TIVIA hakee uutta toiminnanjohtajaa

Nykyisen toiminnanjohtajan siirtyessä eläkkeelle, TIVIA etsii uutta toiminnanjohtajaa johtamaan, kehittämään ja uudistamaan toimintaansa. Toiminnanjohtajan päätehtävänä on vastata liittoyhteisön hallinnosta ja strategian toteuttamisesta. Lisäksi toiminnanjohtajan tehtävään kuuluu toimia TIVIAn omistaman koulutusta tarjoavan Infuture Oy:n toimitusjohtajana sekä apurahoja jakavan Tietotekniikan tutkimussäätiön nk. asiamiehenä. Toiminnanjohtajan alaisuudessa TIVIAn toimistossa työskentelee neljä henkilöä.

TIVIA – Tieto- ja viestintätekniikan ammattilaiset (entinen Tietotekniikan liitto), on valtakunnallinen ja puolueeton tietotekniikka-alalla toimivien yhdistysten yhteistyöjärjestö, joka koostuu noin 30 alueellisesta yhdistyksestä, teemayhdistyksestä tai opiskelijayhdistyksestä. Liittoyhteisön jäseninä on 10 000 alan ammattilaista ja noin 400 tietotekniikkaa tuottavaa tai käyttävää organisaatiota. TIVIAn tavoitteena on jäsenistön ammatillisen osaamisen ja arvostuksen kehittäminen.

Nykyisen toiminnanjohtajan siirtyessä eläkkeelle, TIVIA etsii uutta

Toiminnanjohtajaa

johtamaan, kehittämään ja uudistamaan toimintaansa. Toiminnanjohtajan päätehtävänä on vastata liittoyhteisön hallinnosta ja strategian toteuttamisesta. Lisäksi toiminnanjohtajan tehtävään kuuluu toimia TIVIAn omistaman koulutusta tarjoavan Infuture Oy:n toimitusjohtajana sekä apurahoja jakavan Tietotekniikan tutkimussäätiön nk. asiamiehenä. Toiminnanjohtajan alaisuudessa TIVIAn toimistossa työskentelee neljä henkilöä.

Etsimällämme henkilöllä on näkemystä ICT-alasta ja sen kehittymisen suunnasta. Tehtävän kannalta on tärkeää, että henkilö on tottunut toimimaan eri sidosryhmien, kuten jäsenorganisaatioiden, lehdistön, julkishallinnon, yritysjohdon, poliittisen johdon ja akateemisen maailman kanssa. Hakijalta edellytetään ymmärrystä järjestötoiminnasta ja kokemus siitä katsotaan eduksi. Hyvä liiketalousosaaminen sekä kokemus osaamisen kehittämisestä tai koulutustoiminnasta luetaan eduksi.

Uusi toiminnanjohtaja on yhteistyökykyinen muutosjohtaja, joka toimii luontevasti esiintymistilanteissa liiton kasvoina ja äänenä. Henkilönä hän on ulospäin suuntautunut, aktiivinen ja idearikas. Parhaat valmiudet tehtävän menestykselliselle hoitamiselle antaa ylempi  korkeakoulututkinto (esim. tietojenkäsittely/kauppatieteet) sekä erinomainen suullinen ja kirjallinen taito.

Lisätietoa tehtävästä antaa Göran Hernberg, puh. 0500 409 779, goran.hernberg(at)proselectum.fi tai Laura Huuri, puh. 040 733 0326, laura.huuri(at)proselectum.fi.

Pyydämme lähettämään 16.5. mennessä vapaamuotoisen hakemuksen ansioluetteloineen ja palkkatoiveineen viitteellä ”toiminnanjohtaja” sähköpostitse osoitteeseen hakemus(at)proselectum.fi.

 

in News
Jaa tämä kirjoitus
Tags
Arkistoi