Koronaviruksen vaikutus TIVIAn koulutus- ja tapahtumatoimintaan

March 10, 2020
Jäsenistömme ja muiden tapahtumiimme osallistujien turvallisuus on meille tärkeää ja haluamme taata mahdollisimman riskittömän tavan päästä mukaan TIVIAn toimintaan. Seuraamme aktiivisesti koronavirusta koskevaa tiedotusta ja noudatamme viranomaisohjeistusta. Koska isot yleisötilaisuudet on peruttu toukokuun loppuun saakka viranomaisten suosituksesta ja myös muiden kokoontumisten järjestämisessä on kehotettu käytettävän harkintaa, TIVIA on ryhtynyt toimiin omien koulutusten ja tapahtumien muuttamiseksi mahdollisuuksien mukaan etätapahtumiksi. Osa kevään koulutuksista on muutettu etäkoulutuksiksi ja osaa avoimista koulutuksista siirrämme järjestettäväksi myöhemmin. Päivitämme tietoja tapahtumasivuille ja jo ilmoittautuneita ohjeistamme sähköpostitse. Toivomme, että tapahtumiimme osallistujat kiinnittävät entistä enemmän huomiota hyvään käsihygieniaan sekä välttävät tapahtumiin ja koulutuksiin osallistumista sairaana. TIVIA järjestää koulutuksia myös yhteistyössä eri koulutusyritysten kanssa. Jos olet osallistumassa yhteistyöyrityksemme tapahtumaan, seuraathan heidän tiedotustaan ja toimi saamiesi ohjeiden mukaan. päivitetty: 13.3.2020 klo 10.20
Jaa tämä kirjoitus
Arkistoi