Kehityksen pohjana yhteistyö

September 27, 2024

Liikenne- ja viestintäministeriö perusti vuonna 2019 työryhmän valmistelemaan ICT-alan ilmasto- ja ympäristöstrategiaa, ja se julkaistiin keväällä 2021. Työn tavoitteena oli arvioida ICT-alan kasvihuonekaasupäästöjä ja niiden kehitystä sekä ympäristövaikutuksia Suomessa huomioiden alan kaksi puolta – niin alan oma hiilijalanjälki kuin sen potentiaali muiden alojen päästöjen vähentämisessä. Strategian tavoitteena oli luoda tietoisuutta sekä alalla tarvittavista tavoitteista, että toimijoista, jotka voivat tavoitteita lähteä yhdessä toteuttamaan.

Vaikka strategian julkaisun jälkeisinä vuosina useita siinä mainittuja tavoitteita on lähestytty, vuonna 2023 valmistunut seurantatutkimus kuitenkin osoitti, ettei strategia ole merkittävästi lisännyt yritysten tietoisuutta strategiassa esitetyistä tavoitteista. Asiaan vihkiytyneet yritykset ovat kyllä kehittäneet omia erillisiä ratkaisujaan, kun taas yrityksissä, joissa ei ole erillistä kestävyysfokusta podetaan selkeää tietoisuusvajetta. Tätä vajetta on pyritty ja pyritään edelleen täyttämään Vihreän ekosysteemin hankkeissa (esim. aiempi Green ICT -ekosysteemi Uudellamaalla ja nykyinen Visiiri), joissa yrityksiä linkitetään toisiinsa sekä akateemisiin toimijoihin.


Aiheen parissa työskentely sekä strategian tavoitteiden täyttäminen vaatii yhteistyötä niin yrityksiltä kuin korkeakouluilta. Akateemisella tutkimuksella voidaan vahvistaa puolueettomasti yrityksissä tehtävää työtä ja yleistää tietoa muiden, myös pienempien yritysten käyttöön, jotka hyvin usein linkittyvät isompiin yrityksiin alihankintaketjujen kautta. Vuonna 2024 voimaanastunut CSRD-direktiivi vaatii alkuun suuryrityksiltä ja lähivuosien aikana myös muilta yrityksiltä selkeästi mitattavia ja raportoitavia toimia. Samaan aikaan tarvitaan kuitenkin lisää tutkimusta IT-alan ilmasto- ja ympäristövaikutusten syvemmän ymmärryksen saavuttamiseksi sekä alan koulutuksen kehittämistä. Alan nopeasti kehittyvän sekä kestävyyden systeemisen luonteen vuoksi yhteistyö korkeakoulujen ja yritysten välillä on ensiarvoisen tärkeää.

Teksti: Jari Porras, Laura Partanen, Larry Abdullai, LUT School of Engineering

Otsikkokuva: Pixabay

Tekstin joukossa oleva kuva: Pixabay

Jaa tämä kirjoitus
Tags
Arkistoi