Onnistunut Projekti 2019

Onnistunut Projekti 2019 -tapahtuma järjestettiin tällä kertaa Teknologia 19 -tapahtuman ICT-osuuden osana TIVIA Stagella keskiviikkona 6.11.2019 aamupäivällä. Luvassa oli viisi mielenkiintoista esitystä. Ensimmäisenä lavalle nousi käytettävyystutkija ja toimitusjohtaja Timo Jokela Joticon oy:stä. Hän oli käytettävyystutkimusten yhteydessä kehittänyt miellekarttaan (Mind Map) perustuvan menetelmän, jolla kehittäjät ja asiantuntijat yhdessä määrittelevät kehittämisen kohteena olevan organisaation nykytilan luoden samalla yhteisen terminologian kehittämiseen. Jokelan kirja – Kohdemaailma-analyysi – julkistettiin tammikuussa 2019. Esitysmateriaali (pdf) | esitysvideo (vaatii kirjautumisen - vain jäsenille) [caption id="attachment_13833" align="aligncenter" width="640"]Timo Jokela Timo Jokela (Joticon oy) aloitti keskiviikon esitykset TIVIA Stagella.[/caption] Director, Transformation and Program Management Services Paula Aaltonen Midagon oy:stä kertoi yrityksen yhdessä kahden yliopiston kanssa tekemästä tutkimuksesta, joka liittyi projektien (epä)onnistumisen menestystekijöihin. Onnistumisen kannalta tärkeimmät menestystekijät ovat johdon tuki, projektiryhmän kyvykkyys sekä yhteistyö ja viestintä. Projekti taas kaatuu useimmiten käyttöönotettavan tietojärjestelmän epäsopivuuteen, projektiryhmän jäsenten korkeaan vaihtuvuuteen ja raskaaseen räätälöintiin. Esitysmateriaali (pdf) | esitysvideo (vaatii kirjautumisen - vain jäsenille) [caption id="attachment_13835" align="aligncenter" width="640"]Paula Aaltonen Paula Aaltonen Midagon oy:stä kertoi mitä tutkimustieto kertoo projektien (epä)onnistumisesta.[/caption] Hankejohtaja Virpi Pikkarainen Verohallinnosta kertoi muutosten johtamisesta suuressa ympäristössä. Esimerkkinä oli lähes jokaista suomalaista koskettava Valmis-hanke. Hänen mukaansa muutos tapahtuu tekemällä. Muutoksella tulee olla jokaiselle konkreettinen ja merkityksellinen tavoite, muutoksessa osallistetaan kaikki tasot, hyödynnetään olemassa olevaa sekä tarjotaan tukea ja apua. Olennaista on myös, että suorituskyvyn hetkellinen lasku muutoksen yhteydessä suunnitellaan etukäteen ja hyväksytään, että muutos vie aikaa. Esitysmateriaali (pdf) [caption id="attachment_17608" align="aligncenter" width="640"]Virpi Pikkarainen Hankejohtaja Virpi Pikkarainen Verohallinnosta kertoi muutosten johtamisesta suuressa ympäristössä[/caption] Neljännessä osuudessa Reino Myllymäki haastatteli aikaisemmin Martela oyj:n tietohallintojohtajana työskennellyttä, mutta vuosi aikaisemmin CGI:lle konsultointijohtajaksi vaihtanutta Jari Hammaria. Haastattelussa selvisi, että ERP-järjestelmä voidaan ottaa käyttöön ketterästi ja räätälöimättä. Se edellyttää muun muassa siirtymistä perinteisestä gap-analyysistä delta-analyysiin, mikä tarkoittaa, että räätälöintitarpeen sijasta keskitytään liiketoiminnan muutostarpeisiin. Eli siihen, mitä on tehtävä toisin, kun uusi järjestelmä otetaan käyttöön. Sillä vältetään räätälöinnit, säästetään aikaa ja rahaa sekä mahdollistetaan liiketoiminnallinen ketteryys jatkossa. Esitysvideo (vaatii kirjautumisen - vain jäsenille) [caption id="attachment_13836" align="aligncenter" width="640"]Reino Myllymäki ja Jari Hammar Reino Myllymäki (vas.) haastatteli räätälöimättömän ERP:in ketterästä käyttöönotosta Jari Hammaria (CGI).[/caption] Lopuksi tietokirjailija ja toimitusjohtaja Reino Myllymäki Ketterät Kirjat oy:stä julkisti kirjan Onnistunut projekti. Osa 2: Lentoturmatutkinnan opit. Kirjassa käydään läpi lento-onnettomuuksien tutkinnassa tehtyjä havaintoja, miten niiden perusteella tehdyt muutokset ovat tehneet lentämisestä maailman turvallisimman liikkumismuodon ja miten näitä havaintoja voitaisiin hyödyntää projektitoiminnassa. Lentäminenkin kun on projektitoimintaa. Esitysmateriaali (pdf) | esitysvideo (vaatii kirjautumisen - vain jäsenille) [caption id="attachment_13837" align="aligncenter" width="640"]Reino Myllymäki Aamupäivän päätti Reino Myllymäen esitys, jonka aiheena oli "Mitä projektityössä on opittavaa lentoturmista?".[/caption] Teksti: Reino Myllymäki
Jaa tämä kirjoitus
Arkistoi