Geometrinen inventointi tehostaa liiketoimintaintegraatiota

June 6, 2022

Valmiiksi rakennetun maailman digitalisointi on tänään helppoa. Mitattu geometria 3D-muodossa tuo ymmärrettäväksi asiat, joita muutoin joudumme itse kuvittelemaan, ja joiden selittämiseen ei aika riitä. Aihetta on myös kuvattu siten, että yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa ja yksi malli kertoo enemmän kuin tuhat kuvaa. Lisäksi malliin sisältyvä informaatio on järjestynyttä ja ylivoimaista sanaan verrattaessa.

Geometrinen inventointi sisältää kiinteistöt, rakennukset, kerrokset, tilat sekä niihin sisältyvät tekniset järjestelmät, koneet, laitteet yms. Lisäksi objekteihin (rakennusosiin, koneen osaan yms.) voidaan liittää niiden ominaisuus-, kustannus- yms. tietoa. Oleellista on, että kohde on dokumentoitu todellisuutta vastaavaksi yhdessä koordinaatistossa ja sidottu myös globaaliin koordinaatistoon, jolloin voimme kiinnittää kohteen siihen paikkaan, jossa se maapallolla sijaitsee.

Juttu jatkuu kuvien jälkeen.


Liiketoimintaintegraatiota on kuvattu vaativimmaksi tavoitteeksi toimintaa kehitettäessä, mikä johtuu lukuisista eri tietojärjestelmistä ja niiden kyvystä välittää tietoa keskenään. 3D-geometriaan sitoutunut data / informaatio on eräs tehokkaimmista tiedon pakkaustavoista. Informaatio seuraa tai on kiinnittynyt geometrian avulla täysin yksilöitävään paikkaan maapallolla. Me siis tiedämme, mitä meillä on ja missä se sijaitsee. Tänä päivänä kehittyneet tietojärjestelmät pystyvät tallentamaan informaatiota, mutta sen tiedon paikantaminen reaaliajassa on vielä haaste.

Geometrisen inventoinnin avulla pystymme määrittämään kohteiden teknis-taloudellisen arvon. Aineistoa voidaan käyttää digital twin -malleihin, investointisuunnitteluun, kunnossapitojärjestelmien käyttöliittymiksi yms.

Näin rakentuvaa kokonaisuutta voi hyvin verrata laivaan ja laivan komentosiltaan. Omistajat, johto ja kaikki toiminnasta vastaavat ovat mukana samassa järjestelmässä tehtävistä riippumatta. Jokaisella on selkeä kuva tehtävistään ja siitä, minne ollaan menossa. Menetelmä tuo siis avoimuutta ja selkeyttä tilannekuvaan.

Geometria-avusteinen johtamisjärjestelmä mahdollistaa selkeiden vastuu- ja tehtäväalueiden mukaisen työnjaon ja ymmärrettävän informaatiosisällön eri toimijoille. Malli on tosielämän toimintaa vastaava virtuaalipelialusta.

Teksti: Arto Ala-Hiiro, Suomen Mallinnusmittaus oy


TIVIA News on TIVIAn jäsenlehti, jonka ensimmäinen numero ilmestyi kesäkuussa 2016. Lehti ilmestyy myös osana painettua Tivi-lehteä.

TIVIA Newsin artikkelit julkaistaan myös digitaalisina versioina TIVIAn verkkosivustolla, jossa ne ovat myös vapaasti luettavissa. Lisäksi TIVIA Newsin digitaalinen näköislehti on vapaasti luettavissa TIVIAn verkkosivustolla.

Jaa tämä kirjoitus
Arkistoi