oma roolimme.

PS. Keitäs siinä vaalivaliokunnassa on? Vuoden 2023 kokoonpano on:

  • Arttu Laitinen, VSTKY (puheenjohtaja)

  • Iikka Kupari, TIVIA Lappi

  • Juha-Pekka Leskinen, TIVIA Uusimaa

  • Aapomikko Matti, Blanko

  • Kimmo Rousku, Tietoturva

  • Tommi Tuovila, ICT Leaders Finland


Mitä meillä oli ennen kännyköitä, maailmanluokan tietoturvaosaamista ja vihaisia lintuja? Joukko mahdottoman haastajia ja TIVIA, joka on jo 70 vuotta yhdistänyt alan visionäärit ja auttanut tekemään utopiasta arkea. TIVIA viettää juhlavuottaan tiukasti työn merkeissä – yhdistäen, kouluttaen, tutkien, tiedottaen, suuntaa näyttäen ja Suomen digitaalista kilpailukykyä kehittäen. Siis pidä kiinni. Vauhti kun ei ole hiljenemään päin.

2023 on TIVIAn 70-vuotisjuhlavuosi

#TIVIA70

Jaa tämä kirjoitus
Arkistoi