15 000 kävijän Teknologia 19
January 13, 2020
Teknologia 19 -messut Helsingin Messukeskuksessa tiistaista torstaihin 5.–7.11.2019 olivat TIVIAn kuluvan vuoden suurin messupanostus. Kolme päivää laadukasta ohjelmaa omalla TIVIA Stagella ja koko ajan miehitetty osasto keskeisellä paikalla olivat panostuksen keskeiset näkyvät elementit.
Nuorille ja lapsiperheille suunnatussa tiistaipäivässä oli monen ikäistä kävijää. Aamupäivän vastuullisuusteema tuli hyvin esiin ja paneelikeskustelulle olisi mielellään antanut toisenkin puoli tuntia. Nuorille suunnatussa iltapäivän koodikoulussakin oli tusinan verran oppilaita – aikuisia!
Keskiviikko oli pisin päivä, sillä illalla oli luvassa iltajuhla. Aamupäivän Onnistunut Projekti 2019 -osuus keräsi 120-paikkaisen TIVIA Stagen katsomon puolilleen ja sama meno jatkui iltapäivän teknologioiden johtamiseen keskittyneessä osuudessa. Startup-kilpailussa voiton vei ohjelmistopohjainen tuote, visuaalinen ja tekoälyyn pohjautuva matematiikan opiskelua tehostava Skillgrower, hienoa! Iltajuhlan pääesiintyjä oli loistava Jannika B.
Torstain aamupäivän aiheena oli hakkerointi ja tämä osuus osoittautui TIVIA Stagen kiinnostavimmaksi, katsomo oli lähes täynnä ja esityksiä seurattiin myös Balcony-ravintolasta. Myös iltapäivän systeemityöaiheiset esitykset koettiin kiinnostaviksi.
Tapahtuman laadukkaan ammatillisen sisällön tuottivat MiitIT ry, IT-kouluttajat ry, Reino Myllymäki yhdessä Projektiyhdistyksen kanssa, ICT Leaders Finland ry, Tietoturva ry ja Sytyke ry. Lavajuontajana toimi koko messujen ICT-osuuden koordinoinnista vastannut Reino Myllymäki ja keskiviikkona iltapäivällä Pekka Kimpimäki Reino Myllymäen ollessa silloin startup-kilpailun tuomarina. Toimiston henkilökunta oli messujen ajan TIVIAn osastolta, jossa he kertoivat kiinnostuneille TIVIAsta ja hankkivat yhdistyksille uusia jäseniä.
Teksti: Reino Myllymäki
Kuva: Natalia Kallio
Kuvia tapahtumasta: tivia.fi/teknologia19-tunnelmia
in TIVIA News