Kokemusten jakaminen on tärkeä osa TIVIAn mentorointiohjelmaa

Mentorointiohjelman marraskuussa aloittanut ryhmä kokoontui puolenvälin tapaamiseen 25.4. Yksi mentorointiohjelman tärkeimmistä tavoitteista on antaa osallistujille mahdollisuus vaihtaa kokemuksia sekä aktoreiden kesken että mentorien osalta. Aktorit ovat mukana ensimmäistä kertaa, joten odotukset ja kokemukset matkan varrella saattavat olla hyvinkin erilaisia tai sitten voi samaistua toisen kokemuksiin.

Mentorointiohjelman marraskuussa aloittanut ryhmä kokoontui puolenvälin tapaamiseen 25.4. Yksi mentorointiohjelman tärkeimmistä tavoitteista on antaa osallistujille mahdollisuus vaihtaa kokemuksia sekä aktoreiden kesken että mentorien osalta. Aktorit ovat mukana ensimmäistä kertaa, joten odotukset ja kokemukset matkan varrella saattavat olla hyvinkin erilaisia tai sitten voi samaistua toisen kokemuksiin.

TIVIAn mentoreilla on kokemusta sekä työelämästä pitkään että mentorina olosta, usein. Mukaan pääsee aina myös uusia mentoreita, joten tässäkin suhteessa keskinäinen vuorovaikutus ohjelman aikana on antoisaa. Jokainen ryhmä on erilainen, koska kaikkien kokemus on erityyppinen ja jokainen on tietysti oma yksilönsä omine persoonineen.

”Tärkeintä on muistaa olla ihminen!”

Tällä kertaa ulkopuolisena vieraanamme oli Olo Designin hyvinvointivalmentaja, Nora Lillandt, jolla on useamman vuoden kokemus hyvinvoinnin kehittämisestä erilaisten organisaatioiden parissa. Aiheena oli tällä kertaa stressin kesyttäminen.

”Stressi on sopivassa määrin annosteltuna eteenpäin vievä voima, mutta ryöstäytyessään käsistä sillä on paljon suorituskykyä ja elämänlaatua heikentäviä vaikutuksia.”

Muutamia aiheeseen liittyviä poimintoja:

  • stressin määrä on vakio
  • stressin kanssa kannattaa tehdä sinunkaupat, hyväksyä tilanne ja oppia elämään sen kanssa
  • stressiä ei voi ulkoistaa
  • suoritatko myös vapaa-ajalla? Mieti!
  • jostain luopuminen usein pysäyttää pohtimaan muutosta
  • ketkä tai mikä on aidosti tärkeää elämässä?
  • vastuun jakaminen töissä: osaatko?
  • 80 prosenttinen suoritustaso riittää usein, älä pyri täydellisyyteen ihan joka asiassa. Armollisuus!
  • priorisoinnin merkitys
  • ihminen hengittää vuorokaudessa 30 000 kertaa. Miten sinä hengität?
  • hengityksellä on valtava vaikutus hyvin tai huonosti voimiseen

Ohjeet parempaa oloon:

  • paranna ryhtiäsi seisoessasi ja istuessasi
  • muista hengittää joka päivä vähintään 5 kertaa syvään

Kiitos kaikille mukana olleille. Tapaamme 22.11.2017, kun ohjelma päättyy.

Mikäli kiinnostuit TIVIAn mentorointiohjelmasta, lue lisää nettisivuiltamme tivia.fi/mentorointi ja jätä hakemus aktoriksi tai mentoriksi 15.6. mennessä. Seuraava ryhmä aloittaa 31.8.2017 (klo 13.00–16.00) Helsingissä.

Tervetuloa mukaan!

TIVIA

 

in News
Jaa tämä kirjoitus
Tags
Arkistoi