Väitöskirjaprojekteja on olemassa yhtä monta erilaista, kuin niiden tekijöitäkin. Oma matkani oli samalla elämäni parasta, vaiherikkainta, raskainta sekä opettavaisinta aikaa. Samalla kun valmistuin tohtoriksi, sain kasvaa myös kansainväliseksi tutkijaksi, tiimityöntekijäksi alan innovatiivisessa yrityksessä, sekä äidiksi.
Väitöskirjani ("Potential of Predictive Modeling Methods for Individual Response: Applications and Guidelines for Sports Sciences") tutkimus keskittyi ennustavan koneoppimisen hyödyntämiseen liikuntatieteiden alan sovellutuksissa. Erityisesti se ottaa kantaa kasvavissa määrin hyödynnettyjen menetelmien oikeaoppiseen käyttöön, jotta vältettäisiin alalla yleistyneet virheelliset mallit, tulokset ja johtopäätökset.
Päädyin työskentelemään aiheen parissa jo maisteriopintojeni aikana ja innostuin siitä niin, että päätin jatkaa samasta aiheesta myös väitöskirjatutkimusta. Parasta aihepiirissä on sen monitieteisyys ja minulla onkin ollut etuoikeus työskennellä tiiviissä yhteistyössä useiden liikunta- ja terveysalan ammattilaisten ja huippututkijoiden kanssa.
Erityisen opettavaista oli tutkimusvierailuilla Kanadassa ja Norjassa yhteensä noin vuoden ajan viettämäni aika. Oli hienoa päästä työskentelemään kansainvälisiin tutkimusryhmiin, joissa monitieteinen osaaminen ja yhteistyö oli läsnä huomattavasti vahvemmin kuin Suomessa. Esimerkiksi tietotekniset opinnot ja taidot olivat monipuolisesti mukana eri tiedekuntien ja alojen opiskelijoilla ja tutkijoilla alusta asti. Vierailuilla pääsin myös hyödyntämään paikallisia, laadukkaita aineistoja ja näkemään tarkemmin, miten ja missä niitä oli kerätty. Vierailuista viimeisintä, keväällä 2020, väritti myös koronaviruspandemia mutta onneksi etätyöskentely toimi ja tutkimusryhmässä pidettiin silti jatkuvasta yhteistyöstä ja kaikkien edistymisestä hyvää huolta etäyhteyksin.
Kolmen vuoden ja kolmen valmistuneen artikkelin jälkeen jäin kotiin vanhempainvapaalle. Vaikka valmistumiseni hieman hidastuikin, koin ajan olevan erittäin hyödyllistä ja tärkeää myös oman tutkijamatkani kannalta. Teki hyvää saada asioihin ja niin intensiiviseen projektiin hetkeksi etäisyyttä ja myös miettiä näin opintojen loppuvaiheessa, että mitähän sitä valmistumisen jälkeen haluaisi tehdä. Vapaita tuli myös hyödynnettyä jäljellä olevien kurssien suorittamiseen — vauvan nukkuessa sylissä sai ”helposti” katsottua luentoja ja tehtyä tehtäviä koneella.
Opintojen loppuvaiheessa aloitin työskentelyn saman aihepiirin saralla toimivassa yrityksessä. Akateemiseen tutkimukseen verrattuna työ on todella paljon nopeatempoisempaa, ketterämpää ja jatkuvaa, vahvaa tiimityöskentelyä. Se on siis tuonut loistavaa tasapainoa yhä jatkuvalle ja kehittyvälle tutkijamatkalleni.
Projektin onnistumisesta saan kiittää useita eri tahoja, erityisesti työn ja tutkimusvierailujeni rahoittajia; Jenny ja Antti Wihurin säätiö, Jyväskylän yliopiston IT-tiedekunta, KAUTE-säätiö sekä Emil Aaltosen säätiö. Kiitos myös tietotekniikan tutkimussäätiölle väitöskirjapalkinnon myöntämisestä!
Linkki väitöskirjan verkkoversioon - https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/88470
Susanne Jauhiainen on filosofian tohtori, joka työskentelee tutkijatohtorina Jyväskylän yliopiston Digitaalisen terveysälyn laboratoriossa.