Tieto- ja viestintätekniikan ammattilaiset TIVIA ry

TIVIA News: Luomusofta on yhteiskunnallinen ympäristöteko

Yhteiskunnan kyky kehittää omaa ekologista luomu- ja lähikoodia on muodostumassa kestävän kehityksen ja kiertotalouden strategisimmaksi kysymykseksi. Ohjelmistotalouden johtavat teollisuusmaat ovat jo pitkän aikaan rakentaneet omaa kaikkia teollisuuden aloja läpileikkaavaa ohjelmistosuunnittelun kyvykkyyttä ja yhteiskunnallista osaamispohjaa. TIVIA yhteiskunnan kaikkien eri toimijoiden välisenä puolueettomana toimijana auttaa eri tahoja kehittymään ja parantamaan liiketoiminnan tekniikan ymmärrystä, osaamista ja hyödyntämistä. Valtakunnallinen ja puolueeton sivistys- ja palveluyhteistyöjärjestö tuo saman pöydän ääreen yhteiskunnan ja elinkeinoelämän kaikki osa-alueet ja toimialat sekä tietotekniikan osaamiseen liittyvät näkökulmat ja ihmiset ilman piiloagendoja. TIVIAn tavoitteena on ollut jo 65 vuoden ajan tehdä hyvää Suomelle ja suomalaisille. Tämän mahdollistamiseksi TIVIA on kerännyt yhteen Suomen laajimman yhteistyö-, osaaja- ja vaikuttajaverkoston sekä tutkimusta ja koulutuksen kehittämistä mahdollistavan Tietotekniikan tutkimussäätiön.

Yhteiskuntamme kestävä kehitys toteutuu vain, mikäli pidämme yhdessä huolta omasta osaamisesta, johtamisen ymmärryksestä, taidoista ja yhteisestä kyvystämme luoda tuottavuus, joka antaa seuraavan sukupolven jatkaa osaamiseen ja omistamiseen perustuvalla menestyksen tiellä. Parasta kestävää kehitystä on vaihtotaseen pitäminen kunnossa ja vientipohjan laajentaminen sellaisille informaatiotalouden osa-alueille kuten ohjelmisto- ja alustatalous, jotka synnyttävä merkittäviä taloudellisia ylijäämiä yhteiskuntaan.

Tässä numerossa (TIVIA News 6-7/2018) on muutamia esimerkkejä TIVIAn verkostojen toiminnasta erityisesti lasten ja nuorten ensimmäisen asteen opetuksen parissa. Kehitys on hyvä ja oikean suuntainen, mutta ei millään mittarilla riittävä. Vuosikymmen on lähestymässä loppuaan, mutta kymmenessä vuodessa emme ole saaneet käyntiin ohjelmistosuunnittelun koulutusta, vaikka samassa ajassa muut vähemmän kehittyneet valtiot ovat luoneet uudet koulutuksen rakenteet, kasvuyritysten verkostot, kansalliset ohjelmisto- ja alustatalouden strategiset PPI-hankkeet oman IPR:n kehittämiseksi. Digitaalinen etiikka, ekologia, talous ja yhteiskunta rakentuvat tulevaisuudessa itse luomamme osaamisen ja luomukoodin varassa – tai digitalisaatio on viemässä Euroopan perikatoon, kuten OECD on ennustanut talouden veropohjan murentuessa täydellisesti. Pelastetaan yhdessä se hieno ympäristö ja yhteiskunta, joka meillä on avoimen ekologisen luomu- ja lähikoodin avulla – vain näin voimme todella luoda arvojemme ja kulttuurimme mukaisen tekoälyn kestävän ja eettisen tulevaisuuden.

Teksti: Mika Helenius

 

Artikkelilaji: