Irkit, purkit ja autenttisuus

September 19, 2019

SOSIAALINEN MEDIA on yksi digiajan isoimpia yllätyksiä. Katsoopa sitten 1900-luvun scifi-elokuvia tai tulevaisuuteen luotaavia analyysejä, ei somen olemassaoloa tai sen vaikutuksia yhteiskuntaan oikein kukaan pystynyt ennustamaan. Tänään olemme lähes kaikki somessa ja sen vaikutukset – sekä positiiviset että negatiiviset – tunnetaan hyvin. Mutta osaammeko nyt ennustaa tulevaa?

SOMEN HISTORIA on tiedon luomista ja jakamista helpottavaa teknologiaa, käyttäjien oman sisällön jakamista ja online-yhteisöjä. 90-luvulla tulivat ensin modeemiyhteydellä toimivat purkit ja tekstipohjainen irkki. 2000-luvun vaihteessa myös muut kuin tietokoneharrastajat ja ammattilaiset innostuivat somesta, webbiselaimella käytettävistä chat-palveluista ja nuoret IRC-galleriasta. Koko maailman yhdistävät palvelut kuten MySpace, Facebook ja Twitter syntyivät muutamia vuosia myöhemmin ja 2010-luvun älypuhelin räjäytti potin.

IHMISTEN VÄLINEN kommunikaatio on näiden vuosien aikana muuttunut rajusti. Itseilmaisu on helppoa, tutuille ja tuntemattomille jaetaan omaa elämää kuvien ja videoiden muodossa. Ihmiset seuraavat ihmisiä, minkä myötä markkinoinnissa ja vaikuttamisessa hyödynnetään niin julkkiksia kuin taviksiakin. Uutiset ja mielipiteet leviävät salamannopeasti, joka toinen viikko nousee somekohu ja ihmiset heimoutuvat herkästi omien ryhmiensä suojaan.

VIIME AIKOJEN huolestuttavin someilmiö on ollut yhteiskunnan eri ryhmien polarisoituminen ja siihen kietoutunut totuuden jälkeinen politiikka, jossa totuudellisuudesta ei enää yksinkertaisesti välitetä. Tekoälyteknologioiden avulla voidaan rakentaa yhä parempia ns. deepfake-valevideoita, joissa esimerkiksi jonkun maan presidentti voidaan saada sanomaan uskottavasti mitä tahansa tyhmää ja provokatiivista.

ONNEKSI vastareaktiokin on syntynyt ja erilainen faktantarkistus yleistyy ja automatisoituu. Sopii toivoa, että autenttisuus ja totuudellisuus ovat seuraava somemaailman trendi, jonka synnyttämiseen osallistuu teknologiateollisuus, media ja me kaikki yksilöinä.


Jussi Nissilä
TIVIAn toimitusjohtaja

Jaa tämä kirjoitus
Arkistoi