Tietohallintojen johtaminen Suomessa -tutkimus kartoittaa ja kokoaa yhteen organisaatioissa työskentelevien johtotason henkilöiden ajatuksia siitä, miten he näkevät tietohallinnon roolin organisaatiossaan ja miten tietohallintoa ja sen eri toimintoja johdetaan. Tutkimuksessa selvitetään tietohallintojen ja liiketoiminnan yhteistyötä ja hallintotapoja, yleistä johtamista, digitalisaation vaikutuksia sekä toiminnan mittaamista. Lisäksi tutkimuksessa kartoitetaan monipuolisesti tietohallintojen viestinnän tilaa, hanke- ja projektihallinnan tavoitteellisuutta, jatkuvien palveluiden johtamista sekä ICT-kustannusten ja omaisuuden hallintaa.

Tutkimus 2016

Suomalaisyrityksistä puuttuu digipomo – johto arkailee uuden digitaalisen liiketoiminnan luomisessa

Digitalisaatio tuottaa Suomessa jähmeästi uutta liiketoimintaa. Lähes puolessa suomalaisyrityksistä ja -organisaatioista ei ole lainkaan nimettyä roolia digitalisaation johtamiseen. Melkein 70 prosenttia IT- ja liiketoimintapäättäjistä kertoo, ettei digitalisaatio ole lisännyt johdon kiinnostusta globaaliin liiketoimintaan. Tulos käy ilmi tietohallintojen palvelutalo Sofigaten, TIVIAn ja Aalto-yliopiston toteuttamasta vuosittaisesta Tietohallintojen johtaminen Suomessa -tutkimuksesta.

Lehdistötiedote

Tutkimusraportti

Infograafi

Tutkimus 2015

Onnistuiko IT-hanke? Suomalaisyritykset unohtavat seurata

Yritykset laiminlyövät edelleen IT-projektien onnistumisen seurannan, käy ilmi Tietohallintojen palvelutalo Sofigaten, TIVIAn (ent. Tietotekniikan liitto) ja Aalto-yliopiston toteuttamasta Tietohallintojen johtaminen Suomessa -tutkimuksesta.

Lehdistötiedote

Tutkimusraportti

Infograafi

Tutkimus 2014

Suomalaisissa yrityksissä laiminlyödään projektien onnistumisen seurantaa

Vain reilu kymmenesosa (12 %) vastaajista kertoi yrityksensä seuraavan projektien liiketoimintahyötyjen toteutumista joka kerta, ja jopa yli puolet yrityksistä (52 %) seuraa tuloksia vain harvoin tai ei koskaan.

Lehdistötiedote

Tutkimusraportti

Infograafi

Tutkimus 2013

Tietohallinnot kokevat roolinsa selkeytyneen merkittävästi

Yli puolet Suomen tietohallinnoista kokee, että heidän toimintaansa ymmärretään entistä paremmin. Edellisvuoteen verrattuna luku on kaksinkertaistunut – vuonna 2012 luku oli 26 % ja nyt 52 %.

Lehdistötiedote

Tutkimusraportti

Tutkimus 2012

Yritysten tiukentunut kustannustenhallinta näkyy tietohallinnoissa

Tiukentunut kustannustenhallinta näkyy suomalaisyritysten tietohallinnoissa. ICT:n toimintaa johdetaan ja seurataan yhä vahvemmin kustannusten näkökulmasta. Edellisvuoteen verrattuna liiketoimintajohto näkee ICT:n myös enemmän operatiivisena toimintana kuin osana yritysstrategian toteutusta.

Lehdistötiedote

Tutkimusraportti

Tutkimus 2011

Suomalaisyritykset edelleen huonosti varautuneita IT-palveluiden häiriötilanteisiin

Muun muassa tämä tulos tuli esiin Tietotekniikan liiton (nyk. TIVIA) ja Sofigate Oy:n yhteistyössä toteuttamassa valtakunnallisessa Tietohallintojen johtaminen Suomessa -kyselytutkimuksessa. Toista kertaa toteutettu tutkimus kartoitti tietohallinnon johtamisen tilaa sekä selvitti tietohallintojen ja liiketoiminnan yhteistyötä, hallintotapoja ja toiminnan mittaamista.

Lehdistötiedote

Tutkimusraportti

Tutkimus 2010

Yli 80 %:lla yritysten johdosta on vaikea hahmottaa mistä ICT-toiminnassa on kyse

Muun muassa tämä tulos tuli esiin Tietotekniikan liiton (nyk. TIVIA) ja Sofigate Oy:n yhteistyössä toteuttamassa, valtakunnallisessa Tietohallintojen johtaminen Suomessa 2010-kyselytutkimuksessa. Tuore tutkimus kartoitti tietohallinnon johtamisen tilaa sekä selvitti tietohallintojen ja liiketoiminnan yhteistyötä, hallintotapoja ja toiminnan mittaamista.

Lehdistötiedote 6.4.2010

Tutkimusraportti 2010