Saavutettavuus (kuvituskuva)
Kuva: Shutterstock

Saavutettavuus. Nyt.

Digitalisaatio luo uusia tapoja parantaa palveluiden käyttökokemusta ja edistää yhdenvertaisuutta. Edelläkävijät tuottavat lisäarvoa kaikille ja kilpailuetua itselleen. Kuultavissa on myös huoli resursseista ja lainsäädännön aikatauluista. Miksi nyt on pakko tehdä saavutettavaa?

Jonkin aikaa sitten olimme yhteiskuntana päätyneet tilanteeseen, jossa noin 15 % ihmisistä ei pystynyt kunnolla käyttämään verkkopalveluita. Palveluiden suunnittelussa ei aina huomioida erilaisia käyttäjiä eli ne eivät ole saavutettavia. Saavutettavuutta voi ajatella digitaalisen maailman esteettömyytenä. Saavutettavat digipalvelut eli verkkosivut ja mobiilisovellukset on suunniteltu ja toteutettu käyttäjien erilaisuus ja tarpeiden moninaisuus huomioiden. Vasta viime aikoina saavutettavuus on saanut tarkempia määritelmiä, ja se on suurelta osin tapahtunut lainsäädännön kautta.

Suuruusluokaltaan megatrendi

Digipalvelun saavutettavuus muodostuu teknisestä toteutuksesta, helppokäyttöisyydestä ja sisällön ymmärrettävyydestä. Lainsäädännön vaatimukset koskevat pitkälti teknistä saavutettavuutta. Sen toteutuminen ei ole kuitenkaan vain teknisten asiantuntijoiden vastuulla, sillä kyseessä on maailmanlaajuisten megatrendien suuruinen asia.

Saavutettavuus liittyy useampaan megatrendiin, kuten digitalisaatioon ja yhdenvertaisuuteen. Merkittävässä asemassa on myös ikääntyminen. Väestö vanhenee ja käyttäjien toimintakyvyn muutoksiin ja muihin ikääntymisen tuomiin vaikutuksiin on vastattava uusin tavoin. Suomessakin on jo noin 1,2 miljoonaa yli 65-vuotiasta. Kehityksen vaikutuksia käsittelimme Sytyke ry:n saavutettavuuswebinaarissa 17.5.2021. Selvää on, että saavutettavuus ei koske vain näkö- tai kuulovammaisia henkilöitä, vaan lähes jokaisella meistä on jossakin elämämme vaiheessa fyysisiä toimintarajoitteita. Saavutettavuus tarkoittaakin digipalveluiden parempaa käyttökokemusta kaikille.

Erinomaisena apuna saavutettavien palveluiden suunnittelussa toimii Design for All -periaate. Sen mukaan palvelut suunnitellaan ja toteutetaan mahdollisimman monelle käyttäjäryhmälle sopiviksi. Tarkoitus on, että sama palvelu soveltuu lähtökohtaisesti kaikille sen sijaan, että tarvitaan erillisiä palveluja erityisryhmille. Design for All tähtää kestävään kehitykseen, joka on myös yksi megatrendeistä.

Saavutettavuus siis lisää yhdenvertaisuutta ja kannustaa digipalveluiden käyttäjälähtöiseen kehittämiseen, mistä hyötyvät kaikki käyttäjät. Miksi silti niin suuri osa digipalveluista on rakennettu mahdottomiksi niin suurelle osalle käyttäjistä, että asiaan piti puuttua pakottavan lainsäädännön keinoin?

Haasteita konkretiassa

Haasteita saavutettavuuden toteutumiselle ei ole aiheuttanut kehittäjien hyvän tahdon puute vaan nykymuotoisen digitaalisen palvelukehityksen konkretia. Osittain kyse on tiedonpuutteesta. Miten digipalvelusta tehdään yhdenvertainen? Kuka pitää huolta koko asiakaspolusta, kun voin itse vaikuttaa vain omaan osuuteeni? Tarvitaan tietoa ja monimuotoista yhteistyötä parhaiden käytäntöjen jakamiseksi. Toinen kipupiste on palveluntarjoajien resurssit. Pitääkö pitkään rakennettu palvelu tehdä kokonaan uusiksi? Kuka ehtii tekstittämään kolmen tunnin kokousvideon ilman toimivaa suomenkielistä automaatiota?

Lainsäädännön vaatimukset koskevat pitkälti teknistä saavutettavuutta.

Kiire ja into edetä kehityksen etujoukoissa voi aiheuttaa sen, että palveluita rakennetaan nopeimpien käyttöönottajien profiileja silmällä pitäen. Suosion kasvaessa panokset siirretään uusien ominaisuuksien kehittämiseen olemassa oleville sekä uusille samankaltaisen käyttäjäprofiilin asiakkaille. Hyvänä tarkoituksena voi olla saada palvelu käyttöön ensin edes osalle asiakkaista, ja kehittää sitä ajan kanssa ja palautteen perusteella mm. saavutettavuuden osalta. Sillä välin iso osa ihmisistä ei pysty palvelua käyttämään eikä tämän vuoksi todennäköisesti osallistumaan palautteen antamiseenkaan.

