Tiina Riutta TIVIA Infuture Oy:n uudeksi liiketoimintajohtajaksi

Tieto- ja viestintätekniikan ammattilaiset TIVIA ry:n omistaman TIVIA Infuture Oy:n liiketoimintajohtajana aloitti vuoden alussa KTM Tiina Riutta. Toimi on uusi yhtiössä.

Ennen TIVIAlle siirtymistään Tiina Riutta toimi Arter Oy:n koulutustoiminnan vetäjänä. TIVIA on hänelle entuudestaan tuttu aiemmasta koulutus- ja markkinointipäällikön roolista. Hänen vastuullaan on erityisesti TIVIAn koulutusliiketoiminnan sekä kumppanuusjäsenpalveluiden kehittäminen.

Riutalla on yli kymmenen vuoden kokemus erilaisten ICT-koulutus- ja konsultointipalveluiden sekä muiden koulutuspalveluiden kehittämisestä, myynnistä ja markkinoinnista. ”Olen innoissani päästessäni kehittämään koulutustoimintaa yhdessä TIVIAn asiantuntevan verkoston kanssa.

TIVIAlla on näköalapaikka suomalaiseen ICT-kenttään ja lähdemme nyt entistä järjestelmällisemmin kehittämään palveluita, jotka tukevat jäsenistömme ja suomalaisen ICT-sektorin kilpailukykyä.”, Riutta kertoo.

Liiketoimintajohtajan palkkaaminen on osa TIVIAn laajempaa panostusta yritysyhteistyöhön. Vuoden 2020 alusta yrityksille on tarjottu uutta yhteistyömallia – TIVIA-kumppanuutta.

”Haluamme tarjota kumppaneillemme uusia tapoja näkyä valtakunnallisessa yhteisössämme, vaikuttaa alan kehittymiseen sekä pitää huolta henkilöstön kehittymisestä. Tiina Riutan yhteistyötaidot sekä vahva osaaminen koulutuspalveluiden kehittämisessä tulevat olemaan avainasemassa palveluiden uudistamisessa”, TIVIAn toimitusjohtaja Jussi Nissilä kommentoi rekrytoinnin merkitystä.

TIVIA on Suomen johtava puolueeton tieto- ja viestintäalan järjestö, joka tarjoaa osaamisverkostoja digitaalisen Suomen parhaaksi. Yhteisö muodostuu noin 30 alueellisesta yhdistyksestä, teemayhdistyksestä ja opiskelijayhdistyksestä.

TIVIA toimii jäsentensä osaamisen kehittämisen ja verkostojen alustana sekä yhteiskunnallisena vaikuttajana ICT-asioissa. TIVIAn ja sen jäsenyhdistysten päätoimintamuotoja ovat tapahtuma-, tutkimus-, koulutus- ja tiedotustoiminta. TIVIA Infuture Oy:n kautta TIVIA toteuttaa liiketoimintaansa, johon kuuluvat mm. koulutustapahtumien järjestäminen.

Jaa tämä kirjoitus
Tags
Arkistoi