Velvoittava lainsäädäntö etenee

Saavutettavuutta käsittelevän lainsäädännön kokonaisuus pyrkii turvaamaan yhdenvertaisuuden toteutumista käytännössä. Jotta ennen kaikkea julkiset digipalvelut rakennettaisiin kaikille käytettäviksi, EU julkaisi vähimmäisvaatimukset asettavan saavutettavuusdirektiivin (2016/2012). Suomessa direktiivin täytäntöön paneva laki digitaalisten palvelujen tarjoamisesta (306/2019) eli digipalvelulaki tuli voimaan huhtikuussa 2019. Lain soveltamisessa oli siirtymäaikoja, joista viimeisin umpeutui kesäkuussa 2021. Nyt siis lain velvoittamien tahojen verkkosivustojen lisäksi niiden mobiilisovellustenkin pitää olla saavutettavuusvaatimusten mukaisia.


Digipalvelulaissa on digipalveluille kolme keskeistä vaatimusta

  1. Palvelun ja sen sisältöjen tulee täyttää saavutettavuusvaatimukset. Vaatimukset sisältävät kansainvälisen Web Content Accessibility Guidelines 2.1 -ohjeistuksen A- ja AA-tason kriteerit, joita on 49 kappaletta.
  2. Palvelun ja sen sisältöjen saavutettavuus tulee arvioida ja sen mahdolliset puutteet esitellä saavutettavuusselosteessa. Aluehallintoviraston verkkosivuilta saavutettavuusvaatimukset.fi löytyy työkalu selosteen täyttämiseen.
  3. Palvelussa on oltava sähköinen palautekanava käyttäjille saavutettavuuspalautteen jättämistä varten. Palautteeseen tulee vastata 14 päivässä.

Lue lisää: saavutettavuusvaatimukset.fi


Pääosin laki velvoittaa julkista sektoria ja rajatusti osaa yksityisen sektorin organisaatioista. Suosittuja digitaalisia palveluja tarjoaa kuitenkin moni taho, ja innovaatiot ja kehitys etenevät jopa painotetummin yksityisellä sektorilla startupeista suuriin teknologiayrityksiin. Miksi siis sääntely ei vielä velvoita kaikkia? Onko joku sitä mieltä, ettei palveluntarjoajia kiinnosta mainittu haasteissa oleva 15 % potentiaalisesta asiakasryhmästä?

Digipalvelulaissa viitataan saavutettavuusvaatimuksiin, jotka perustuvat kansainvälisen Web Content Accessibility Guidelines (WCAG) 2.1 -ohjeistuksen 49 kriteeriin. Nämä sisältävät neljä periaatetta, jotka vaativat digitaalisten palvelujen sisällöiltä havaittavuutta ja ymmärrettävyyttä sekä käyttöliittymiltä ja navigoinnilta hallittavuutta ja toimintavarmuutta. Jos digipalvelun saavutettavuudelle haetaan ”rimaa”, joka vähintään pitäisi ylittää, se lienee nyt tämä. WCAG-ohjeistuksesta on kuitenkin tulossa versio 2.2 ja esimerkiksi useiden tuotteiden ja palveluiden tarjoamista koskeva EU:n esteettömyysdirektiivi (2019/882) tulee laittaa Suomessakin kansallisesti voimaan 28.6.2022 mennessä. Rima siis nousee koko ajan.

Edelläkävijöiden malli

Digipalvelulain vaatimustenkaan noudattaminen ei siis vielä tarkoita, että palvelu olisi kaikille saavutettava. Pohja on kuitenkin hyvä, kun palvelu toimii teknisesti ja sitä pystyy käyttämään esimerkiksi apuvälineiden kanssa.

Voinemme olettaa, että käyttäjät tottuvat nyt sääntelyn ohjauksella kehitettyihin helppokäyttöisiin saavutettaviin palveluihin julkisella sektorilla. Silloin tuskin motivoi maksaa kovin paljon yksityiselläkään sektorilla palveluista, joiden taso on jäänyt ajasta jälkeen, vaikka varsinaista pakkoa ei yrityksellä saman tasoisen palvelun tarjoamiseen vielä olisikaan.

Tarkoitus on yrittää saada kaikki käyttäjät mukaan mahdollisimman yhdenvertaisesti. Saavutettavuuden yhteyteen sopiikin iskulause ”Käyttäjää ei jätetä”.

 


Teksti: Sari Korhonen

Sari Korhonen on yrittäjä (Pulse Drive Oy), opettaja ja oikeustieteen tohtorikoulutettava, jonka tuleva väitöskirja käsittelee saavutettavuutta. Hän on toiminut useita vuosia liiketoiminta- ja kehitysjohtajana ja konsultoi sekä yksityisellä että julkisella sektorilla.


TIVIA News on TIVIAn jäsenlehti, jonka ensimmäinen numero ilmestyi kesäkuussa 2016. Lehti ilmestyy myös osana painettua Tivi-lehteä.

TIVIA Newsin artikkelit julkaistaan myös digitaalisina versioina TIVIAn verkkosivustolla, jossa ne ovat myös vapaasti luettavissa. Lisäksi TIVIA Newsin digitaalinen näköislehti on vapaasti luettavissa TIVIAn verkkosivustolla.